Pakastepizzan valmistus on yksinkertaista, mutta moni tekee sen silti väärin – Näillä vinkeillä onnistut

Pakastepizzaansa voi koristaa myös esimerkiksi rucolalla. Kuvassa oleva pizza ei ole pakastepizza. Arkisto. Jussi Vehkasalo

Anniina Virtanen

Pakastepizza on monien kiireisten arki-iltojen pelastaja. Yksinkertaisuudestaan ja nopeudestaan huolimatta pizzan voi pahimmillaan pilata joko kovaksi korpuksi tai kostean hailakaksi.

Esimerkiksi Dr. Oetkerin Ristorante-pizzojen valmistusohjeessa uunin lämpösuositus on 220 astetta. Uuneissa on kuitenkin eroja ja joissakin uuneissa lämpötila saattaa heittää jopa muutamia kymmeniä asteita. Oman uunin lämpötilan voi tarkastaa paistolämpömittarilla.

Dr. Oetker kehottaa tiedotteessaan unohtamaan pellin ja paistamaan pizza ritilällä ainoastaan leivinpaperin päällä uunin alaosassa. Näin pizza saa pohjan kautta sopivan annoksen lämpöä.

– Ritilä, tasalämpö ja uunin alaosa. Nämä kun muistaa, niin ei oikein voi mennä pieleen. Monella on nykyään kiertoilmauuni, mutta sen ominaisuuden käyttäminen ei välttämättä tuo parasta tulosta, Dr. Oetkerin pakastepizzojen viestinnästä vastaava Katariina Iivonen kertoo tiedotteessa.

Samalla kun laittaa uunin päälle, pizza kannattaa jo ottaa pakasteesta ja pakkauksesta.

– Pitää malttaa odottaa, että uuni on varmasti tarpeeksi kuuma. Jos pizzan tyrkkää haaleaan uuniin, se joutuu olemaan siellä kauemmin ja lopputuloksena voi olla kuivunutta korppua, Iivonen muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juurakkotien kiinteistöstä tehtiin Vihdin kunnalle 210 000 euron tarjous – vuokralaisille esitetään tarjottavaksi puolen vuoden pituinen vuokrasuoja
  2. Kasvomaskien jakamista vähävaraisille valmistellaan Vihdissä ja Karkkilassa
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. ”Kivilouhimo ja -murskaamohanke uhkaa kallioylänköä ja asumista” – lähes 650 on allekirjoittanut vetoomuksen Kahvimaan suojelemiseksi
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. Pääkirjoitus: Koronakuri heti takaisin
  7. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  8. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  9. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  10. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  13. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  14. "Ensimmäinen koulureppu jättää usein pitkäaikaisen muistijäljen" – reppukeräys onnistui jälleen
  15. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.