Ensitreffit lentoasemalla – Sirpa ja Sirkka eivät tunteneet toisiaan, kun he lähtivät yhteiselle Karibian-lomalle

Sirpa Venäläinen ja Sirkka Turunen käväisivät Helsinki-Vantaalla, jossa he tapasivat ensi kerran maaliskuussa 2017. Silloin he lensivät yhdessä Dominikaaniseen tasavaltaan. Johanna Erjonsalo

toimitus

Uskaltaisitko lähteä ulkomaanmatkalle itsellesi täysin tuntemattoman kanssa?

Jotkut rohkenevat ja pitävät tällaista matkailua oikein miellyttävänä puuhana.

Espoolainen Sirpa Venäläinen, 52, ja hyvinkääläinen Sirkka Turunen, 73, ovat ystävyksiä, jotka kohtasivat ensi kertaa noin 2,5 vuotta sitten Facebookin Reissunaiset-ryhmässä.

Venäläinen haki siellä seuraa "jonnekin Karibian alueelle", ja Turunen ilmoittautui. Maaliskuussa 2017 he lensivät yhdessä Dominikaaniseen tasavaltaan kahdeksi viikoksi.

Ensitreffit olivat Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Matkalla he huomasivat, että he tulevat hyvin juttuun.

– Olemme molemmat skorpioneja, Venäläinen naurahtaa.

Perillä he nauttivat Puerto Platan mukavuuksista ja tekivät taksilla päiväretkiä lähikaupunkeihin.

Vaikka kaksikolla synkkasi heti, vielä Karibialla he eivät ystävystyneet. Näin kävi vasta Balilla, jonne he suuntasivat lokakuussa 2017.

– Minun piti lähteä sinne erään ystävän kanssa, mutta hän ei päässyt, joten pyysin Sirkkaa, Venäläinen kertoo.

Pari viikkoa Balilla oli parivaljakon mielestä mukavampi reissu kuin Karibian-matka. Balin-seikkailu oli joustava omatoimimatka eikä ollut samalla lailla sidottu kaikenkattavaan hotellipakettiin.

Sirkka Turunen uskalsi maistaa edullista katuruokaa ensi kerran Balilla Sirpa Venäläisen suosituksesta. Kuva: Sirkka Turusen kotialbumi Sirkka Turusen kotialbumi

Miksi Turunen ja Venäläinen sitten halusivat reissuun ventovieraan kanssa?

Turunen on eläkkeellä oleva leski, joka oli 51 vuotta naimisissa ja matkusti paljon aviomiehensä kanssa. Kun puoliso menehtyi muutama vuosi sitten, hän kokeili yksin reissaamista.

– Se ei ollut kauhean kivaa. Kaipasin seuraa, kertoo Turunen, joka matkustaa pari kolme kertaa vuodessa.

Häntä auttoivat tilanteessa matkaseuranhakuun keskittyvät Facebook-ryhmät. Niistä on hyötynyt myös Venäläinen, joka lomailee ulkomailla 5–6 kertaa vuodessa.

– Minulla on aikaa matkustella, koska olen sinkku ja voin suunnitella vapaasti freelancerina työaikani, kertoo Venäläinen, joka työskentelee menekinedistäjänä ja hoiva-alalla eri firmoissa.

Venäläinen pitää myös yksinmatkailusta, mutta sosiaalisena ihmisenä hän kaipaa usein seuraa.

Kaksikko tiedostaa riskit ventovieraan kanssa matkailussa. He ovat kuulleet kauhutarinoita.

– Jotkut ovat joutuneet huolehtimaan kännisistä matkakumppaneista koko matkan ajan, Venäläinen päivittelee.

Hän huomauttaa kuitenkin, että oma ihmistuntemus on jo niin kehittynyt, että toisesta huomaa nopeasti, kannattaako hänen seurassaan olla vai ei.

Kaksikon mielestä ventovieraan kanssa matkustamisesta on enemmän hyötyä kuin haittaa.

– Saa matka- ja keskusteluseuraa ja kulut puolittuvat, Turunen kiteyttää isoimmat edut.

Venäläinen on matkaillut tuntemattomien kanssa myös Egyptissä, Montenegrossa, Albaniassa, Arabiemiraateissa, Kreikassa ja Meksikossa.

Turunen taas reissasi vieraan kanssa ensi kerran 2014, kun aviomies oli vielä elossa.

– On kiva kokea uusia juttuja, Turunen sanoo.

Hän vastasi lehden ilmoitukseen, jossa tuntematon nainen haki matkaseuraa Alppi-reissulle.

– Hän oli luonteeltaan erilainen kuin Sirpa, mutta tulimme toimeen. Emme ystävystyneet.

Turunen ja Venäläinen matkaavat yleensä naisten kanssa, koska vieraiden miesten kanssa matkustamisessa on heidän mielestään enemmän riskejä. Turunen tosin on lähtenyt reissuun myös tuntemattoman miesseuralaisen kanssa: he ajelivat matkailuautolla ympäri Eurooppaa.

– Olen tottunut karavaanari, ja siksi kai oli helppoa lähteä mukaan, Turunen tuumii.

Tuntemattoman kanssa matkaileminen on ennen kaikkea uskalluskysymys.

– Olemme saaneet aina matkakumppanin, jonka kanssa kaikki on mennyt hyvin ilman ongelmia, Venäläinen summaa.

Helsinki-Vantaan lentoaseman lähtöselvityspisteet ovat tulleet tutuiksi Sirpa Venäläiselle ja Sirkka Turuselle. Kuva: Johanna Erjonsalo Johanna Erjonsalo

Kaksikon mukaan on tärkeää, että matkoilla sovitetaan yhteen molempien osapuolten intressit. Turunen ei ole rantalomafani, vaan hänellä pitää olla kohteessa myös nähtävyyksiä ja kulttuuria. Venäläiselle taas olennaisinta on löytää aurinkoinen lepokeidas.

– Kun lähden lomalle, haluan rentoutua ja levätä hektisen työn vastapainona, hän perustelee.

Molempien kiinnostuksen kohteiden yhteensovittaminen on onnistunut hyvin.

– Kompromisseja pitää tehdä. Eihän kohteessa tarvitse käsi kädessä kulkea. Ei haittaa, jos toinen haluaa tehdä muuta, Venäläinen sanoo.

– Kun Sirpa ottaa aurinkoa, minä käyn välillä shoppailemassa ja katselemassa ympärilleni, Turunen kertoo.

Venäläiselle on kertynyt matkakokemusta noin 50 maasta ja Turuselle noin 40:stä.

Seuraavaa yhteisreissua kaksikko ei ole vielä suunnitellut. Molemmat ovat kyllä menossa omille reissuilleen. Turunen suuntaa Espanjaan talveksi tuoreen ystävänsä kanssa.

– Pelkään nyt, että menetän matkakumppanini, Venäläinen naurahtaa.

Kirjoittaja: Tuomas Massinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  8. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  9. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  10. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  11. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  9. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  10. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  11. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  12. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.