Vihdin suurin talvitapahtuma lähestyy –  LC Vihti/Hiidenveden Ladyjen Naistenmessuille odotetaan 7000 kävijää

Naistenmessuille odotetaan jälleen 7000 kävijää. Arkisto/Nina Paloheimo

toimitus

Naistenmessut järjestetään joulukuun puolivälissä jo 34. kerran – ja jälleen yhteistyössä Luksian kanssa.

Luksia on järjestämässä Naistenmessuja yhdessä Lionsien kanssa jo kuudennen kerran.

– Tämä on mahdollistanut Naistenmessujen toteuttamisen nykyisessä laajuudessa monipuolisine messupalveluineen, kiittää Lions Club Vihti/Hiidenveden tämän toimintakauden Lady-toiminnan vetäjä Kyllikki Forsius

Tänä vuonna messutapahtuma on totuttuna ajankohtana joulukuun 14.-15. päivinä. Ovet ovat avoinna kumpanakin päivänä 10-16.

Naistenmessut on perinteisesti Vihdin suurin talvitapahtuma, jonne odotetaan noin 7 000 messukävijää.

Messualueella on tänä vuonna 130 myyntipaikkaa. Myyjistä noin kolmannes on uusia myyjiä.

Messut avaa 14.12. klo 10.00 Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola

Naistenmessujen tuotto jaetaan paikalliseen hyväntekeväisyyteen.

Yhteistyössä Vihdin seurakunnan diakoniatyön ja Vihdin K- supermarketin kanssa kootaan ja jaetaan joulupaketteja kymmenille vähävaraisille perheille tuomaan jouluiloa.

Lisäksi messutuotosta kohdennetaan varoja hyväntekeväisyyteen erillisten hakemusten perusteella.

Messuorganisaation toimivuudesta vastaa LC Vihti/ Hiidenveden messutiimi yhteistyössä muiden ladyjen, lionsveljien ja Luksian kanssa.

Luksiasta on mukana noin 100 eri opintoalojen opiskelijaa ja henkilökuntaa.

Naistenmessujen tiimiä vetää Terttu Huuhka

Käsitöiden, joulun herkkujen ja koristeiden lisäksi messuilta löytää monenlaista muutakin vuodenaikaan sopivaa tarjontaa.

Perinteen mukaan lionsveljet järjestävät Leijona- arpajaiset. Tänäkin vuonna ovat Luksian opiskelijat rakentaneet pääpalkinnoksi hienon leikkimökin.

Messuilla on mahdollisuus hankkia myös Leijonien jo neljännen kerran kokoama kalenteri ”Vihtiläisiä rakennusaarteita” , joka vie mukanaan moniin tunnelmiin ja tarinoihin oman paikkakunnan kauniiden rakennusten kautta.

Hanke toteutettiin yhdessä Vihdin museon kanssa. Koulut, urheiluseurat sekä muut järjestöt osallistuvat aikaisempien vuosien tapaan kalenterin myyntiin.

Heti messujen ensimmäisenä päivänä päästään kokemaan upea musiikillinen elämys, kun vihtiläinen menestystä niittänyt harmonikkataiteilija Pilvi Huhta esiintyy lauantaina 14.12. klo 13.00 Luksian auditoriossa.

Kultainen Harmonikka-kisan voittajaa on moninkertainen Suomenmestari sekä klassisessa harmonikassa että Pelimannimusiikissa.

Pilvi Huhta osallistui tänä vuonna Kiinassa järjestettyihin harmonikan maailmanmestaruuskilpailuihin Coupe Mondialeen, jossa sijoittui neljänneksi Junior Virtuoso sarjassa.

Naistenmessujen toisena päivänä sunnuntaina hemmotellaan messuyleisöä musiikilla jo aamupäivällä klo 11.00, kun musiikkileikkikoulu Väkkärällän valloittavat tenavat laulavat ja liikuttavat auditoriossa.

Väkkärällä on pian 14 vuotta toiminut hyvän mielen musiikkikoulu, jonka toimintaan osallistuu viikoittain 200 eri ikäistä vihtiläistä.

Avoimet keppihevosten sisäratakisat alkavat sunnuntaina 15.12 klo 13 Luksian radalla. Kisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä oman keppihevosen kanssa.

Messut ovat koko perheen tapahtuma, jossa ostosten lisäksi voi nauttia joulupuurosta sekä monipuolisista suolaisista ja makeista kahviotuotteista.

Karkkiharmonikat ja joulupukki tuovat tilaisuuteen tuttuun tapaan lisää jouluista tunnelmaa.

Tapahtuman lopuksi valitaan messujen kaunein myyntipöytä.

Naistenmessuihin voi tutustua tarkemmin verkossa osoitteessa www.naistenmessut.fi

Joulupukki on paikalla

Naistenmessutiimi on tilannut tänäkin vuonna messuille joulupukin, joka on paikalla molempina päivinä ja tulee mielellään kuvaan messuvieraiden kanssa.

Messut ovat koko perheen tapahtuma, jossa ostosten lisäksi voi nauttia Luksian opiskelijoiden tarjoamasta herkullisesta joulupuurosta sekä monipuolisista suolaisista ja makeista kahviotuotteista.

Naistenmessuja on tänäkin vuonna uudistettu yleisö- ja myyjäpalautteen mukaan.

Naistenmessut avaa lauantaina 14.12. klo 10 Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Naistenmessut 14.-15.12. klo 10-16 Luksian tiloissa Nummelassa. Osoite on Ojakkalantie 2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.