Peuroja, jäniksiä ja paloautonpunaista – Timo Heinon Sokea lauma -näyttely on esillä galleria Pictorissa

Timo Heino sanoo, että teokset kommunikoivat tilan kanssa. Galleria Pictorin kauniin tilan hän halusi näyttelyä rakentaessaan pitää kyllin hengittävänä. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

Luonnollisen kokoiset peuraeläimet etsivät muinaisia laidunmaitaan galleria Pictorissa. Etsivä lauma tasapainottelee nuolenterävien valkoisten keppien varassa.

Herkkä ekologinen tasapaino, aikajänne, hauraus, voima, ihmisen ja eläimen suhde, luontokuva, sokeus, tietoisuus – teoksesta voi ammentaa tarinoita ja symboliikkaa loputtomiin.

Veistoksia voisi luonnehtia kyborgeiksi: realistinen biologinen eläimen muoto on yhdistetty teknologisiin elementteihin. Taiteilija Timo Heino on nimittäin valmistanut peurat akryylistä, polyuretaanista, parafiinistä ja alumiinista.

– Ne ovat kaikki synteettisiä, teollisia aineita, Heino sanoo ja kertoo, että jo hänen Kadonneen metsän keskellä -debyyttinäyttelyssään 1990-luvun alussa oli yhdistelty orgaanista ja synteettistä.

Tätä samaa kahtiajakoa hän on pohtinut siitä lähtien.

– Olen kolmekymmentä vuotta pyörinyt samojen asioiden ympärillä, Heino toteaa.

– Aikanaan värit hierottiin itse, Heino kertoo. – Nykyään harva maalari enää tietää, mistä väriaine on tehty eikä pidä sitä kiinnostavanakaan.

Heinoa kuitenkin kiinnostaa. Hän on aloittanut taiteen tekemisen maalauksista, mutta kertoo kiinnostuneensa jo kouluaikana materiaalin vertauskuvallisuudesta.

– Lähdin yhdistämään synteettisiä ja orgaanisia materiaaleja, Heino kertoo. – Materiaalin symboliikka ja vertauskuvallisuus ovat olleet minulle tärkeitä.

Esimerkiksi Pictorin näyttelyssä toistuvan paloautonpunaisen voi nähdä symbolina ympäristökriisille.

Pyromania-nimisen teoksen Heino on maalauttanut teollisuusmaalaamossa, jossa maalataan paloautoja. Hälytysväriin taiteilija on yhdistänyt hiilipintaa.

Kirkas punainen toistuu myös Mykkä huuto -nimisessä työssä, jossa jänisten pinta puolestaan on tehty tummasta suklaasta.

Heino rikkoo rajoja ja liikkuu erilaisilla taiteen alueilla. Vaikka teokset saattavat tuntua ristiriitaisilta, sanoo Heino, että ristiriitaisuus on siirtynyt hänen taideteoksiinsa maailmasta.

– Aineellinen maailma on yksi, Heino toteaa ja sanoo, että esimerkiksi virtuaalimaailmakin on samaa aineellista todellisuutta.

Heinon tavoitteena on nimenomaan kuvata tätä maailmaa.

– Tämä on ajankuvaa. Kuvausta siitä, millaista on olla tässä modernissa high tech -kulttuurissa.

Timo Heinon Sokea lauma -näyttely on esillä lauantaihin 2. marraskuuta saakka galleria Pictorissa (Karhumäenpolku 5, Nummela). Galleria on avoinna torstaisin, perjantaisin ja lauantaisin kello 12-16.

Timo Heino

Timo Heino (s. 1962) on helsinkiläinen kuvataiteilija.

Hän on valmistunut taidemaalariksi vuonna 1989 ja opiskellut tämän jälkeen kuvanveistoa. Väitteli kuvataiteen tohtoriksi kolme vuotta sitten Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta.

Hän on toiminut myös tuntiopettajana ja luennoitsijana.

Heino on pitänyt sekä yksityis- että yhteisnäyttelyitä ympäri Suomen ja osallistunut ryhmänäyttelyihin myös mm. Lontoossa, Tukholmassa, Berliinissä ja Rio de Janeirossa.

Töitä esimerkiksi Espoon modernin taiteen museo EMMAn, Nykytaiteen museo Kiasman ja Vantaan taidemuseon kokoelmissa sekä Euroopan keskuspankissa Frankfurt am Mainissa Saksassa.

Taiteilija on saanut mm. opetus- ja kulttuuriministeriön Nuoren taiteen Suomi-palkinnon sekä ollut Ars Fennica -ehdokkaana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juurakkotien kiinteistöstä tehtiin Vihdin kunnalle 210 000 euron tarjous – vuokralaisille esitetään tarjottavaksi puolen vuoden pituinen vuokrasuoja
  2. Kasvomaskien jakamista vähävaraisille valmistellaan Vihdissä ja Karkkilassa
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. ”Kivilouhimo ja -murskaamohanke uhkaa kallioylänköä ja asumista” – lähes 650 on allekirjoittanut vetoomuksen Kahvimaan suojelemiseksi
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. Pääkirjoitus: Koronakuri heti takaisin
  7. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  8. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  9. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  10. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  13. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  14. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  15. "Ensimmäinen koulureppu jättää usein pitkäaikaisen muistijäljen" – reppukeräys onnistui jälleen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.