"Toivon, että joulufiilis leviäisi hyvien asioiden kautta" – Citymarketin talossa juhlitaan loppuviikosta Joulun avausta

Citymarketin kauppias Antti-Jussi Kivi kertoo, että loppuviikosta juhlitaan joulun avausta. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

Joulu näkyy, kuuluu ja maistuu Nummelan Citymarketin rakennuksessa loppuviikosta.

Torstaina K-Citymarketin kauppias Antti-Jussi Kivi tarjoaa joulutorttukahvit 1000 ensimmäiselle ja lauantaina joulupuuron 500 ensimmäiselle yhdessä marttojen kanssa. Perjantaina on luvassa jouluruokamaistiaisia.

– Joulun avausta on suunniteltu isommalla porukalla, Kivi kertoo. Tapahtumassa ovatkin mukana Citymarketin lisäksi Bieder Kukkakauppa, Intersport, KappAhl, Kultajousi, Luhta Brand Store, Nummelan Apteekki ja Noa Noa.

– Pyritään siihen, että aktiivisemmin ollaan yhdessä tekemässä asioita. Se on asiakkaidenkin etu, Kivi sanoo ja huomauttaa: – Meillä on saman katon alla laajempi kattaus niin arkeen kuin juhlaankin.

Joulun avaus -tapahtumassa musiikista vastaa Nicklas Grönholm. Lauantaina Ratsastuskoulu Hevoslaakso järjestää poniratsastusta parkkipaikalla ja Salibandyseura Vihdin Salisudet paketoi lahjoja.

– Lattiabingo oli suosittua synttäreillä ja sitä on taas tulossa perjantaina ja lauantaina, Kivi lupaa.

Joulupukki tapaa lapsia lauantaina kello 10-16, Citymarketin leluosaston tuntumassa on lapsille askartelupaja ja Lego-esittely ja jalkapalloseura FC Wildin tytöt pakkaavat ostoksia.

Kivi kertoo sponsoroineensa FC Wildille myytävää seuran kahvilaan.

– Haluan, että lapset ja nuoret oppivat, että apu on vastavuoroista. Monesti sen näkee nuorista, miten innoissaan he ovat päästessään osallistumaan, Kivi sanoo.

Vastaavasti hän on sponsoroinut Kuoppanummen päiväkotiryhmälle leivontatarvikkeet ja toivoo saavansa Citymarketiin esille muutaman lasten koristeleman piparin. Lasten on tarkoitus kerätä pipareilla rahaa vanhemmilta ja osallistua saadulla rahalla Lahjapuu-keräykseen.

Kivi sanoo, että Lahjapuu-keräys on joulunalun tärkeä asia. Citymarket järjestää keräyksen Lohjan Hope-yhdistyksen kanssa. Hope Lohja auttaa vuosittain 650 lasta. Noin 30 prosenttia asiakasperheistä asuu Vihdin alueella.

– Lahjapuu-keräys järjestetään vähävaraisten lapsiperheiden hyväksi ja kohdistetaan tälle alueelle, Kivi kertoo.

Keräys alkaa keskiviikkona ja siihen saa osallistua 8. joulukuuta saakka. Citymarketista voi käydä noutamassa tiedot joululahjaa tarvitsevasta lapsesta ja tuoda paketin kaupan Info-tiskille.

– On tosi hieno juttu, että on kehitetty tällaisia tapoja auttaa. Siitä jos mistä tulee hyvä joulumieli, Kivi sanoo.

– Joulu on itselleni tärkeä aika vuodesta. Toivon, että joulufiilis leviäisi tällaisten hyvien asioiden kautta mahdollisimman laajalle.

Kauppiaalle joulu on kiireinen, mutta Kivi sanoo pitävänsä joulua silti rauhoittumisen aikana. Hän viettää perinteisesti sukujoulua mökillä Nokialla.

– Mökillä on vähän ahdasta, mutta mukavaa, Kivi hymyilee ja jatkaa: – Joulu on yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja toisista välittämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  8. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  9. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  10. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  11. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  9. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  10. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  11. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  12. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.