Muovinkeräys on lisääntynyt rajusti, mutta kierrätysinnolla on myös kääntöpuoli – "Roskaa ja sotkua"

Perjantaina Nöykkiönpurossa sijaitseva Rinki-ekopiste oli lähes tyhjillään. Ainoastaan lasinkeräys oli sillä hetkellä niin täysi, ettei sinne montaakaan purkkia olisi enää mahtunut. Anniina Virtanen

Anniina Virtanen

Espoon Nöykkiössä vuoden asunut Vilma Vaarna alkaa jo kyllästyä jätteiden lajittelupisteiden täyttymiseen.

– Tavallisesti käyn viemässä roskat viikonlopun jäljiltä alkuviikosta ja toisen kerran loppuviikosta. Pääsääntöisesti joka kerta jokin lajitteluastia tai useampikin on ääriään myöten täynnä, hän harmittelee.

Harvemmin kukaan jaksaa lähteä etsimään tyhjää jäteastiaa tai kuskailemaan jätteitä autossa, joten jätteet jäävät astioiden ulkopuolelle.

– Jäteastioiden ulkopuolelle jäävät roskat tekevät ympäristöstä sotkuisen, kun tuuli ja linnut riepottelevat niitä, Vaarna kertoo.

Hän on seurannut kolmea lajittelupistettä Nöykkiön alueella ja kaikissa on sama ongelma.

– Tämähän on sinänsä positiivinen ongelma, koska onhan se hienoa, että ihmiset kierrättävät, Vaarna sanoo.

Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy vastaa kaikista kotitalouksien isoimmista lajittelupisteistä HSY:n alueella. Etelä- ja Itä-Suomen aluepäällikkö Jari Koivunen kertoo, että talteenottomäärät ovat selvästi kasvaneet viime vuoteen verrattuna.

– Suurin haaste on muovipakkausten keräys, joka on kasvanut pääkaupunkiseudulla sata prosenttia kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna, hän sanoo.

Vilma Vaarna harmittelee, ettei jokaisella ekopisteellä ole muovinkeräystä. Koivunen kuitenkin lupaa, että muovinkeräyspisteiden määrä kasvaa tulevaisuudessa.

– Lain mukaan muovinkeräyspisteitä on oltava 500, mutta meillä niitä on Suomessa tällä hetkellä 641. Jatkossa muovinkin keräyspisteiden määrä nousisi tuhanteen, hän sanoo.

Espoon alueella kartongin talteenotto on kasvanut 18 prosenttia, lasin 33 prosenttia ja metallin 27 prosenttia tämän vuoden aikana.

Koivunen kertoo, että muutoksia tyhjennysväleihin on tehty ja rytmiä muutetaan tarpeen vaatiessa. Tavoitteena ei ole tyhjentää säiliöitä ekopisteillä silloin, kun ne ovat jo täynnä, vaan täyttöasteeksi riittää 70 tai jopa 50 prosenttia jakeesta riippuen.

 – Ekopisteillä on rajallisesti tilaa, jolloin keräyssäiliöitä ei mahdu montaa. HSY:n alueella jotkin säiliöt tyhjennetään viisi kertaa viikossa, hän kertoo.

Suuremmaksi ongelmaksi Koivunen kokee Nöykkiön alueella sen, että ekopisteille tuodaan sinne kuulumatonta tavaraa, kuten sohvia ja pesukoneita. Sama ongelma on Espoon alueella Kivenlahdessa ja Nuottaniemessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  7. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  8. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  9. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  10. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  11. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  12. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  13. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  14. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  15. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.