Vihdin 4H-yhdistys on järjestänyt metsäopetuspäiviä kouluille jo yli kymmenen vuotta

Vihdin 4H-yhdistyksen leirillä oli 18 lasta ja nuorta Vihdin eri kylistä. Vihdin 4H-yhdistys

toimitus

Vihdin 4H-yhdistys järjestää vuosittain vähintään kuusi erilaista leiriä lapsille ja nuorille.

Yhdistys myös organisoi koululaisten kuljetukset Metsäsäätiön avustuksella ja pedagogisen ohjelman lähialueen metsäkohteisiin

Luonto- ja seikkailupainotteinen viikonlopun mittainen syysleiri järjestyi Rausjärven toimintakeskuksen upeissa metsämaastoissa.

Leirillä oli 18 lasta ja nuorta Vihdin eri kylistä. Osallistujia oli Vanjärveltä, Jokikunnalta, Kirkonkylästä, Ojakkalasta, Nummelasta ja Taka-Siippoosta.

Leirillä on aina ohjaamassa aikuiset ammattilaiset sekä nuoria koulutettuja ohjaajia ja ohjaajaksi harjoittelevia nuoria, jotka kasvavat toiminnan mukana.

Syysleirille ilmaantui kaksi reipasta uutta nuorta miestä apuohjaukseen mukaan. Pojilla meni ensimmäinen viikonloppu leirillä hienosti opetellen perustyötä arjen leirielämän pyörittämisessä kokeneempien ohjaajien opastuksella.

Leiritoimintaa yhdistyksessä kehitetään koko ajan mm. yhdistyksen hallituksen jäsenten toimesta.

Esimermkiksi yhteisöpedagogi Oma Virtanen on parhaillaan laatimassa uudenlaisia toimintarata-paketteja ja biologian opiskelija Julius Ulpovaara työstää yliopistoharjoittelunaan erilaisia luonnontutkimuspaketteja.

Leiriläiset pääsivät viikonlopun aikana tutkimustoiminnan pariin mikroskoopeilla, kun HYO:n biologian opiskelija Julius Ulpovaara kävi keräämässä osallistujien kanssa metsässä ja järvellä näytteitä.

Näitä päästiin tutkimaan pienryhmissä ja maailma mikroskoopin läpi avautui aivan uudenlaisena. Miltä näyttikään tavallinen vihreä lehti tai järvivesi suurennettuna?

Leiriläisten kommentit olivat, että jännää ja huippukivaa hommaa tutkia luontoa myös tällä tavalla.

Tämän tutkimusmatkan lisäksi tehtiin pitkän kaavan mukaan sienien tunnistus -ja poimintaretki kauas metsään. Kannonnokassa popsittiin eväitä ja välillä pelattiin vedessä saapastestejä. Sienilajeja löytyi 9 erilaista ruokasieniksi kelpaavaa sientä.

Erilaiset ryhmätoimintaa ja toisten huomiointia edistävät seikkailuradat olivat suosittuja. Oman joukkueen edustajia kannustettiin palkeet punaisina ja illalla kaikki vielä sulassa sovussa lähtivät yövalo- seikkailuun.

Seikkailun varrelta löytyi vaikka mitä eksoottista, jopa uusi puulaji Päärynäkuusi. Sunnuntaina vielä diskoiltiin ja tutustuttiin leirilemmikkeihin eli rottiin, viljakäärmeeseen ja koiranpentuun.

Seuraava leiri on pikkujoululeiri Vihtijärvellä 16.-17.11, jonne voi jo ilmoittautua osoitteeseen vihti@4h.fi. Siellä on tarvetta nuorille leiriagenteille, jotka selvittävät joulutarinan arvoituksia...

Yhdistys on järjestänyt yli kymmenen vuoden ajan erilaisia metsäopetukseen nivoutuvia pedagogisia päiviä paikallisille kouluille. Tämän vuoden aikana on jo käynyt oppilasryhmiä Pappilanpellon, Kuoppanummen sekä Ojakkalan kouluilta.

Yhdistyksen toimesta Metsäsäätiön avustuksella järjestyy bussikuljetukset kouluilta erilaisiin metsäkohteisiin ja toisinaan samassa yhteydessä päästään tutustumaan myös maatilan toimintaan.

Metsäpäivissä opetellaan metsänhoidon perusteita, tutustutaan mahdollisiin hakkuisiin sekä opetellaan erätaitoja ja luonnontuntemusta lajien ja jokamiehen oikeuksien näkökulmista.

Lisänä metsäpäivien yhteydessä koululaisille on avautunut mahdollisuus tutustua Pohjois-Espoossa sijaitsevan Pienen Kylän- maatilan elämään.

Ryhmät ovat saaneet nähdä erilaisia maatilan eläimiä kuten hevosia, lampaita, kanoja ja ankkoja sekä koiria vierailunsa yhteydessä sekä päässeet nuotiolle fiilistelemään makkaranpaiston merkeissä.

Maatilan edustajat ovat myös kertoneet maanviljelystä sekä omista metsistään. Pienen Kylän tila on yksi Carbon Action-pilottihankkeen tiloista, jossa tehdään tieteellistä tutkimusta maanviljelyn mahdollisuuksista toimia hiilinieluina ilmastonmuutoksessa.

Baltic Sea Action Group, Ilmatieteenlaitos ja Sitra ovat projektin päätoteuttajat. BSAG vastaa kokonaisuuden hallinnasta ja Ilmatieteenlaitos johtaa tieteellistä tutkimusta. Mukana hankkeessa ovat myös Luonnonvarakeskus, Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Tampereen teknillinen yliopisto.

https://www.sitra.fi/hankkeet/carbon-action-pilotti/#ajankohtaista

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  4. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  5. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  6. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  7. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  8. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  9. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  10. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  11. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  12. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  13. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  14. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.