Museojuna puksutti sunnuntaina Hyvinkään ja Lohjan väliä: kyytiin pääsi myös Nummelasta ja Otalammelta

Sateisesta säästä huolimatta Nummelassa oli junan odottajia. Maija-Liisa Nyman

Maija-Liisa Nyman

Sade tihutteli kuuroina Nummelassa sunnuntaina. Silti puunkuormausalueelle Prisman taakse kokoontui ihmisiä odottamaan.

Odotus myös palkittiin, kun raiteita pitkin ilmestyi näkyviin Dr12 Huru-veturin vetämä museojuna. Osa ihmisistä oli tullut vain ihailemaan ja kuvaamaan harvoin nähtävää junaa, osa kiipesi sen kyytiin.

Museojunat liikennöivät sunnuntaina Hyvinkään ja Lohjan välillä ja pysähtyivät myös Nummelan, Otalammen ja Rajamäen väliasemilla. Junat olivat liikkeellä Hyvinkäällä vietetyn Rautatiemuseopäivän kunniaksi.

Museojunaliikenne toteutettiin yhteistyössä Haapamäen Museoveturiyhdistyksen, Suomen Rautatiemuseon ja VR:n kanssa. Lohjan ja Hyvinkään välisellä reitillä junia ajoi Haapamäen Museoveturiyhdistys, jonka toiminnan tukemiseen matkalipputulot ohjattiin.

Höyryveturi Pikku-Jumbon vetämät museojunat kulkivat Rautatiemuseon ja Riihimäen välillä.

Lohjan ja Riihimäen reiteillä matkusti sunnuntaina yhteensä 160 henkilöä.

Perinnejuna Valtterilla saattoi puolestaan matkata Rautatiemuseopäivään Helsingin suunnalta. Valtteri oli museopäivänä ollut varsin täynnä: sillä kulki 195 matkustajaa.

Tällä kapasiteetilla museojunat liikennöivät uudestaan taas vuoden päästä Rautatiemuseopäivänä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  9. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  10. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  4. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  5. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  8. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  9. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  10. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  11. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  12. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  13. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.