Tuleeko tämä myös Suomeen? – HS: Koiran päivähoito maksaa 350 e/kk, päiväkoteihin pitkät jonot

Koulutetulle koirapäiväkodin pitäjällekin tuottaa joskus vaikeuksia tulkita koirien kasvojenilmeitä.

Se ei katso kokoa, jos koira itse tuntee olevansa sylikoira. Kuvituskuva. Onni Immonen

Crista Lassfolk-Feodoroff

Ruotsissa on yli 1 300 koirapäiväkotia ja koirahotellia 150 kunnassa, uutisoi Helsingin Sanomat.

Päiväkoteihin jonotetaan pitkiä aikoja, ja niistä maksetaan satoja euroja kuukaudessa.

Lehden vierailemassa tukholmalaisessa päiväkodissa hoitopaikka maksaa 350 euroa kuukaudessa.

Hoito räätälöidään pitkälti yksilöllisiin tarpeisiin: esimerkiksi osa koirista syö vain luomuruokaa. Koirilla on omat naulakot, ja niistä huolehditaan omistajan työpäivän ajan kuin pienistä lapsista, silitellen ja sylitellen.

Tärkeintä on, että koira ei joudu viettämään päiviään yksin. Taustalla on virallinen ohjeistus, jonka mukaan koira pitää ulkoiluttaa joka kuudes tunti. Ohjeistuksen on antanut Ruotsin maatalousvirasto, mutta sikäläisen kennelliiton mukaan kuusi tuntia on jo liikaa.

Kennelliiton ohjeistus on viisi tuntia.

Liiton edustaja kertoo Hesarin haastattelussa ruotsalaisten työnantajien suhtautuvan asiaan ymmärtäväisesti, jos haluaa koiransa vuoksi tehdä iltapäivällä etätöitä.

Päiväkotien määrä kasvaa silti jatkuvasti.

Helsingin Sanomien haastatteleman tukhoholmalaisen koirapäiväkodin Hund i Stanin työntekijä Madelene Johansson kertoo alan koulutuksessa opiskeltavan myös koirien kehon kieltä.

Roduissa on siinäkin eroja.

– Litteäkasvoiset koirat tulevat helposti väärinymmärretyiksi, kun niiden kasvonilmeistä ei saa selvää, Johansson kertoo haastattelussa.

Suomessa ei ole määritelty virallista tuntimäärää, jonka koira voi viettää yksin kotona.

Tämä uutinen ei ole aprillipila.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  2. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  3. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  4. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  5. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  13. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  14. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  4. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  5. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  6. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  7. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  8. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  9. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  10. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  13. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  14. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  15. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.