Selvitys: Yhä useammalla kunnalla toimintamalli sisäilmaongelmien ratkaisuun – Sisäilma-asiat nostettu useassa kunnassa myös strategiaan

Kunnissa painiskellaan muun muassa koulujen sisäongelmien vuoksi. Jousenkaarenkoulu Espoon Tapiolassa sai purkutuomion. Arkisto/Päivi Tuovinen

toimitus

Sisäilma-asioiden hoito toimii parhaiten kunnissa, joissa on luotu selkeät toimintamallit sisäilma-asioille ja ne on huomioitu kunnan strategiassa.

Tiedot käyvät ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Työterveyslaitoksen ja Suomen Kuntaliiton laatimasta selvityksestä.

Kyselyn perusteella noin 70 prosenttia kunnista on laatinut kirjallisen ohjeen, jossa on kuvattu sisäilmaongelmien käsittelyprosessi sekä määritelty toimijoiden roolit ja vastuut.

Kolme neljäsosaa kyselyyn vastanneista kunnista oli nostanut sisäilma-asiat kunnan strategiaan.

Näillä kunnilla sisäilmaongelmien käsittelyprosessit olivat myös toimivampia ja sisäilmatilanteiden hallinta parempaa.

Lisäohjeistusta ja selkeämpiä toimintamalleja kunnat kaipasivat muun muassa terveydellisen merkityksen arviointiin, vaativimpien sisäilmakohteiden priorisointiin, viestintään sekä sähköisen tiedonkulun tehostamiseen.

Kuntien arvion mukaan merkittäviä sisäilmaongelmia esiintyy 5–18 prosentissa rakennusten kokonaisneliömäärästä.

Sisäilmaongelmia esiintyi Ruotsissa suunnilleen saman verran, ja ne olivat Suomen tapaan yleisimpiä peruskoulu- ja lukiorakennuksissa.

Sekä Suomessa että Ruotsissa kiinteistökannan ikärakenne ja riittämättömät investoinnit arvioitiin tärkeimmäksi taustasyyksi sisäilmaongelmille.

Erojakin maiden väliltä löytyi. Ruotsissa on esimerkiksi harvemmin käytössä toimintamalli sisäilmaongelmien terveydellisen merkityksen arviointiin kuin Suomessa. Myös käyttäjäkyselyitä tehdään vähemmän kuin Suomessa.

Suomen ja Ruotsin tilannetta vertailtaessa on huomioitava, että Ruotsista saatiin kyselyyn pienempi vastausprosentti.

Selvityksessä verrattiin myös valtion ja kuntien sekä yksityisen sektorin toimintatapoja kiinteistöjen kunnon ja sisäilmaongelmien selvittämisessä.

Kuntien, valtion ja yliopistokiinteistöjen toimintatavat ovat melko vakiintuneita ja yhteistyöhön kannustavia, kun taas yksityisellä sektorilla eri toimijoiden muodostamien sisäilmaryhmien toiminta voi olla vielä vakiintumatonta.

Lisäksi kunnista raportoitiin, että ratkaisuprosessit olivat yleensä sujuvampia kunnan omistamissa tiloissa kuin vuokratuissa tiloissa.

Tutkimusten mukaan oireilu työpaikalla on kolme kertaa yleisempää kuin kotona. Valtaosalla oireet ovat vaikeusasteeltaan joko lieviä tai kohtalaisia.

Kunta-alan työpaikoilla työympäristöön liittyviä oireita koettiin vuosina 2015–2017 yleisemmin kuin valtion ja yksityisen alan työpaikoilla. Eniten oireita koettiin hoito- ja opetusalalla kunnissa.

SisäNyt-hanke toteutettiin osana valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaa. Tuloksia hyödynnetään Terveet tilat 2028 -ohjelman toimeenpanossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  2. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  3. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  4. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  5. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  13. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  14. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  4. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  5. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  6. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  7. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  8. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  9. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  10. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  13. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  14. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.