Vihdin kirkonkylän seurakuntatalo avattiin yleisölle 40 vuotta sitten. Samaan aikaan perustettiin Vihdin Uutiset

Vihdin Uutisten ensimmäinen numero ilmestyi 4.7.1979. Ensimmäinen päivittäistavarakaupan ilmoittaja oli Elintarvikehalli Einesalo. .

toimitus

Kokosimme Vihdin Uutisten ensimmäisestä numerosta (4.7.1979) uutisia. Toimittajana oli tuolloin Kauko Ainasoja apunaan kesätoimittaja Vesa Valtonen

Vihdissä mietitään – Helsingin vai Länsi-Uudenmaan seutukaavaliitto edullisempi? Kunnallispoliittisesti kuuma peruna– pysyäkkö Helsingin seutukaavaliitossa vai pyrkiäkö Länsi-Uudenmaan seutukaavaliittoon jäi edelleen pöydälle Vihdin kunnan kaavoituslautakunnan torstaisessa kokouksessa.

Rakentamista keskitettävä kirkonkylään.

Asuntoja ja työpaikkoja olisi suunnattava entistä enemmän Vihdin kirkonkylään, sanotaan Helsingin seutukaavaliiton asuntotuotanto-ohjelmassa.

Pientaloasutusta olisi liiton mukaan rakennettava pääasiassa jo olemassa oleviin taajamiin.

Vihti kuuluu Helsingin seudun asuntomarkkina-alueeseen. Tämä on aiheuttanut selvästi rakentamispaineita kunnan eteläosissa.

Uimahalli Oy:lle 150 000 markkaa. Veikkausvoittorahoista on myönnetty 150 000 markkaa Vihdin Uimahalli Oy:lle. Vuonna 1980 myönnettäneen veikkausvoittorahoista Nummelan yläasteen sisäliikuntatilojen rakentamiseen 184 000 markkaa, kerrotaan opetusministeriöstä. Alustavien suunnitelmien mukaan samaan tarkoitukseen myönnetään 84 000 markkaa vuonna 1981.

Nummelan terveysaseman ensimmäisen vaiheen urakkasopimukset allekirjoitettiin.

Rakennusteknillisten töiden urakan sai Saneeraus ja Rakennustyö Oy. Urakkasumma on 2 675 000 markkaa. Tarjouksia jätettiin 13 kappaletta.

LVI-töiden urakka meni Vihdin Vesi ja Lämpö Oy:lle. Urakkasumma on 382 500 markkaa. Tarjouksia jätettiin seitsemän.

Sähkötyöt tekee Sähköasennus O. Mielikäinen. Urakkasumma on 301 500 markkaa.

Nummelan terveysaseman rakentaminen alkaa 20.8.1979.

Vihdin maatalousnäyttelyssä 60 000 kävijää. Uudenmaan maatalousnäyttely Itu Ide-79 keräsi Vihdin Nummelaan noin 60 000 kävijää.

Tämä kävijämäärä ylittää selvästi Uudellamaalla aikaisemmin järjestettyjen näyttelyiden kävijämäärän.

Kesälomalla oleva Veikko Helle: Talvella annetut lupaukset lunastettava. Hiidenvesi loiskuttelee Jätinpykälän rantakiviin. Juhannuksen helle on ohi. Sinisessä verryttelypuvussa istuu rantakivellä mies syöttäen särkiä.

Hän on kesälomalainen Veikko Helle, joka on vetäytynyt kesämökilleen puhelimen ulottumattomiin vetämään henkeä rankan talven jälkeen.

Vihdin seurakuntatalo avattiin yleisölle. Yleisö pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan Vihdin uuteen seurakuntataloon sunnuntaina. Kirkkoherra Leino Hassinen kertoi rakennuksen vaiheista sekä juuri valmistuneen rakennuksen käytöstä.

Seurakuntatalon vihkiäiset ovat syksyllä piispantarkastuksen yhteydessä. Rakennuksessa toimivat maanantaista lähtien kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  5. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  6. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  7. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  8. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  9. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua
  12. Koronakevät on tuplannut itsetuhoisuuteen liittyvät soitot tukipuhelimeen – "Rajoitukset voivat korostaa yksinäisyyttä ja ahdistusta"
  13. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  14. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  15. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  3. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  4. Sisään pääsee kerralla runsaat sata henkeä – kesämusiikkisarja käynnistyy ensi viikon torstaina Vihdin kirkossa
  5. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  6. USU-gallup: Valtaosa suomalaisista on varmoja, että ottaa koronavirusrokotteen
  7. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  8. Kirjastosta saa tänä kesänä lainaan myös grillin – Aluksi mukana nämä 17 kirjastoa
  9. Esa Sievinen valmensi poikansa Janin maailman uintihuipulle. Nyt menestynyt vihtiläisvalmentaja on päättynyt lopettaa valmennustyön
  10. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  11. Vihdin pääkirjasto aukeaa maanantaina uudistettuna – ovien ollessa suljettuina talossa oli iso myllerrys
  12. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos toppuuttelee koulujen päättäjäisviikonlopun suuria kokoontumisia – "Alkaako kesälomasi suunnitellen ja kunnossa vai krapulassa ja karanteenissa?"
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Vihtiläinen kulttuuritapahtuma Päivölän Kirjallisuuspäivät peruuntuu tältä vuodelta
  15. Vihtiläisten työllisyystilanne heikkeni rajusti koronakauden käynnistyttyä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.