Terveyttä, hyvinvointia, osallisuutta ja turvaa – Vanhusneuvosto toivoo lisää palveluja kotiin

toimitus

Vihdin vanhusneuvosto on kokouksessaan todennut, että Vihdissä on ikääntyneelle väestölle tarjolla runsaasti hyviä palveluja. Asiasta keskusteltiin, kun neuvostolle esiteltiin Ikääntyneen väestön tukemiseksi laaditun suunnitelman 2018 – 2021 luonnoksen.

Vihdin kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tukemiseksi on laadittu edellisen kerran vuosille 2014 – 2016. Se on osa kunnan strategista suunnittelua ja tarkistetaan valtuustokausittain. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto.

Suunnitelman valmistelusta vuonna 2018 on vastannut työryhmä, johon on kuulunut edustajat kunnan eri toiminnoista ja Perusturvakuntayhtymä Karviaisesta. Lisäksi valmistelussa on kuultu Vihdin vanhusneuvoston edustajaa, ja suunnitelmaluonnos on esitelty viimeisimmässä vanhusneuvoston kokouksessa. Suunnitelman hyväksyy kunnanvaltuusto.

33-sivuisessa, luonnoksessa arvioidaan ikääntyneen väestön hyvinvoinnin tilaa, tarjolla olevien palvelujen riittävyyttä ja laatua, määritellään kunnan vastuita ja toimenpiteitä ja määritellään, miten kunta tekee yhteistyötä kunnassa toimivien tahojen kanssa ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukemiseksi.

Edellisellä, vuosien 2014 – 2016 kaudella työryhmä on asettanut ikääntyvän väestön tukemiseksi neljä tavoitetta: terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen, osallisuuden lisääminen ja syrjäytyneisyyden ehkäisy, turvallinen asuminen omassa kodissa mahdollisimman pitkään ja yhteistyö kolmannen sektorin kanssa.

Kotona asumisen tukeminen on ensisijaista.

Tavoitteet ovat samat suunnitelmakaudella 2018-2021. Hyvinvointia edistävää toimintaa järjestetään kunnassa sekä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, kuten järjestötoimintana, kulttuuritilaisuuksina ja mahdollisuuksina toimia vapaaehtoistoiminnassa.

Ikääntyneiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä lisätään. Esteettömyys kunnassa edistää itsenäisen elämän mahdollisuuksia. Ikääntyneen kotona asumisen tukeminen on ensisijaista.

Tavoitteisiin pääsemiseksi tarvittavat toimenpiteet on jaettu palvelukeskuksittain.

Vanhusneuvosto keskusteli kokouksessaan suunnitelmaluonnoksesta ja keskustelussa todettiin, että Vihdissä on ikääntyneelle väestölle tarjolla runsaasti hyviä palveluja.

Huolenaiheena koettiin kuitenkin ikääntyvän väestön määrän lisääntyminen lähivuosikymmenen aikana, jolloin palveluja tarvitsevien joukko kasvaa.

Vanhusneuvostossa korostettiin muutamia suunnitelmassa esitettyjä asioita, kuten hissien rakentaminen kaikkiin yli kolme kerroksisiin taloihin ja kunnan sisäisen palveluliikenteen parantaminen. Palveluista tiedottaminen olisi keskittettävä paikallislehtiin ja palveluista kertovat esitteet tehtävä selkeiksi ja helppolukuisiksi.

Vanhusneuvosto myös toivoo järjestöjen käyttöön kohtuuhintaisia ja tarkoituksenmukaisia toimitiloja ja kotiin tuotavien palvelujen, kuten siivousavun lisäämistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.