Tuomas Perheentupa pöyhäisi pöytälaatikkoaan ja löysi tangon, jolla hän ponkaisi finaaliin Tangomarkkinoilla – "Panen käteni ristiin, ettei tarvitse elää tällä hommalla"

Tuomas Perheentupa Karjalohjalta oli mukana Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun finaalissa. Elina Lavonen

Elina Lavonen

Karjalohjalaisen Tuomas Perheentuvan Rakkauden rippeet mittelee 20 kärkitangon joukossa Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun finaalissa 12. heinäkuuta.

– Olin melko varma, että tällä tangolla mennään finaaliin. Siinä on sopivasti dramatiikkaa, tunnetta ja jännitettä niin kuin tangossa kuuluu olla, kertoo Perheentupa.

Kilpailukappale on finaalipäivään saakka salaisuus, mutta myöhemmin sen voi ladata YouTubeen kaikkien kuultavaksi.

Perheentupa on osallistunut samaiseen kilpailuun pariin otteeseen vuosituhannen alussa. Vuonna 2002 tuli kolmas sija tangolla Kukkiva roudan maa, jonka lauloi tangokuningatar Tiina Räsänen.

Nyt finaalipaikka tuntuu hyvältä, vaikka siitä on vielä matkaa voittoon. Kilpailussa palkitaan nykyään ainoastaan voittajatango.

– Pöytälaatikkoa kannattaa aina välillä pöyhäistä. Sieltä löytyivät tämänkin tangon palaset: A-, B- ja C-osa, jotka sopivat erinomaisesti yhteen. Rakkauden rippeet vaatii laajaa äänialaa eikä ole ihan helppo laulaa. Jostain syystä olen tehnyt tangoni naisten laulettaviksi.

Perheentuvan päässä on aina soinut melodioita. Nuorempana mies ei niistä niin perustanut, mutta nelikymppisenä hän keksi ruveta hyräilemään melodioita talteen.

– Kävin tuolloin kapellimestari Arthur Fuhrmannin luona kysymässä neuvoa, mitä voisi tehdä, kun päässä soi. Fuhrmann sanoi, että on kaksi mahdollisuutta: joko menet lääkäriin tai rupeat säveltämään, hän nauraa.

Perheentupa ei ole itse saanut musiikkikoulutusta, joten hän tarvitsee sovittajan apua melodioidensa jalostamisessa.

Tangokisassa on mukana ammattimaisia biisintekijöitä. Jos mielii pärjätä, kappaleen täytyy olla viimeisen päälle hyvin tehty ja mielellään tangokuninkaallisen demolle tulkitsema.

– Itse panen käteni ristiin, ettei tarvitse elää tällä hommalla. Kun aikanaan sain kolmannesta sijasta vuorokauden kahdelle Naantalin kylpylässä, mietin porealtaassa, että olisi tämän helpommallakin saanut.

Tangosta Perheentupa innostui 90-luvulla Markku Pölösen Onnen maa -elokuvan myötä. Siinä on Unto Monosen hienoja tangoja Reijo Taipaleen tulkitsemina. Monosen rinnalla toinen säveltäjäesikuva on Toivo Kärki.

Parhaiten Tuomas Perheentuvan kappaleista on kuitenkin jäänyt elämään Karjalohjan lauluna tunnettu Suojassa koivun ja tähden, johon hän on tehnyt sanat yhdessä naapurinsa Kai Lehtisen kanssa.

– Koululaiset laulavat sen aina kevätjuhlassa – oma tyttäreni siellä muiden joukossa. Se on tuottanut minulle suurta iloa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puheluita tulee runsaasti – Koronapuhelimet päivystävät viikonloppuna kello 14 saakka
  2. Kari Pitkänen Länsi-Uudenmaan Asuntovälityksen toimitusjohtajaksi
  3. ”Tiukan ottelun jälkeen riemulla ei ollut rajoja” – NuPSin tyttöjoukkue voitti Hesa Cupissa ikäluokkansa eliittisarjan
  4. Pikkuisia kissoja silitellen – Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa
  5. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Tuumittua: Dekkarivinkkejä heinäkuuhun
  8. Pääkirjoitus: Vuosikymmenten urakka jatkuu
  9. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  10. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  11. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  12. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  13. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  14. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  15. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.