Kuinka moni ei sauno jouluna? Ketkä ostavat lahjat ajoissa? Ketkä kuluttavat jouluun hulluimmin? – Katso joulun faktat täältä

Rahalla ostettuja joulukuusia koristellaan Suomessa yhteensä puolitoista miljoonaa tänäkin jouluna. Anton Soinne

Jukka Hämäläinen

Suomalaiset ostavat vuosittain 1,5 miljoonaa joulukuusta. Myytävistä joulukuusista noin miljoona tulee kotimaisilta joulupuuviljelmiltä, loput metsänomistajien metsistä tai ulkomailta. Joulupuumyynnin arvo on vuosittain noin 32 miljoonaa euroa, kertoo Joulupuuseura.

Joulusauna on erityisen tärkeä alle 25-vuotiaille miehille."

Suosikkijoulukukkia Suomessa ovat joulutähdet, hyasintit ja ritarikukat, mutta esimerkiksi tulppaaneille, tulilatvoille, syklaameille ja atsaleoille on vakiintuneet ystävänsä.

75 prosenttia joulukukista on kotimaisia. Joulukukkien kaupan arvoksi Kauppapuutarhaliitto arvioi noin sata miljoonaa euroa. Joulukukkia viljellään 150 lähipuutarhalla kautta maan.

Kolme neljästä lähetti täksi jouluksi joulukortteja, selviää Postin teettämästä kyselystä. Joulukorttiperinnettä vaalivat etenkin naiset. Yli 35-vuotiaista naisista noin 70 prosenttia pitää joulukorttien lähettämistä perinteenä, jonka he haluavat jatkuvan seuraaville sukupolville.

Paketteja toimitetaan joulun aikaan yli miljoona kappaletta.

Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia järjestettiin tänä vuonna 45. kerran. Niitä varten painettiin 0,8 miljoonaa lauluvihkosta.

Viime vuoden kauneimmiksi joululauluiksi äänestettiin Varpunen jouluaamuna, Sydämeeni joulun teen ja Tulkoon joulu, kertoo yhteislaulutilaisuuksien järjestäjä Suomen lähetysseura.

Viidennes suomalaisista ei sauno ollenkaan jouluaattona. Sen sijaan 80 prosentille suomalaisista joulusauna on perinne, selviää Harvian joulusaunakyselystä.

Joulusauna on erityisen tärkeä alle 25-vuotiaille miehille, joista 80 prosenttia kertoo harmistuvansa ainakin hieman, jos ei pääse jouluna saunomaan. Nuorista miehistä 84 prosenttia käykin jouluaattona saunassa.

Ahkerimpia joulusaunojia ovat kuitenkin 31–40-vuotiaat miehet, joista 87 prosenttia saunoo jouluna. Suosituinta on kotona saunominen.

Perinteisiä jouluruokia suomalaisista arvostaa 86 prosenttia. Jouluruokiin haetaan vaihtelua kala-, kasvis- ja vegaanivaihtoehdoilla.

Suurin osa suomalaisista syö jouluna lihaa, mutta 13 prosenttia ostaa kinkun luomuna, kertoo Lidl.

Lihatiedotuksen mukaan 60 prosentilla talouksista on joulupöydässään kotimainen kinkku. Joulukinkkuja myydään 6–7 miljoonaa kiloa.

70 prosenttia kotitalouksista aikoi ostaa joulukinkun. Lähes joka kymmenes suomalainen korvaa kinkun joulupöydässä esimerkiksi kalkkunalla, kalalla, muulla lihalla tai kasviksilla.

Lunta jouluna on yleensä pohjoisessa lunta lähes 40 senttiä, Keski-Suomessa noin 30 senttiä ja Etelä-Suomessa 5–10 senttiä, kertoo Ilmatieteen laitos. Hyvin vähälumisia jouluja on ollut vuosina 1972, 1992, 2000, 2006, 2007 ja 2013.

Suomalaisten joulubudjetti on hieman pienentynyt viime vuodesta. Tänä vuonna se on keskimäärin 490 euroa henkilöä kohden. Suklaa ja muut makeiset, lelut sekä vaatteet ovat edelleen suosituimpia joululahjoja. Kirjalahjoja ostavat erityisesti yli 65-vuotiaat.

Joulukassasta 290 euroa aiotaan käyttää lahjoihin ja 200 euroa muihin joulukuluihin. Joululahjaostokset aiotaan rahoittaa pääasiassa palkkatuloilla ja muilla säännöllisillä tuloilla.

Säästöjä tai veronpalautuksia aikoi käyttää viidesosa kyselyyn vastanneista. Joka kymmenes arveli Nordean kyselyssä ostavansa joululahjoja luotolla. Joka kymmenes ei aio ostaa joululahjoja ollenkaan.

Viime vuonna koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli lähes 4,7 miljardia euroa eli 1016 euroa jokaista Suomessa asuvaa vähintään 15-vuotiasta kohden, kertoo Kaupan liitto.

Joululahjoja ostavista naisista 79 prosenttia on hankkinut pääosan lahjoista joulukuun puoleen väliin mennessä, kun miehistä näin on tehnyt ainoastaan 59 prosenttia.

Mieluiten Suomessa tehtyä tuotteita joululahjaksi kertoo ostavansa 60 prosenttia suomalaisista. Yli puolet (52 %) toivoo saavansa itse lahjaksi kotimaisia tuotteita, ilmenee Suomalaisen Työn Liiton tutkimustuloksista.

Suomessa joulunajan kulutus on muihin maihin verrattuna maltillista. Kulutus oli viime jouluna noin 15 prosenttia kotitalouden kokonaistuloista, ja tänä vuonna vastaava luku on noin 12 prosenttia.

Ferratumin joulubarometrin mukaan suurin osuus kokonaistuloista kulutetaan jouluun Meksikossa (35 %), Romaniassa (32 %), Espanjassa (30 %) ja Brasiliassa (28 %). Suomen ohella vähiten jouluun kuluttavia maita ovat Kroatia (14 %), Norja (13 %) ja Alankomaat (12 %).

Aineettomia lahjoja tavaralahjojen sijaan suosii kolmasosa pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen asukkaista. Vuoteen 2016 verrattuna aineettomien lahjojen suosio on kasvanut jopa kymmenen prosenttia, tietää HSY.

Joululomalla matkalle aikoi alle puolet SF Caravanin kyselyyn vastanneista. Noin 20 prosenttia suunnittelee tekevänsä joululomalla 4–6 vuorokauden mittaisen matkan ja 22 prosenttia 1–2 viikon mittaisen matkan.

Suomalaiset tekivät joulukuussa 2016 yhteensä 2,1 miljoonaa kotimaan vapaa-ajan matkaa, joiden aikana yövyttiin vähintään kerran, kertoo Tilastokeskus. Noin 1,6 miljoonassa näistä matkoista majoituttiin ilmaismajoituksessa, kuten sukulaisten ja tuttavien luona tai omassa loma-asunnossa.

Ulkomaille suomalaiset tekivät viime joulukuussa hieman alle 640 000 vapaa-ajanmaktaa, joista lähialueille Baltiaan ja Pohjoismaihin suuntautui yli puolet, muualle Eurooppaan kolmannes ja loput Euroopan ulkopuolelle.

Ulkomaalaisia matkailijoita saapui Suomen majoitusliikkeisiin yhteensä lähes 300000 joulukuussa 2016 ja yöpymisiä kirjattiin yhteensä lähes 656000. Yli puolet ulkomaisista yöpymisistä kirjattiin Lapin majoitusliikkeissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. "Haluamme painottaa varovaisuutta kontakteissa" – Epidemiatilanne ennallaan Karviaisen alueella
  4. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  5. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  6. Intiimiä keikkatunnelmaa: Elina Valkea esiintyy Vihti Livessä
  7. TUUMITTUA: Älä piilottele ”huonojakaan” ideoita
  8. PÄÄKIRJOITUS: Työllisyyden synkkä kevät
  9. Sydämellä työtänsä tehnyt musiikin vihtiläinen moniottelija Martti Kilpeläinen on poissa
  10. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  11. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  12. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  13. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Raidejokerin tuplaraidetta valettu paikoilleen reilut 500 metriä, rakentaminen aikataulussaan – "Negatiivistakin palautetta tulee, mutta pääasiassa kaupunkilaiset ovat ottaneet rakentamisen hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.