Nyt yhä useampi varusmies nuuskaa – näin huulimälli vaikuttaa suusi terveyteen

Nuuskan käyttö on varusmiesten keskuudessa aiempaa yleisempää. Lukas Pearsall

Jari Pietiläinen

Nuuskaaminen on lisääntynyt varusmiespalveluksessa, mutta tupakointi on vähentynyt. Puolustusvoimat on Ylen mukaan huolestunut nuuskan nousevasta käyttötrendistä.

– Meillä on täsmälleen sama tilanne kuin muuallakin yhteiskunnassa, eli nuuskaaminen on lisääntynyt. Jos tehdään kysymällä pistokoe, niin nuuskaaminen on selvästi yleistynyt, Puolustusvoimien työ- ja palvelusturvallisuuspäällikkö, arvioi kapteeni Pasi Huomio

Keuhkoterveysjärjestö Filhan mukaan varusmiespalvelusta suorittavista miehistä tupakoi päivittäin joka neljäs.

Kolmena vuonna tehdyssä kyselyssä nuuskaa käytti päivittäin enimmillään noin joka viides. Kysely tehtiin vuosina 2014–2016 ja vastaajina oli lähes 5 000 varusmiestä.

Nuuskan käyttö on tupakoinnin ohella vaaraksi suunterveydelle, ja lisäksi se aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, arvioi Suomen hammaslääkäriliitto tiedotteessaan.

Nuuska sisältää yli 2 500 kemikaalia, joista lähes 30 on syöpää aiheuttavia. Nikotiinia nuuskassa on jopa 20 kertaa tupakkaa enemmän.

Tavanomaisella päiväannoksella nuuskan käyttäjä saa nikotiinia jopa viisi kertaa enemmän kuin tupakoitsija.

Erityisesti nuorilla nikotiiniriippuvuus voi kehittyä nopeasti, jopa satunnaisen käytön seurauksena.

– Nuuskan ensimmäiset jäljet näkyvät suussa yleensä pahanhajuisena hengityksenä, hampaiden värjäytyminä ja kulumina sekä paksuuntuneena norsunnahkamaisena limakalvona, kertoo erikoishammaslääkäri Anna Maria Heikkinen

Pitkään käytettynä nuuska aiheuttaa esimerkiksi ikenien vetäytymistä ja altistaa paljastuneiden hampaiden kaulojen reikiintymiselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juurakkotien kiinteistöstä tehtiin Vihdin kunnalle 210 000 euron tarjous – vuokralaisille esitetään tarjottavaksi puolen vuoden pituinen vuokrasuoja
  2. Kasvomaskien jakamista vähävaraisille valmistellaan Vihdissä ja Karkkilassa
  3. ”Kivilouhimo ja -murskaamohanke uhkaa kallioylänköä ja asumista” – lähes 650 on allekirjoittanut vetoomuksen Kahvimaan suojelemiseksi
  4. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  7. Pääkirjoitus: Koronakuri heti takaisin
  8. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  9. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  10. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  11. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  14. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  15. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.