Suomalaisille EU:ssa on tärkeintä vapaus ja yhteinen raha – eniten huolestuttavat maahanmuutto ja ilmastonmuutos

Tuoreen Eurobarometrin mukaan suomalaiset ovat keskimäärin muita EU-kansalaisia tyytyväisempiä demokratian tilaan kotimaassaan.

Enemmistö suomalaisista uskoo olevansa perillä Eurooppaa koskevista asioista erittäin tai melko hyvin. Johanna Erjonsalo

toimitus

Maanantaina julkistetun Eurobarometri-kyselyn mukaan EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita: vapautta matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:n alueella sekä yhteistä rahaa.

Kyselyn perusteella EU on suomalaisille myös rauhan, ihmisoikeuksien ja lakien kunnioittamisen unioni.

EU:n suurimmat ongelmat ovat suomalaisten mielestä maahanmuutto ja ilmastonmuutos.

Enemmistö suomalaisista uskoo olevansa perillä Eurooppaa koskevista asioista erittäin tai melko hyvin.

Suomalaiset otaksuvat itsensä ja muiden suomalaisten tietämyksen Euroopan asioista paremmaksi kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Suomalaiset suhtautuvat yksiselitteisen myönteisesti EU-kansalaisten oikeuteen asua ja työskennellä missä tahansa EU-maassa. EU:n sisäiseen maahanmuuttoon suhtaudutaan Suomessa myönteisemmin kuin EU-maissa keskimäärin.

Sen sijaan maahanmuuttoon EU:n ulkopuolelta suomalaiset sen sijaan suhtautuvat jonkin verran muita kriittisemmin

Neljä viidestä suomalaisesta kannattaa talous- ja rahaliittoa sekä yhteistä valuuttaa euroa. Suomalaiset suhtautuvat yhteiseen valuuttaan myönteisemmin kuin EU-kansalaiset keskimäärin.

Joka toinen suomalainen kannattaa EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa, useampi kuin kaksi kolmesta eurooppalaisen tason puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Tosin kumpi tahansa miellyttää suomalaisia EU-kansalaisten keskiarvoa vähemmän.

Enemmistö arvioi, että demokratia toimii EU:ssa vähintäänkin melko hyvin.

Käsitys demokratian toteutumisesta omassa maassa erottaa suomalaiset selvästi EU28-maiden keskiarvosta: Suomalaiset kertovat tyytyväisyydestään asioiden tilaan kotimaassaan.

Eurobarometri-kysely toteutettiin kaikissa EU-maissa, viidessä jäsenehdokasmaassa ja Pohjois-Kyproksella 8.–22. marraskuuta 2018.

Kyselyyn osallistui kaiken kaikkiaan 32 600 yli 15-vuotiasta vastaajaa, joista 27 424 oli EU-maiden kansalaisia.

Suomessa haastatteluja tehtiin 997. Haastattelut Suomessa suoritti Kantar TNS Oy.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  3. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  7. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  8. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  9. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  10. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  11. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  12. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  13. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  14. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  15. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.