Parikymppinen mies on epäiltynä noin 80-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta –  hyökkäsi vanhuksen kimppuun pyykkituvassa

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo / arkisto

Anniina Virtanen

90-luvulla syntynyt mies on epäiltynä törkeästä raiskauksesta, joka on kohdistunut 30-luvulla syntyneeseen, eli noin 80-vuotiaaseen naiseen.

Oulun poliisin esitutkinnan tämän hetkisten tietojen mukaan iäkäs nainen oli asioimassa taloyhtiön pyykkituvassa maanantaina iltapäivällä. Samoihin aikoihin paikalle oli tullut mies, joka oli teräaseella uhkaamalla ja fyysistä väkivaltaa käyttämällä tehnyt seksuaalista väkivaltaa vanhukselle.

Vanhus oli ilmoittanut tapahtuneesta omaiselleen, joka ilmoitti asiasta hätäkeskukseen. Paikalle meni poliisin partioita ja ensihoitajia. Asianomistaja toimitettiin sairaalahoitoon.

Poliisipartio otti pian tapahtuman jälkeen ja läheltä tapahtumapaikkaa kiinni 90-luvulla syntyneen Oulussa asuvan miehen.

Tekoa tutkitaan epäiltynä törkeänä raiskauksena. Poliisi on alustavasti päässyt puhuttamaan asianomistajaa ja kuullut rikoksesta epäiltyä. Tutkinnan keskeneräisyydestä ja asian arkaluonteisuudesta johtuen poliisi ei tiedota tapahtumien yksityiskohdista enempää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  2. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa
  3. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  4. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  5. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  6. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  9. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  10. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  11. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  12. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  13. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  14. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  15. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  2. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  3. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa
  4. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  5. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  6. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  7. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  8. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  9. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Maaniitunlahdesta myydään viisi omakotitonttia
  14. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"
  15. Nyt sitä saa! Sopivat säät ovat muokanneet mansikoista makeita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.