S-ryhmä teki ison kauppakaappauksen Vantaalla – kokonainen Supermarket-liikekeskus ravintoloineen vaihtoi omistajaa

Koivuhaan liikekeskus on siirtynyt HOK-Elannon omistukseen. Vuokrasopimus K-supermarketin kanssa päättyy ensi keväänä ja tilalle rakennetaan S-market.  Jari Pietiläinen

Jari Pietiläinen

Vantaalaisessa liike-elämässä koetaan ensi keväänä sangen harvinainen tapahtuma, kun nykyinen Keskon kaupparyhmään kuuluva supermarket joutuu väistymään upouuden HOK-Elannon marketin tieltä.

Koivuhaan liikekeskuksessa sijaitsevan K-supermarket Koivuhaan toiminta päättyy ensi vappuun mennessä. Tilalle aiotaan avata kokonaan uusi S-market.

HOK-Elanto osti koko liikekeskuksen OP-ryhmältä noin vuosi sitten ja on siitä lähtien tehnyt suunnitelmia oman S-marketin avaamiseksi K-supermarketin tiloihin.

– Kyse on siitä, että K-supermarketin vuokrasopimus päättyy huhtikuun lopussa ja silloin on luontevaa tehdä muutos tilojen käytön osalta, kertoo HOK-Elannon liiketilajohtaja Jyrki Karjalainen

Karjalaisen mukaan uuden S-marketin rakennustyöt aloitetaan välittömästi toukokuun alussa, mutta tilojen valmistumisen tarkka päivämäärä on vielä tässä vaiheessa avoinna.

– Toivon kuitenkin, että uuden S-marketin avajaiset eivät siirry ensi kesää kauemmaksi, Karjalainen mainitsee.

Uudesta marketista aiotaan tehdä nykyiseen verrattuna pinta-alaltaan hieman suurempi. Liikekeskuksen muista liikkeistä ei kuitenkaan ole tarkoitus lisätiloja nipistää.

Tulevassa marketissa otetaan käyttöön "seuraavan sukupolven S-marketiksi" luonnehdittu toimintamalli.

Vastaava konsepti on käytössä jo Helsingissä muun muassa Vallilassa ja Kasarmitorilla.

Koivuhaan liikekeskuksessa toimii nykyisen K-supermarketin lisäksi myös useita erikoismyymälöitä, muun muassa ravintola-, parturi- ja vaatetusliikkeitä. Näiden osalta jatko on vielä toistaiseksi avoinna.

– Näiden liikkeiden osalta ei ole tehty päätöksiä. Kauppapaikkana Koivuhaan liikekeskus on erinomainen ja meidän on tarkasteltava sitä, miten nämä erikoisliikkeet voivat tukea S-marketin toimintaa.

Vantaan Sanomien saamien tietojen mukaan kiinteistössä nykyisin sijaitsevien ravintoloiden pelkona on se, että ne joutuvat poistumaan ja tilalle avataan S-ryhmän omia ravintoloita.

Väistyvän K-supermarket Koivuhaan kauppias Kari Auramo on muutoksesta harmissaan.

– Kyllähän tämä ikävältä tuntuu, mutta tilanne oli tietenkin ennakoitavissa jo vuosi sitten, kun liikekeskus myytiin HOK-Elannolle, Auramo kertoo.

– Kaupanteko jatkuu kuitenkin aivan entiseen tapaan täysillä loppuun saakka. Vaikka minun urani tässä kauppapaikassa loppuukin, olen luottavainen siihen, että neuvotteluissa Keskon kanssa löytyy uusia ratkaisuja.

Nykyisessä K-supermarketissa on parisenkymmentä työntekijää, joiden tulevaisuus näyttää suuresta muutoksesta huolimatta valoisalta.

– Meillä on ollut erittäin ammattitaitoinen henkilökunta ja olen vakuuttanut sille, että jokaiselle varmasti löytyy jatkossakin paikka K-ryhmän palveluksessa, Auramo mainitsee.

Kari Auramo on ollut kauppiaana K-supermarket Koivuhaassa sen avaamisesta lähtien eli kymmenkunta vuotta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  5. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  15. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Sisään pääsee kerralla runsaat sata henkeä – kesämusiikkisarja käynnistyy ensi viikon torstaina Vihdin kirkossa
  5. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  6. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  7. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  8. Esa Sievinen valmensi poikansa Janin maailman uintihuipulle. Nyt menestynyt vihtiläisvalmentaja on päättynyt lopettaa valmennustyön
  9. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  10. Vihdin pääkirjasto aukeaa maanantaina uudistettuna – ovien ollessa suljettuina talossa oli iso myllerrys
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  15. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.