Nummelan Tilipaikka juhlii nelikymppisiään samana vuonna kuin Vihdin Uutiset. ”Aiemmin vain palkanlaskijalla oli käytössään tietokone, eikä sekään ollut verkossa.”

Niklas Sundström, Heleena Peltonen, Minna Ruusuvuori, Eija Ala-Reinikka ja Laura Sorvo työskentelevät Nummelan Tilipaikassa. Työntekijöitä yrityksessä on yhteensä 11. Annukka Vakkuri

Annukka Vakkuri

Nummelan Tilipaikka on palvellut asiakkaitaan samassa paikassa torin laidalla tänä vuonna jo 40 vuotta.

Tänä aikana yrityksen koko henkilöstö on vaihtunut, tekniikan murros myllertänyt ja yrityksen liikevaihto tuplaantunut.

Pyöreitä syyskuun seitsemäs päivä juhlinut yritys on pysynyt pystyssä kovissakin muutosten tuulissa.

Vuodesta 2006 yrityksen toimitusjohtajana toiminut Heleena Peltonen ehti työskennellä vain vuoden kirjanpitäjänä, kunnes nousi 11 työntekijän esimieheksi ja pääsi samalla todellisen muutosjohtamisen prässiin.

– Tulin Tilipaikkaan töihin työntekijäksi vuonna 2005. Vuoden päästä vastuullani oli esimiestehtävät ja samaan aikaan käynnissä oli henkilökunnan vaihdokset, tietotekniikan murrokset ja samaan vuoteen sattui myös Taloushallintoliiton tekemät tarkastukset, joita liitto suorittaa kolmen vuoden välein, Peltonen sanoo ja pystyy nyt jo hymyilemään rankalle ajanjaksolle.

Nummelan Tilipaikan perusti Eeva Munck 7.9.1979. Munckin jälkeen vetovastuussa oli Kaarle Walden siihen saakka, kunnes Heleena Peltonen astui yrityksen toimitusjohtajan saappaisiin.

Peltosella on työkokemusta kansainvälisessä yrityksessä talousosastolla. Kaiken kaikkiaan hän on ollut taloushallinnon alalla parikymmentä vuotta.

– Yrittäjänä ja esimiehenä aloitin ensimmäistä kertaa Tilipaikassa.

Peltosen aikana yrityksen liikevaihto on tuplaantunut 480 000 eurosta yli 960 000 euroon. Vuoden 2006 aikana yrityksen kaikki työntekijät vaihtuivat.

– Internetin tuomat muutokset tuntuivat valtavilta ja ylitsepääsemättömiltä. Siihen aikaan kaikki vielä tiliöitiin kynällä paperille, kuten oli tehty lähes 30 vuotta.

– Vain palkanlaskijoilla oli 2000-luvun alussa omat tietokoneet, eivätkä nekään olleet verkossa. Mitään varmistuksia ei ollut. Tuntuu pelottavalta sanoa tämä ääneen, Peltonen naurahtaa.

Vuonna 2006 kaikki työntekijät saivat tietokoneet, joissa toimi internet.

– Työntekijät ovat olleet erittäin tehokkaita. Tehokkuus on oikein hyvä. Kirjanpitäjän ammatti on kova ja vaativa ja alalla vallitseekin osittain sen vuoksi työvoimapula.

Vuonna 2017 yrityksen toimitiloja laajennettiin kaksinkertaiseksi. Aiemmin neliöitä oli 150, nyt niitä on yli 300.

– Kiinteistössä toimi aiemmin Ulla-Sofia -ravintola, jonka tilat remontoitiin isännöintipuolen työtiloiksi, samalla myös taloushallinnon tilat remontoitiin.

Nummelan Tilipaikalla on noin 150 taloushallinnon asiakasta ja isännöintipuolella 60.

– Asiakkaita on pysynyt samoina alkuajoilta saakka, jonka lisäksi on tullut paljon uusia. Isot kasvuyritykset ostavat tilitoimiston palveluita, mutta asiakkaina on myös runsaasti pienyrittäjiä.

Yrityksellä oli Nummelan lisäksi vuosina 2013- 2016 toimipiste Helsingissä.

– Nykyään olemme kaikki saman katon alla, joka on ollut erittäin hyvä asia. Lisäksi Karkkilassa on isännöintitoimiston päivystystilat.

Toimitusjohtaja Heleena Peltonen paljastaa Tilipaikan tuoreimpia tuulia.

– Teimme juuri uuden työsopimuksen talousjohtaja eMBA Jukka Hyrskyn kanssa. Tämä on tärkeä etappi Tilipaikassa, sillä Hyrskyllä on pitkä kansainvälinen työkokemus talousjohtamisesta erilaisissa asiakasyritystehtävissä.

Tilipaikassa Hyrskyn tehtäväalue on talouspäällikköpalvelut ja ulkoinen- ja sisäinen laskenta, jossa seurataan asiakasyrityksessä etupainotteisesti taloutta.

– Nykyäänhän pitää pystyä ennakoimaan ja reagoimaan taloussuhdanteessa nopeasti jatkuviin muutoksiin sekä myös reagoimaan niihin ajoissa, Heleena Peltonen huomauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  5. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  15. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Sisään pääsee kerralla runsaat sata henkeä – kesämusiikkisarja käynnistyy ensi viikon torstaina Vihdin kirkossa
  5. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  6. Esa Sievinen valmensi poikansa Janin maailman uintihuipulle. Nyt menestynyt vihtiläisvalmentaja on päättynyt lopettaa valmennustyön
  7. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  8. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  9. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  10. Vihdin pääkirjasto aukeaa maanantaina uudistettuna – ovien ollessa suljettuina talossa oli iso myllerrys
  11. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  12. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  13. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  14. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  15. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.