Vihdissä ei enää luistelukenttiä jäädytetä – ”Näin huonoa talvea ei ole ikinä ennen ollut”

Annukka Vakkuri

Enää ei luistelusta kannata tänä talvena haaveilla – ainakaan Vihdin ulkoluistelukentillä.

Vihdin liikuntapaikkamestari Tero Nevala kertoo, ettei kenttiä enää edes yritetä jäädyttää, parhaillaan olevista pakkasista huolimatta.

– Viikonlopun jälkeen on luvattu jälleen pelkkää plussaa eivätkä yöpakkaset riitä pitämään kenttiä jäässä. Kyllä se luisteluaika nyt oli ja meni, viikon verran se tänä talvena kesti, Nevala sanoo viitaten hiihtolomaviikkoa edeltäneisiin pakkaspäiviin.

Tuolloin Vihdissä jäädytettiin viitisen luistelukenttää ja kilometrin pituinen retkiluistelurata.

– Näin huonoa talvea ei ole ikinä ennen ollut. Enäjärvi on ollut sulana koko talven, joitakin ohuita jääpeitteitä lukuun ottamatta. Missään nimessä järvi ei ole retkiluistelukunnossa lainkaan ja jäälle meneminen on hengenvaarallista, Nevala painottaa.

Retkiluistelurataa on siirretty tänä vuonna Nummelan lentokentän pääkiitoradalta Air Hotelin ja Tarmonmajan välisessä olevalle lyhyelle kiitoradalle. Rata on tehty kuivalle maalle, joten siinä ei ole riskejä jään paksuuden kanssa.

– Radan siirtäminen johtuu lentotoiminnasta; myös pääkiitotietä käytetään talvisin, jonka vuoksi luistelurataa oli siirrettävä.

Nevala kertoo lumettoman talven tuoneen kunnalle kustannussäästöjä; teiden hiekoittaminen ja auraaminen ovat jääneet pois.

– Toki myös se, että luistelukenttiä ei ole voitu jäädyttää, on tuonut jonkin verran säästöjä veden kustannuksissa.

Poikkeuksellista on, että tänä talvena jalkapallokentät ovat olleet Vihdissä auki koko talven.

Jäähallin yleisöluisteluvuoroille on ollut tänä talvena tunkua. Jäähallin liikuntapaikkamestari Joni Mäkinen kertoo kuitenkin kaikkien halukkaiden mahtuneen luistelemaan.

– Yleisövuoroilla jäällä on ollut kuhinaa, kyllä voi sanoa, että paljon enemmän kuin viime talvena.

Yleisöluisteluvuoroja ei kuitenkaan ole Mäkisen mukaan lisätty. Vuoroja on 10.4. saakka ja ne ovat kaikille maksuttomia. Mailallisten vuoroilla on käytettävä kypärää.

Yleisövuoroja jäähallissa on tarjolla seuraavasti: maanantaisin kello 15 – 16.30 (alle 12-vuotiaat mailalliset), tiistaisin kello 15 – 16.30 (mailattomat), keskiviikkoisin kello 15 – 16.30 (mailalliset), torstaisin ja perjantaisin kello 15 – 16.30 (mailattomat) ja sunnuntaisin kello 12.30 – 14 (mailattomat).

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut