Pelti rutisee nyt rajusti – taustalla +200 prosentin muutos peurakannassa

Hirvieläinkolarin riski on nyt suurimmillaan. Arkistokuva. Arkisto/ Tanja Kuisma

Klaus Nurmi

Vakavien hirvikolarien määrä on laskenut viimeisen 20 vuoden aikana, mutta samaan aikaan peurakannan räjähdysmäinen kasvu näkyy vahinkotilastoissa.

Juuri nyt on suurin riski ajaa hirvieläinkolari. Hirvet ja peurat liikkuvat erityisesti hämärän aikaan, kuten aamulla seitsemän ja yhdeksän ja illalla viiden ja kahdeksan välillä.

Viime vuonna Suomen teillä sattui noin 12 000 riistaonnettomuutta. Niistä hirvionnettomuuksia oli 1 956 ja peuraonnettomuuksia 6 251.

Vuosituhannen alussa hirvikolareita tilastoitiin lähemmäs kolme tuhatta.

Liikenneviraston arvion mukaan vuoden 2017 hirvionnettomuuksien laskennalliset kustannukset yhteiskunnalle olivat 63,5 miljoonaa euroa.

Hirvieläinkolarien määrä on suorassa yhteydessä hirvi- ja peurakannan kokoon, toteaa LähiTapiolan liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Markus Nieminen vakuutusyhtiön tiedotteessa.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana hirvikanta on pienentynyt yli 70 prosenttia ja peurakanta puolestaan kasvanut runsaat 200 prosenttia.

Luonnonvarakeskuksen tilasto osoittaa, että vuonna 2000 hirviä oli 149 000 ja viime vuonna 86 478 yksilöä.

Vastaavasti valkohäntäpeurojen määrä on samana aikana noussut 35 250 yksilöstä 111 650 yksilöön.

Tälle syksylle on myönnetty aiempaa enemmän valkohäntäpeuran metsästyslupia liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Nähtäväksi jää, riittääkö metsästäjiä kaatamaan lupien mukainen määrä peuroja, Nieminen sanoo.

Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 58 094 valkohäntäpeuran pyyntilupaa eli lähes kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna.

Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa.

Henkilövahingot ovat hirvikolareissa selvästi yleisempiä kuin peuravahingoissa.

Peurakolareissa vahingot jäävät usein pienemmiksi ja henkilövahinkoja sattuu harvemmin.

– Autolle hirvieläinkolarista sattuvat vahingot korvataan vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta, kertoo Nieminen.

Puutteellisen tilastoinnin takia peurakolareista ei ole saatavilla luotettavaa tietoa viimeisten 20 vuoden ajalta.

Niemisen mukaan peurakolarien lisääntyminen näkyy kuitenkin selvästi vakuutusyhtiön vahinkotilasoissa.

Vahinkomäärät ovat suurimpia Etelä- ja Lounais-Suomessa, joissa peurakannat ovat suurimmat. Myös kaurisvahinkoja sattuu merkittävä määrä vuosittain.

Korjattu 24.10. klo 8.20 aiempi +300 prosenttia +200 prosentiksi.

Vähennä nopeutta

Ajonopeus vaikuttaa merkittävästi onnettomuusriskiin. Riski kuolla ja loukkaantua hirvikolarissa kasvaa erittäin jyrkästi ajonopeuden noustessa.

Kun huomaa hirven tai peuran, on nopeutta vähennettävä välittömästi. Hirvi on pyrittävä väistämään takaa. Muita autoilijoita voi varoittaa hätävilkuilla tai vilkuttamalla ajovaloja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puheluita tulee runsaasti – Koronapuhelimet päivystävät viikonloppuna kello 14 saakka
  2. Kari Pitkänen Länsi-Uudenmaan Asuntovälityksen toimitusjohtajaksi
  3. ”Tiukan ottelun jälkeen riemulla ei ollut rajoja” – NuPSin tyttöjoukkue voitti Hesa Cupissa ikäluokkansa eliittisarjan
  4. Pikkuisia kissoja silitellen – Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa
  5. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Tuumittua: Dekkarivinkkejä heinäkuuhun
  8. Pääkirjoitus: Vuosikymmenten urakka jatkuu
  9. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  10. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  11. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  12. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  13. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  14. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  15. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.