34 000 ikäihmistä mukaan jättitutkimukseen – THL tutkii uutta influenssarokotetta

Anniina Virtanen

65 vuotta täyttäneitä kutsutaan influenssarokotetutkimukseen loppuvuoden aikana. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tavoitteena on saada tutkimukseen 34 000 osallistujaa.

Sen tarkoituksena on arvioida korkea-annoksisen influenssarokotteen tehokkuutta ikääntyneillä. Kyseessä on korkea-annoksinen influenssarokote.

Tavoitteena on selvittää, suojaako tämä rokote influenssan jälkitauteina esiintyviltä vakavilta verenkierto- ja hengitystiesairauksilta paremmin kuin tällä hetkellä käytössä oleva rokote, tiedotteessa kerrotaan.

Tutkittava rokote sisältää samat neljä viruskantaa kuin kansallisessa rokotusohjelmassa käytössä oleva rokote, mutta vaikuttavia aineita rokotteessa on nelinkertainen määrä.

Rokotteen turvallisuudesta on saatu jo näyttöä, esimerkiksi Yhdysvalloissa sitä on käytetty kymmenen vuotta.

– Kolmelta viruskannalta suojaava korkea-annoksinen rokote on osoittautunut tehokkaammaksi influenssan ja sen jälkitautien ehkäisyssä kuin tavanomainen influenssarokote. Nyt tutkimuksen tavoitteena on selvittää, toimiiko neljältä viruskannalta suojaava korkea-annoksinen rokote samalla tavalla, sanoo tutkimuspäällikkö Arto Palmu THL:n tiedotteessa.

Tutkimuksessa korkea-annoksisen rokotteen tehoa verrataan tavanomaisen annoksen sisältävään rokotteeseen. Tutkimukseen osallistuvat saavat jommankumman näistä rokotteista. Rokote arvotaan, eikä edes hoitohenkilökunta tiedä, kumpi rokote on kyseessä, jotta tuloksista saadaan luotettavia.

Korkea-annoksista tutkimusvalmistetta ei ole saatavilla muuten kuin tutkimuksessa.

– Mikäli kutsun saanut haluaa osallistua tutkimukseen, hän ei tarvitse kansallisen rokotusohjelman influenssarokotusta tällä kaudella. Toisaalta, jos henkilö on jo saanut kansallisen rokotusohjelman influenssarokotteen tänä syksynä, tutkimukseen ei voi enää osallistua, Palmu sanoo.

Jokavuotinen influenssaepidemia koskettaa kaikenikäisiä, mutta erityisesti ikääntyneillä influenssaan liittyvät terveysongelmat voivat vaatia sairaalahoitoa ja johtaa jopa kuolemaan.

Tutkimuksen toteutukseen osallistuu toistakymmentä terveyskeskusta ympäri Suomen. Tutkimus jatkuu myös influenssakaudella 2020–2021, jolloin tavoitteena on saada niin ikään 34 000 osallistujaa mukaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  3. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  6. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  7. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  8. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  9. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  10. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  11. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  12. ”Mustikat ovat kypsiä, ihanan isoja ja niin makeita” – Kauppa käy sosiaalisessa mediassa
  13. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  14. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.