Nummelan Linjaportti on 30-vuotias  – "Tämä perustettiin nimenomaan hyvän sijainnin vuoksi juuri tälle paikalle"

– No tässä ollaan ostamassa karkkeja ynnä muita paheita. 15 vuotta olen käynyt Linjurikioskilla. Tämä on lähellä, ja palvelu on erittäin hyvä. Täällä on ihanat ihmiset, nummelalainen kanta-asiakas Birgit Paananen kehuu Mikko Räisäseltä ostoksia tehdessään. Minna Saarinen

Minna Saarinen

– Onhan tämä tuttu paikka. Olen käynyt silmälääkärissä perinteisesti Synsamilla jo muutaman kymmenen vuotta. Varmaan ihan alusta asti, siitä, kun liikkeen nimi oli vielä Vihdin näkö. Joskus toki olen piipahtanut myös kampaamopalveluissa. Uusia silmälaseja tuli katsomaan, nummelainen Soile Yli-Sissala kertoilee aamupäivästä hernesoppaa Linjaportin tiloissa maistellessaan.

Yli-Sissala toteaa, että paikkaan on helppo tulla, varsinkin, kun autoa ei ole käytössä.

Ismo Paunila tarjoilee vieressä kävijöille hernesoppaa.

Kauppakeskus Linjaportin 30-vuotisjuhlia vietettiin toissa perjantaina markkinatunnelmissa. Useimmilla liikkeillä oli synttäritarjouksia. Jäätelöä jaettiin iltapäivällä ja muotinäytös järjestettiin illalla.

Vastaan tallustelee röllipeikko, alias Kristiina Issakainen Vihdin teatterista. Rölli jakoi karamelleja ja houkutteli väkeä äänestämään teatterin kaikkien aikojen parasta näytelmää. Kärkikaksikoksi äänestettiin kesäteatterin Harmaat pantterit (2011). Talvinäytelmäsarjan voitti Ei nyt, tipuseni (2001).

– Ääniä annettiin noin 50, ihan mukavasti, Mirva Pyyhtiä Vihdin Teatterilta kertoo.

Linjurikioskin yrittäjä Mikko Räisänen muistelee kioskin olleen samalla paikalla vuodesta 1996. Räisänen palvelee samaan aikaan lukuisaa määrää veikkaus- ja kioskiasiakkaita.

– Sijainti on hyvä meille, ja koko talolle. Sijainti, sijainti ja sijainti ovat kolme tärkeintä seikkaa tässä yritysmaailmassa.

Räisänen tietää, että parkkipaikkoja on tulossa Linjaportille lisääkin, kun viereinen viheralue poistuu. Nurmialueelle, uuden kylmäaseman viereen, tehdään parkkitilaa.

Räisänen toteaa, että aluksi oli opettelua vähän kaikki, kun oli tullut muualta.

– 1996 kaikki oli peltoa tässä ympärillä. Kun tuo Prisma tehtiin, sanottiin, että nyt kuule Mikko tulee konkurssi, kun iso kauppa tulee. Ja kun Cittari rakennettiin, niin sanottiin, että nyt tulee varmasti konkurssi. Mutta tässä mennään, Räisänen naurattaa.

Aluksi kioskin pääjuttu olivat VHS-videot, sitten tulivat DVD:t. Ajan myötä nekin hiipuivat. Pelikoneet ovat nyt muuttuneet, toto tuli kioskille 2004.

– 26 vuotta on tehty tätä hommaa. Ennen kuin kioskiura täällä loppuu, on tavoite tehdä jostakusta vihtiläisestä miljonääri, Räisänen virnistää.

Upi on kioskin kanta-asiakkaita.

– Olen minä täällä kauan käynyt Upi toteaa, Räisäsen vierestä huikatessa että mieshän kuuluu jo kalustoon.

– Tämä on semmoinen juttu, että kun ikää tulee ja on toimeton joutomies, on täällä kiva istua. Tapaa tuttua porukkaa.

Optikkoliike Synsam on toiminut Linjaportilla alusta asti.

Kanta-asiakkaita on kertynyt jo lukuisa määrä. 1989 oltiin nurkkahuoneistossa, nykyisissä tiloissa on toimittu vuodesta 1994.

– Hyvään palveluun on aina koetettu panostaa, niin on mukava tulla uudelleenkin, liikevastaava Jani Nyman toteaa.

Salon Chatonin Tea Vuorinen aloitti oppisopimuksella äitinsä Miisa Viirun parturi-kampaamossa 1989. Nyt hän on Chatonin yrittäjä. Suurin osa kävijöistä on jo kanta-asiakkaita.

– Ihan saman tien tämä ei tullut kyllä täyteen yrityksiä, Viiru huikkaa vierestä.

Miisa Viiru kertoo, että Linjaportti perustettiin nimenomaan hyvän sijainnin vuoksi juuri tälle paikalle.

– Tämä on hyvä paikka, ei tästä pois kannata lähteä. Mutta yrityksiä on tullut ja mennyt. Me olemme yksi harvoista, jotka ovat pysyneet.

– Ja tietenkin tuo Kela on pysynyt paikallaan, Viiru naurahtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  2. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  3. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  4. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  5. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  6. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  7. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  8. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  9. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  10. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  11. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  12. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  13. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  14. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.