Eläkeliiton Nummelan yhdistys 10 vuotta

Laulukerholaiset esittivät tuttuja säveliä. Helena Keskitalo

toimitus

Lokakuun 27. päivänä 2009 pidettiin Nummelan yhdistyksen perustava kokous Nummelan seurakuntakeskuksen nuorisotilassa 19 kutsun vastaanottaneen henkilön voimin.

Asiasta kirjoitettiin tuolloin, että perustetaan toimiva, monipuolinen, jäseniä kuuleva ja mukavan yhdessäolon kerho. Lisäksi todettiin, että yhdistyksen peruskivi eli hallitus tarvitsee vireitä, positiivisia ja iloisia ihmisiä. Jo tuolloin todettiin, että monet haluavat mukavia yhteisiä hetkiä yksinäiseen arkeen, vaihtaa kokemuksia, saada tietoa oman elämän arkeen ja jaksamiseen liittyviin asioihin.

Nyt 10-vuotias yhdistys jatkaa edelleen samoilta arvopohjilta ja tarjoaa jäsenilleen toimintaa säännöllisesti neljänä päivänä viikossa.

Yhdistyksen sisällä pyörii tällä hetkellä yhdeksän kerhoa. Näiden lisäksi yhdistys tekee retkiä ja matkoja sekä järjestää erilaisia juhlia ja virkistyspäiviä. Toiminnassa halutaan tuoda tarjolle niin fyysistä kuin henkistäkin toimintaa jäsenten toiveita kuunnellen. Liikunta on isossa roolissa kuudessa kerhossa, laulukerho vetää salin täyteen laulamisesta innostuneita haitarisäestyksellä laulamaan, ajankohtaiset asiat, yhdessäolo ja kahvittelu kohtaamispaikalla tarjoavat hienoa vaihtelua ja tietoa arkipäivään. Toki välillä myös askarrellaan ja valmistellaan vaikkapa iloisen iltapäivän ohjelmaa.

Yhtenä hienona juttuna matkan varrelta on Eläkeliiton Nummelan yhdistykselle kehitetty ENY:n keilaajien tasoitusjärjestelmä eli keilaajat ovat samanarvoisia kukin omalla tasollaan ja järjestelmä antaa kaikille samanlaiset onnistumisen mahdollisuudet.

Muita liikuntakerhoja ovat tanssi, naisten ja miesten jumppa, mölkky, frisbee. Mukana on matkan varrella ollut myös suunnistus/luontoliikunta ja rivitanssi, toki luontoliikuntaa harrastetaan edelleenkin mm. Nuuksiossa ja Salmissa. Näytelmäkerhokin oli ohjelmassa ja hienoja esityksiä syntyi.

Atk-ohjausta on yhdistyksellä ollut jo vuodesta 2013 ja tänä vuonna alkoi koulutus voimakkaammin Eläkeliiton projektituella.

Tärkeää on se, että kerhoilla on omasta takaa ohjaajat, jotka vertaishenkilöinä luovat ryhmissään hyvän yhteishengen ja kannusteen.

Yhdistys järjesti Iloisen iltapäivän 10-vuotisjuhlan tiimoilta.

Täytekakku- ja karjalanpiirakkakahvien lisäksi oli ohjelmaa ja tietenkin tanssia lopuksi. Toki jännitystäkin tarjottiin arpajaisten merkeissä.

Ahkerat emännät olivat luoneet jälleen kerran loistavat tarjottavat. Nämä ihmiset ovat yhdistykselle tärkeitä monessakin mielessä. Toinen tärkeä ryhmä ovat esiintyjät, jotka luovat rennon ja iloisen tunnelman iltapäivän alkajaisiksi. Tällä kertaa ohjelmassa oli soitto, laulua, puhetta ja iloista liikuntaesitystä.

Tervetulopuheessaan puheenjohtaja Matti Keskitalo toi esille, että yhdistys haluaa olla ajan tasalla ja siksi on ohjelmaan otettu mukaan tietojenkäsittelyn ohjaaminen eri koulutuksilla ja nettineuvolalla. Nykyaika vaatii netin käyttöä monella osa-alueella ja arkistenkin asioiden hoidossa.

Ulla-Maija Korvenranta kantoi vastuun musiikkiesitysten säestyksestä ja tanssimusiikista. Pekka Inkinen lauloi kuulijat potpurillaan aroille ja pustalle. Hannu Laurell esiintyi yleisöä hauskuttaen Katri-Helenaksi pukeutuneena laulaen tutut Puhelinlangat laulaa ja Anna mulle tähtitaivas. Yhdistyksen omat ”siiliiderit” esittivät vauhdikkaan tanssin iloa pursuen.

Puheosuudessa luotiin katse menneeseen lähinnä muistellen, ei luennoiden. Esitystä tukemaan ja muistoja herättämään oli koottu valokuvia menneistä tapahtumista.

Laulukerho päätti ohjelman tutuilla lauluilla ja yleisö yhtyi lauluun. Salin täysi yleisö osallistui aktiivisesti ohjelmaan ja tanssilattia täyttyi musiikista ja tanssista nauttivista ihmisistä.

Tästä on hyvä lähteä uudelle vuosikymmenelle. Eläkeliiton Nummelan yhdistys on kasvanut 19 perustajajäsenestä yli 250-jäseniseksi aktiiviseksi yhdistykseksi, joka kuuntelee jäseniä ja tavoitteena on jatkuvasti kehittää toimintaa edunvalvojana ja jäseniä palvelevana yhteisönä yhdessä puuhaten.

Lea Laurell

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  8. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  9. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  10. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  11. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  9. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  10. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  11. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  12. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.