Vihtiläisten merkkipäiviä juhlittiin Rientolassa – ”Virkistävä toiminta on erityisen hienoa”

Anja Helle (oik.) kukkia jakaneen Helena Kivisen halattavana. Annukka Vakkuri

Annukka Vakkuri

Vihtiläiset Anita Tuomi ja Kaarina Svanström ovat tunteneet toisensa yli 50 vuotta. Nummelan Eläkkeensaajien Ruusujuhlassa vanhat koulukaverit tapasivat jälleen toisensa.

– Olimme Helsingissä kauppakoulussa samalla luokalla 1970-luvulla. Olemme tässä välillä myös aina törmänneet toisiimme, kaksikko jutusteli kakkukahvien lomassa.

Tuomi kertoi matkustavansa talveksi Madeiralle.

– Olen kuulunut Nummelan Eläkkeensaajiin reilun vuoden verran. Eläkkeellä päivät kuluvat älyttömän nopeasti. Niin kuin isäni aikanaan sanoi, en tajua miten olen aiemmin ehtinyt käymään töissä, Tuomi sanoi hyväntuulisesti nauraen.

Svanström kertoi käyvänsä yhdistyksen käsityökerhossa, keilakerhossa ja tapahtumissa.

– Päivät menevät nopeasti. Kotona on 3-vuotias saksanpaimenkoira Fedja, jonka kanssa lenkkeillään joka päivä 10 kilometriä.

Tiistaina Nummelan Eläkkeensaajat muisti kaikkia kuluvan vuoden aikana pyöreitä tai puolipyöreitä täyttäneitä jäseniään. Paikalle saapui 40 kutsuvierasta. Juhla järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.

– Soitimme kaikille kutsutuille henkilökohtaisesti ja kutsulistalla oli 80 jäsentä. Muutama heistä on nukkunut pois, yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Jokela kertoi.

– Yhdistykseen kuuluu lähes 400 jäsentä. Syksy on alkanut vireällä toiminnalla. Vanhanajan iltamissa tupa oli täynnä ja tunnelma kohdillaan!

Puheenjohtaja mainitsi esimerkkejä yhdistyksen viikko-ohjelmasta; tiistaisin kokoontuu ohjelmaryhmä, johon ovat tervetulleita kaikki esiintymisestä kiinnostuneet ja he, joilla on ohjelmaideoita.

– Ryhmä harjoittelee esityksiä eri tilaisuuksiimme. Nyt uutena on aloittanut askartelukerho, jonka taidonnäytteitä nämä pöytäkoristeet ovat, Jokela sanoi juhlan syksyisiin koristeisiin viitaten.

Vuodesta 1991 Vihdissä asunut Kari Selkäinaho haki ruusun aiemmin juhlitun 75-vuotispäivänsä kunniaksi.

– Käyn tiistaisin Nummelan Eläkkeensaajien lauluharjoituksissa ja Vihdin Reserviläiskuorossa torstaisin. Olen mukana myös Nummelan Eläkkeensaajien kalastusporukassa. Tein aiemmin vuorotöitä, jolloin en päässyt mukaan näihin porukoihin.

– Eläkkeellä olossa on paljon hyviä puolia, voi tehdä sitä mikä itseä kiinnostaa. On todella hienoa, että on olemassa yhdistys, joka järjestää virkistävää toimintaa lähes päivittäin.

Juhlassa esiintyi vihtiläinen haitaristi Viivi Kuuspalo (17). Hän tulkitsi kappaleet Rantakoivun alla ja Myrskyluodon Maija.

Yhdistyksen oma kuoro viihdytti laulullaan juhlavieraita, jonka lisäksi Hanna Jokela lausui runoja.

Nummelan Eläkkeensaajat

Nummelan Eläkkeensaajat on perustettu 24.3.1974.

Yhdistyksen tavoitteena on ikäihmisten hyvinvointi ja mukava yhdessä tekeminen.

Yhdistys on Eläkkeensaajat Keskusliiton EKL ry:n jäsenyhdistys.

Toiminta tapahtuu pääosin Nummelan Työväentalo Rientolassa Nummelan keskustassa.

Toiminta perustuu vapaaehtoiseen työhön yhteisten asioiden eteen.

Yhdistys toimii muiden vihtiläisten eläkkeensaajajärjestöjen kanssa ja Vihdin Vanhusten Tuki ry:n, Vihdin seurakunnan ja EKL:n Uudenmaan piirin yhdistysten kanssa.

Ajankohtaiset tapahtumat: https://nummela.elakkeensaajat.fi/toiminta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juurakkotien kiinteistöstä tehtiin Vihdin kunnalle 210 000 euron tarjous – vuokralaisille esitetään tarjottavaksi puolen vuoden pituinen vuokrasuoja
  2. Kasvomaskien jakamista vähävaraisille valmistellaan Vihdissä ja Karkkilassa
  3. ”Kivilouhimo ja -murskaamohanke uhkaa kallioylänköä ja asumista” – lähes 650 on allekirjoittanut vetoomuksen Kahvimaan suojelemiseksi
  4. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. Pääkirjoitus: Koronakuri heti takaisin
  7. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  8. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  9. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  10. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  11. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  12. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  13. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  14. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  15. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.