Kesäkahvilassa on pian tarjolla kakkukahvit: Selkiläisillä on ollut kylätoimintaa 40 vuotta

Selkiläisten 40-vuotista kylätoimintaa muistellaan kylätalolla kesäkahvilan avajaisissa 9.6. kakkukahveilla. Vesa Valtonen

toimitus

Selkiläisten 40-vuotista kylätoimintaa muistellaan kesäkahvilan avajaisissa 9.6. klo 13 alkaen kakkukahveilla.

Helsingin yliopiston ja Suomen Kunnallisliiton kylätoiminnan kehittämistä koskevaan tutkimukseen osallistuivat Vihdistä Selki ja Jokikunta. Selin kylätoimikunnan perustava kokous pidettiin 15.6.1978.

Entinen koulu oli vapautunut asuntolakäytöstä ja kylän järjestöjen toiminnat siirtyivät monitoimitaloksi nimettyyn rakennukseen. Vilkas viikkotoiminta on jatkunut nyt 40 vuoden ajan.

Kunnan omistuksessa ollut koulurakennus oli 2000-luvun alussa myyntiuhan alla, ja kylätoimikunta rekisteröityi Selin kyläyhdistykseksi v. 2006.

Seuraavan vuoden alussa yhdistys sai ostaa rakennuksen omakseen. Vuosien mittaan taloa on kunnostettu ulkoa ja sisältä talkoilla ja hanketukien avulla.

Kesäkahvila on talon uusimpia toimintoja. Kesä-heinäkuussa keskiviikkoiltaisin ja lauantai-iltapäivisin voi kahvitella sekä sisällä, että piharakennuksen aitassa.

Lapsille on kaksi leikkipaikkaa, kirjastosta voi etsiä luettavaa, ja keskiviikkoisin on kyläavustajan tarjoamaa tietokoneapua. Lauantaisin, paitsi avajaisissa, on uutuutena keittolounas.

Kahvilaa pyörittävät talkooaikuisten lisäksi neljä kunnan kesäsetelin avulla palkattua nuorta, joista kolme on selkiläistä ja yksi naapurikylästä Lepsämästä.

Kylätoiminnan merkkivuoden lisäksi kahvilan avajaiset 9.6. liittyvät osaksi Suomen kylät ry:n Avoin kylä-tapahtumaan. Sen tavoitteena on esitellä kylien toimintaa ja kutsua uusia toimijoita mukaan. Monitoimitalolla pääsee mm. tutustumaan kankaankutojien työtilaan ja kokeilemaan biljardin peluuta.

Pihamaalla on avajaisissa tarjolla suoramyyntinä lähialueiden elintarvikkeita; olkipossua, leivonnaisia, savukalaa ja burgereita.

Kyläkyselyissä toivottuun suoramyyntiin voivat kyläläiset osallistua omilla leivonnaisillaan, kasviksillaan tai käsitöillään myöhemminkin kesällä. Isompi tapahtuma on jälleen kahvilakesän päättäjäiset 28.7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. "Haluamme painottaa varovaisuutta kontakteissa" – Epidemiatilanne ennallaan Karviaisen alueella
  4. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  5. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  6. Intiimiä keikkatunnelmaa: Elina Valkea esiintyy Vihti Livessä
  7. TUUMITTUA: Älä piilottele ”huonojakaan” ideoita
  8. PÄÄKIRJOITUS: Työllisyyden synkkä kevät
  9. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  10. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  11. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  12. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  13. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.