Lietteen jatkokäsittely maksaa lähes 220 000 euroa vuodessa

Kunnanvirasto. Maija-Liisa Nyman

toimitus

Vihdin jätevedenpuhdistamoiden lietteen jatkokäsittely maksaa seuraavalla kaksivuotisjaksolla noin 217 000 euroa vuosittain.

Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyi keskiviikkona esityksen jatkosopimuksen tekemiseksi Suomen Ekolannoite Oy:n kanssa.

Puhdistamolietteen jatkokäsittely maksaa tästä lähtien 54,80 euroa tonnilta. Aikaisempi hinta oli 47,80 euroa tonnilta.

Puhdistamolietettä käsitellään keskimäärin 330 tonnia kuukaudessa eli keskimäärin 11 tonnia päivässä.

Aikaisemman sopimuksen teki Vihdin Vesilaitoksen liikelaitoksen johtokunta elokuussa 2017 Suomen Ekolannoite Oy:n kanssa.

Vihdin vesihuoltolaitos on vuoden 2018 alusta ollut kirjanpidollisesti eriytetty taseyksikkö. Laitoksen toiminta on nykyään kaavoitus- ja teknisen lautakunnan alaista.

Vihdin kahdella jätevedenpuhdistamolla käsiteltiin viime vuonna jätevettä yhteensä vajaat 1,2 miljoona kuutiota. Nummelan jätevedenpuhdistamon osuus tästä oli vajaat 960 000 kuutiota.

Umpisäiliö- ja sakokaivolietteitä tuotiin Nummelan jätevedenpuhdistamolle viime vuoden aikana yhteensä runsaat 26 000 kuutiota.

Jätevettä laskutettiin suunnilleen saman verran viime vuoden aikana. Kun tätä verrataan puhdistamoille tulleeseen jätevesimäärään, on viemäriverkoston vuotovesien osuus 16,5 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  7. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  8. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  9. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  10. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  11. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  12. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  13. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  14. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  15. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.