TUUMITTUA: Ehdoton pussauskielto

toimitus

Mua ei saa pussata. Ei enää ikinä, kuopus ilmoittaa. Hän seisoo leuka tanassa ja kädet puuskassa. Hän on tosissaan.

Minä olen huvittunut ja surullinen samaan aikaan. Näinkö sanoo poika, joka on suunnilleen aina ohi mennessään suukottanut minua? Sama poika, joka patentoi voimapusut?

Pari vuotta sitten makasin viikonloppuaamuna sängyssä. Olisin halunnut nukkua vähintään kahdeksaan, mutta kuopus oli toista mieltä. Hän ilmestyi viereeni tarmoa puhkuen ja kaikenlaisia vaatimuksia esittäen.

Ensinnäkin hänen hampaansa pitäisi pestä. Sukkien pukemisessakin pitäisi auttaa. Ja ennen kaikkea hänelle pitäisi lukea satukirjoja, jotka hän oli avuliaasti tuonut mukanaan.

Valitin, että kello oli ihan liian vähän ja etten jaksaisi vielä. Ehdotin, että hän tulisi viereeni nukkumaan.

Silloin hän nappasi minua korvista ja muiskautti ison pusun poskelleni. ”Se oli voimapusu. Nyt äiti jaksaa.”

Purskahdin nauruun ja tietenkin jaksoin pestä, pukea ja lukea.

Sittemmin lapsi turvautui voimapusuihin aina kun vaikutti siltä, että olin uupunut tai huonolla mielellä.

Lapsi itse tarvitsi voimapusuja jaksaakseen aamuisin lähteä päiväkotiin ja iltaisin pystyäkseen pukemaan yöpuvun päälleen. Usein yhdessä pusussa ei ollut riittävästi virtaa, vaan voimapusuja tarvittiin vaikkapa kymmenen.

Nyt voimapusujen aika on kuitenkin ohi. Pojasta on tullut (omasta mielestään) iso, jo kuusivuotias. Eivätkä kuusivuotiaat tietenkään anna suukkoja vanhemmilleen!

Lasten kasvaminen on iloista seurattavaa – mutta usein myös haikeata.

Olen iloinen ja ylpeä, kun lapset oppivat jonkin uuden taidon. Voin olla myös huojentunut – onhan elämä nimittäin helpompaa, kun kaikki osaavat esimerkiksi syödä itse. Ja silti samanaikaisesti on suru puserossa. Taas on joku vaihe peruuttamattomasti ohi ja pitää sopeutua seuraavaan.

Nyt yritän sopeutua siihen, että enää en saa aamuisin toivottaa kivaa päiväkotipäivää ja antaa pojalle pusua päälaelle. Tosi monena aamuna olen unohtanut pussauskiellon.

Onneksi lapsikin unohtaa silloin tällöin.

Illalla alakertaan kantautui kuopuksen ääni, joka kutsui minua. Yritin hyssytellä, mutta hän huuteli surkeana, että oli tärkeää asiaa.

Niinpä kiipesin katsastamaan tilanteen.

”Äiti”, hän supatti, ”mä en voi mennä nukkumaan. Sä unohdit antaa iltapusun! Anna ainakin viisi!”

Iloista äitienpäivää!

Maija-Liisa Nyman

Vihdin Uutisten

toimittaja

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ravinnetasetutkimus alkaa – tavoitteena arvioida Hiidenveden sisäistä ja ulkoista kuormitusta
  2. Kasvihuonepäästöt ovat laskusuunnassa: Vihdin kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005 alkaen 11 prosenttia
  3. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  4. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  5. "Kaikki leiriläiset tekivät hyviä tekoja" – Vihdin 4H-yhdistys ja kunta järjestivät yhdessä lapsille päiväleirin
  6. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  7. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan
  8. Tukes selvittää Helsingin kaupunginteatterin räjähdystä – Alalla pelätään, että vastaavia onnettomuuksia voi sattua muuallakin
  9. HSL-sovelluksessa voi maksaa lippuja nyt myös Pivolla
  10. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  11. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  12. Hyvinvointi: Miia Hoisko, 37, omistaa 4 erilaista fillaria – "Yhdellä pyörällä ei pärjää, jos haluaa kehittyä useissa pyöräilylajeissa"
  13. Hyvinvointi: Vea Vainio ja Nella Kaartinen tanssivat metsässä, koska se tekee hyvää keholle ja mielelle – "Puhdistava, rauhoittava kokemus, jossa voi antautua hetkeen"
  14. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  15. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Olitko Tallinnan-laivalla? Risteilylaivoilla on ollut useita koronan kantajia, varoittaa THL
  2. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  3. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  4. USU: Ruumiinavauksia vähemmän kuin koskaan – Lääkäri: "Tämä on huolestuttava suunta"
  5. Ravinnetasetutkimus alkaa – tavoitteena arvioida Hiidenveden sisäistä ja ulkoista kuormitusta
  6. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  7. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  8. Kasvihuonepäästöt ovat laskusuunnassa: Vihdin kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt ovat vähentyneet vuodesta 2005 alkaen 11 prosenttia
  9. Markkinaoikeus kumosi hankintapäätöksen Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen operaattorista
  10. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  11. Älä päästä koiraa sinileväiseen veteen – Näin tunnistat hengenvaarallisen myrkytyksen
  12. Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on avattu: "Onnistumisen kokemukset innoittavat jatkamaan"
  13. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  14. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  15. Bussikuski raivosi ja heitti matkustajia väkivalloin ulos bussista Helsingissä – Vaati isoja korvauksia työsuhteen purusta, mutta joutui itse maksamaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.