Kirjasto ja korona: pääkirjaston palautusluukku suljettiin, e-aineistoja on hankittu lisää

Maija-Liisa Nyman

Vihdin pääkirjaston palautusluukku otettiin pois käytöstä eilen torstaina. Kirjastot ovat suljettuina ainakin toukokuun 13. päivään saakka, joten kirjastosta lainassa olevia kirjoja ei pysty palauttamaan tuona aikana.

Vihdin kirjastotoimenjohtaja Hanna Laitinen kertoo, että kirjastojen sulkeuduttua joissakin Suomen kirjastoista on asiakkaille esimerkiksi jaettu ovelta poistokirjoja.

– Etelä-Suomen aluehallintovirastolta on tullut ohjeistus, jossa puututaan tämäntyyppisiin palveluihin. Fyysisen aineiston jakelu kaikissa muodoissaan täytyy keskeyttää, Laitinen sanoo. Pääkirjaston palautusluukku Nummelassa on niin ikään suljettu aluehallintoviraston suositusten perusteella.

Laina-aikaa on pidennetty niiden lainojen osalta, jotka olisivat erääntyneet 18.3. - 13.4. Tämän jälkeen kirjaston kiinnioloaikana erääntyvien lainojen eräpäiviä ollaan myös siirtämässä eteenpäin. Myöskään varaukset eivät vanhene, vaan ne voi noutaa sitten, kun kirjasto taas avautuu.

Jos lainat olivat myöhässä jo ennen kirjaston sulkeutumista, ne voi uusia verkkokirjastossa. Uusinnoista voi myös olla yhteydessä kirjastoon sähköpostilla tai puhelimitse. Työntekijät pystyvät uusimaan niitäkin lainoja, joissa on varauksia tai jotka on uusittu jo enimmäismäärän kertoja.

Kirjastot suljettiin reilu pari viikkoa sitten.

– Vaikka suora asiakaspalvelutyö ja hakeutuva kirjastotyö kouluissa ja päiväkodeissa on poissa, työtä on ollut silti, Laitinen sanoo.

Hän kertoo, että pääkirjastolla on tehty tilamuutoksia, jotka ovat olleet suunnitteilla jo pidempään. Lisäksi on esimerkiksi suunniteltu tulevia tapahtumia, kuten ensi syksyn satutunteja.

Asiakaspalvelua on jatkettu sähköpostilla ja puhelimitse. Työntekijät ovat tehneet myös normaalia poistotyötä, kokoelmatyötä ja aineistonhankintaa.

– E-aineistot ovat se, millä tavalla pystytään tässä tilanteessa palvelemaan. E-aineistojen osalta on hankintaa lisätty, Laitinen kertoo.

Biblio-palvelu sisältää e-kirjoja ja e-äänikirjoja suomeksi ja ruotsiksi. Käyttöön tarvitsee kirjastokortin numeron ja kirjastokorttiin liitetyn pin-koodin.

Suosituimpia kirjoja on hankittu palveluun useampia kappaleita, jotta niitä ei joutuisi jonottamaan pitkästi. Laitinen sanoo, että suosittuja ovat esimerkiksi dekkarit ja elämäkerrat. Lasten ja nuorten aineistoa on toivottu paljon lisää. Laitisen mukaan kirjasto on hankkinut käytännössä kaiken saatavilla olevan suomenkielisen lasten aineiston, mutta tarjonta on rajallinen.

– Kustantajat itse päättävät, antavatko e-kirjoja lainkaan kirjastokäyttöön tai antavatko viiveellä.

Lukki-kirjastoilla on tällä hetkellä asiakkaiden käytettävissä yhteensä noin 19 000 e-kirjaa tai e-äänikirjaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  4. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  5. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  6. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  7. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  8. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  9. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  10. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  11. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  12. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  13. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.