Tutkija tyrmää yleisen luulon: Lehmä ei ole ilmastopahis – "Paras ratkaisu olisi eri tuotantomuotojen yhteistyö"

Kuvituskuva.  Riikka Laine

toimitus

Ruuantuotantoaiheuttaa tällä hetkellä noin 30 prosenttia maailman kasvihuonepäästöistä, ja siihen kuluu noin 70 prosenttia makeasta vedestä, tiedelehti Lancetissa tammikuussa julkaistussa raportissa arvioidaan.

Tällä hetkellä viljelijän kannattaa viljellä yhtä lajia suurilla pelloilla. Ympäristön kannalta paras ratkaisu voisi olla kuitenkin useiden eri tuotantomuotojen, kuten karjatalouden ja viljanviljelyn, yhteistyö, Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Sirpa Kurppa kertoo.

Hetkinen, lehmä ei siis olekaan paha metaanipäästäjä ja ilmastontuhoaja?

– Ei todellakaan. Karjatalouden avulla typen suljetun kierron rakentaminen on huomattavasti helpompaa yksipuoliseen viljanviljelyyn tai karjatalouteen verrattuna, Kurppa sanoo.

Typpi on kasvien tärkeimpiä ravinteita. Naudat saavat rehusta typpeä, josta osa päätyy lehmänlantaan. Lannasta taas saadaan peltoon lannoitetta. Näin typpi palautuu takaisin viljelykasvien käyttöön.

Kurpan mukaan myös suomalaiset talvitomaatit voivat olla kestävä valinta, sillä kasvihuoneiden energiankulutus on pienentynyt, ja yhä suurempi osa energiasta tuotetaan uusiutuvilla energianlähteillä.

– Tätä ajatellen kotimainen tomaatti voi olla ympäristövaikutuksiltaan hyvä ratkaisu, jopa parempi kuin lämpimistä maista tulleet tomaatit.

Teksti: Minna Muuronen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  3. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  7. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  8. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  9. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  10. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  11. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  12. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  13. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.