Karviaisen koronapäivitys Vihtiin ja Karkkilaan tänään keskiviikkona: "Tautia on väestössä jo jonkin verran"

Vesa Valtonen

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen alueella Vihdissä ja Karkkilassa oli keskiviikkoaamuna hetkellä seurannassa 13 koronavirukselle altistunutta.

Karviaisen tiedotteen mukaan varmistettujen positiivisten näytevastauksien määrä oli pysynyt ennallaan. Tiistaina näitä oli kaksi.

– Tämän lisäksi tiedämme, että tautia on esiintynyt yksittäisiä muitakin tapauksia, mutta tämä tieto ei ole saapunut meille vielä virallista tietä, tiedotteessa todetaan.

Koronapuhelimeen tulevien puhelujen perusteella näyttää, että tautia on väestössä jo jonkin verran.

Tilanne terveysasemilla on tiedotteen mukaan edelleen rauhallinen sekä infektiopotilaiden osalta, että kiirevastaanoton suhteen.

Nyt Karviaisesta pyydetään, että Karviaisessa asioitaessa mahdollisia saattajia olisi mukana vain yksi.

HUSLAB siirtyy maanantaista 30.3.2020 alkaen palvelemaan pääosin ajanvarauksilla.

Muutoksella tasataan Karviaisen tiedotteen mukaan asiakasvirtaa, vältetään odotustilojen ruuhkautumista ja vähennetään asiakkaiden sairastumisaltistusta koronaepidemian aikana.

Ajanvarauksiin siirrytään kaikissa niissä näytteenottopisteissä, joissa ajanvaraus on mahdollista.

Ajan voi varata internetistä osoitteesta www.huslab.fi/ajanvaraus tai soittamalla HUSLABin ajanvaraus- ja neuvontanumeroon 09 471 86800, ma–pe klo 7.30–15.30.

Vuoronumerolla palvellaan edelleen päivystyspotilaat ja kotona otettuja näytteitä palauttavat asiakkaat.

HUSLAB on sulkenut osan toimipisteistään valtakunnallisen koronatilanteen vuoksi.

Myös aukioloaikojen muutokset ovat mahdollisia. Ajantasaiset tiedot aukioloajoista voi tarkistaa internetistä osoitteesta www.huslab.fi.

Näytteenottokriteerit ovat nyt pysyneet ennallaan, uutena asiana on tullut mahdollisuus näytteenottoon Lohjalla.

Näytteenottoon pääsee edelleen vain koronavirustautiin perehtyneen lääkärin lähetteellä, eli yhteydenotto puhelimitse terveysasemalle on tarpeellinen, mikäli epäilee sairastumista.

Karviaisessa on käytössä kolme suoraa linjaa koronavirukseen liittyviin kysymyksiin.

Tämän pyritään vastaamaan takaisinsoittojärjestelmän kautta yhteydenottoihin.

Virusta koskevissa kysymyksissä pyydetään soittamaan ensisijaisesti seuraaviin puhelimiin: 044 722 3222, 044 731 9157 tai 044 720 8195. Numeroissa palvellaan ma-pe klo 8-16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  2. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  3. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  4. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  5. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdyksessä kuoli yksi ihminen – Tämän verran tapauksesta nyt tiedetään, poliisi tiedottaa lisää aamun aikana
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  12. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  13. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  14. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  15. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  2. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  3. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  4. Raju onnettomuus mopomiitissä Nummelassa: kevytmoottoripyörän kuljettaja loukkaantui vakavasti
  5. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  6. Hyviä uutisia monttujen väistelyyn kyllästyneille – Vihdissä on tänä vuonna neljä isompaa teiden asfaltointiurakkaa
  7. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Verkkokysely avautui asukkaille – nyt jokainen voi esittää ideoita Vihdin kunnan talouden tasapainottamiseksi
  10. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  11. Lions Club Vihti/Hiidenveden Ladyt lahjoittivat ison määrän lahjakortteja lapsiperheille
  12. Vihdissä puhutaan 60 kieltä – Vihdissä asuvista ulkomaan kansalaisista selvästi suurin ryhmä ovat virolaiset
  13. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  14. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  15. Sähkömopo ja rekka kolarissa kakkostiellä Vihdissä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.