No nyt! – Suomi aikoo esittää saunomista Unescon kulttuuriperinnön luetteloon

Aki Hast

HELSINKI | Suomi aikoo esittää saunomista Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Opetus- ja kulttuuriministeriö valitsi saunomisen Museoviraston 52 ehdotuksen joukosta.

– Hyvä esimerkki aineettomasta kulttuuriperinnöstämme on saunominen, joka on merkittävä osa suomalaista elämäntapaa. Perinteellä on pitkät juuret ja se on monimuotoinen koko kansan perinne. Tavoitteena on, että saunominen esitetään Suomen ensimmäisenä esityksenä Unescon kulttuuriperinnön luetteloon maaliskuussa 2019, sanoo eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.).

Myös Suomen Saunaseurassa esitys on otettu hyvin vastaan.

– Saunominen on osa suomalaisuutta ja pääseminen Unescon luetteloon lisäisi Suomen kansainvälistä tunnettavuutta. Tällä olisi huomattava merkitys muun muassa matkailulle. Ministeriö on tehnyt hyvän päätöksen ja nyt meillä saunaihmisillä alkaa varsinainen työ. Unescoon pitää valmistella hakemus ja siinä Museovirasto varmasti ohjaa meitä. Mutta meidän pitää myös osoittaa, että saunominen on koko Suomen kansan yhteinen juttu, sanoo Sauna Unescoon -hankeen vetäjä Ritva Ohmeroluoma

Saunominen valittiin viime marraskuussa Suomen Elävän perinnön kansalliseen luetteloon.

Unesco ylläpitää kahta aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa sekä parhaiden käytäntöjen rekisteriä. Luetteloiden avulla tuodaan näkyvyyttä elävälle perinnölle ja jaetaan hyviä käytäntöjä maiden kesken. Luetteloihin voidaan esittää vuosittain yhtä kohdetta.

Suomi allekirjoitti viisi vuotta sitten Unescon sopimuksen aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta. Sillä edistetään aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja tehdään kulttuuriperinteitä näkyväksi. Museovirasto vastaa sopimuksen toimeenpanosta Suomessa.

Lisäksi kaustislaista viulunsoittoperinnettä aiotaan ehdottaa Suomen toisena esityksenä Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon maaliskuussa 2020.

– Suomessa on paljon hienoa elävää perintöä, jota voi ylpeänä esitellä maailmalle, Sampo Terho sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. "Haluamme painottaa varovaisuutta kontakteissa" – Epidemiatilanne ennallaan Karviaisen alueella
  4. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  5. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  6. Intiimiä keikkatunnelmaa: Elina Valkea esiintyy Vihti Livessä
  7. TUUMITTUA: Älä piilottele ”huonojakaan” ideoita
  8. PÄÄKIRJOITUS: Työllisyyden synkkä kevät
  9. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  10. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  11. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  12. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  13. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.