Älä hylkää vanhaa suosikkia – Perunasta syntyy yhtä lailla pääruoka kuin lisukkeet, katso reseptit

Perunapannukakkuihin voi hyvin käyttää eiliseltä yli jääneen perunamuusin tai jauhoiset perunat. Riikka Hurri

toimitus

Perunan kulutus on laskenut pitkään. Luonnonvarakeskuksen uusin tieto perunan kulutuksesta on vuodelta 2016. Silloin suomalainen söi vuodessa perunaa keskimäärin 46 kiloa. Vuonna 2005 määrä oli 62 kiloa ja vuonna 1950 huimat 142,3 kiloa per henkilö.

Perunan kanssa lautasella kilpailevat esimerkiksi pasta ja riisi. Osa on puolestaan karsinut kaikki hiilihydraatit minimiin ruokavaliostaan.

Peruna on raaka-aineena kuitenkin monipuolinen, eikä sitä kannata unohtaa lautaselta kokonaan pois. Jos syömisessään tarkkailee kaloreita, kannattaa muistaa, että perunassa on myös vähemmän energiaa kuin vaikkapa pastassa ja riisissä.

Peruna taipuu niin pääruoaksi kuin lisukkeeksi. Kokeile keittämisen tai muussaamisen sijasta lisukkeena vaikkapa ohuiksi siivutettuja, uunissa hitaasti kypsennettäviä dauphinoise-perunoita.

Päärooliin peruna nousee puolalaisissa pierogeissa eli perunalla ja juustolla täytettävissä nyyteissä.

Jos edellispäivän ruuasta jää yli perunamuusia tai jauhoisia perunoita, ne voi upottaa aamiaisella ruokaisiin pannukakkuihin ja vähentää samalla ruokahävikkiä.

Pierogeissa maistuu muun muassa cheddarjuustoraaste. Kuva: Riikka Hurri Riikka Hurri

Pierogit

noin 25 kappaletta

1. Sekoita jauhoihin suola. Lisää joukkoon kananmuna ja sekoita. Taikina on tässä vaiheessa rakeista. Sekoitajoukkoon nyppimällä ja painelemalla voi ja crème fraiche, kunnes taikina on tasaista. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

2. Kuori perunat ja keitä ne. Survo kuumat perunat ja lisää joukkoon juustoraaste, suola ja mustapippuri. Sekoita tasaiseksi.

3. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse ensin puolet taikinasta jauhotetulla alustalla ohueksi ja paina siitä ympyrän mallisia levyjä esimerkiksi juomalasin avulla. Laita jokaisen taikinalevyn keskelle reilu teelusikallinen täytettä. Taita nyytit puolikuun malliseksi ja painele reunat ensin kiinni sormin ja lopuksi haarukalla.

4. Kun olet tehnyt koko taikinasta nyyttejä, kuumenna runsaasti vettä kiehuvaksi isossa kattilassa ja suolaa vesi reilusti. Voit myös pakastaa pierogit tässä vaiheessa. Keitä pierogeja kattilassa kymmenen kerrallaan, jotta ne eivät takerru toisiinsa. Nyytit ovat kypsiä, kun ne nousevat pintaan.

5. Pilko sipuli ja kuullota sitä voissa paistinpannulla. Laita pierogit pannulle ja paista, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä.

Dauphinoise-perunoiden pinnalle tulee timjaminlehtiä. Kuva: Riikka Hurri Riikka Hurri

Dauphinoise-perunat

noin 6 annosta

1. Voitele noin 25 cm halkaisijaltaan oleva uunivuoka. Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi esimerkiksi juustohöylällä. Asettele perunaviipaleet vuokaan siten, että niiden ohut reuna on ylöspäin.

2. Puolita laakerinlehdet ja laita ne perunaviipaleiden väliin tasaisesti eri puolille vuokaa. Sekoita kermaan suola ja mustapippuri ja kaada vuokaan. Laita päälle loppu voi nokareina ja ripottele pinnalle timjaminlehdet.

3. Paista kiertoilmauunissa 150 asteessa tai tasalämmöllä 175 asteessa noin tunti, kunnes perunat ovat kypsiä ja pinnalta kullanruskeita. Nosta lämpö lopuksi 200 tai 225 asteeseen noin kymmeneksi minuutiksi, jotta pinta rapeutuu. Anna perunoiden vetäytyä vuoassa noin vartti ennen tarjoilua.

Perunapannukakut

3 isoa tai 6 pientä pannukakkua

1. Jos käytät kokonaisia perunoita, kuori, keitä ja survo ne kulhoon. Jos käytät perunamuusia, mittaa oikea määrä valmiiksi kulhoon.

2. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää perunamuusin joukkoon. Sekoita joukkoon kananmuna, maito, suola ja ruohosipuli. Anna turvota lämpimässä noin puoli tuntia. Voit jättää taikinan turpoamaan myös jääkaappiin yön yli.

3. Paista pannukakkuja keskilämmöllä ja käännä, kun taikina on hyytynyt myös paistamattomalta puolelta. Taikinasta tulee kolme blinipannun ja kuusi lettupannun kokoista pannukakkua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  7. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  8. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  9. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  10. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  11. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  12. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  13. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  14. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  15. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.