Iloisia uutisia huipputelevision etsijälle – Kuluttaja: Hyviä televisioita on tarjolla paljon

Televisioilla on eroja, mutta keskimäärin tarjolla on paljon hyviä telkkareita. ESM arkisto

Jukka Hämäläinen

Kuluttaja-lehti on testannut 115 erikokoista ja -hintaista televisiota. Testaajat yllättyivät siitä, että hyviä televisioita on tarjolla paljon.

Erojakin laitteiden välillä on. Jos valintaperusteena on pelkästään kuvanlaatu, valinta on Kuluttajan mielestä Philipsin 55POS9002-televisio, sillä siinä oli laadukkain kuva.

–Itse asiassa se on paras kaikista tähän saakka testaamistamme televisioista, testauspäällikkö Teemu Sysioja kertoo.

Kokonaisuutena sitäkin parempi televisio on kuitenkin testivoittaja LG OLED55B7V.

Molempien ruutu toimii uudella oled-tekniikalla, mikä tarkoittaa, että ruudun takana ei ole erillistä taustavaloa, kuten lcd-televisioissa. Kukin kuvapiste valaisee itse itsensä.

Oled ei kuitenkaan ole tekniikkana ylivoimainen: perinteiset lcd-televisiot led-taustavalolla ovat nekin Kuluttajan mukaan parhaimmillaan erinomaisia.

Helmikuussa alkaa talviurheilulajien ystävien istuntokausi, kun olympialaiset starttaavat. Jännittäminen on huomattavasti mukavampaa televisiosta, joka toistaa liikkuvaa kuvaa ilman häiriöitä, nykimistä ja sumentumista. Testin televisioissa oli tässä suhteessa valtavat erot.

Lehti julkaisee myös liikkeentoiston arvosanan jokaiselle testin mallille. Arvosana kertoo, kuinka sulavasti ja silmää miellyttävästi televisio näyttää nopeaa liikettä.

Testitelevisioisssa erot olivat merkittäviä myös äänenlaadussa. Huono äänenlaatu painaa kokonaisarvosanaa selvästi alaspäin, sillä neljännes kokonaispisteistä tulee äänenlaadusta. Testin pienimmissä, 32-tuumaisissa televisioissa äänenlaatu oli poikkeuksetta huono.

Testivoittaja LG OLED55B7V:ssä ääni oli laadukkain. LG oli tasaisen vahva kaikilla testin osa-alueilla, mikä nostaa sen testin kärkeen ja ainoaksi viiden tähden tuotteeksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  2. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  3. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  4. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  5. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  6. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  7. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  10. Ministeriö haluaa hankkia lisää suojavarusteita 100 miljoonalla – Hankinnalla pyritään turvaamaan myös kotimaista tuotantoa
  11. Karu luku Etlalta: Suomen BKT laskee tänä vuonna 8 prosenttia, hotelli- ja ravintola-alalla lähes kolmanneksen sukellus
  12. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  13. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  14. Kysely: Korona sai suomalaiset tukiostoksille verkkoon
  15. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mopoliikennettä valvottiin Länsi-Uudellamaalla – tulokset huolestuttavia: pakoyrityksiä, ajokieltoja, sakkoja, rekisterikilpien poistoja ja niskoittelua
  2. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  3. Kukinta on nyt aluillaan Nummelan Kirsikkapuistossa
  4. Raju onnettomuus mopomiitissä Nummelassa: kevytmoottoripyörän kuljettaja loukkaantui vakavasti
  5. Jäteasemilla siirrytään ensi viikolla kesäaukioloaikoihin
  6. Lapset murehtivat perheidensä toimeentuloa ja huoltajiensa jaksamista, henkinen hyvinvointikin lujilla – Tuore selvitys kertoo karuja lukuja korona-ajasta
  7. Hyviä uutisia monttujen väistelyyn kyllästyneille – Vihdissä on tänä vuonna neljä isompaa teiden asfaltointiurakkaa
  8. Kaksi miljoonaa suomalaista ei vielä tiedä, missä viettää lomansa – kyselyssä yli puolet suosii kotimaata
  9. Verkkokysely avautui asukkaille – nyt jokainen voi esittää ideoita Vihdin kunnan talouden tasapainottamiseksi
  10. Vihdin 4H-Yhdistyksessä koulutetaan jälleen nuoria kesätöihin kotitalouksiin
  11. Lions Club Vihti/Hiidenveden Ladyt lahjoittivat ison määrän lahjakortteja lapsiperheille
  12. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – STT: kyseessä Veijo Baltzarin tapaus
  13. Vihdissä puhutaan 60 kieltä – Vihdissä asuvista ulkomaan kansalaisista selvästi suurin ryhmä ovat virolaiset
  14. EIT-huijauksen esitutkinta laajentui: Väärennettyjä papereita irakilaismiehen väitetystä kuolemasta toimitettiin oikeudelle jo Suomessa
  15. Vapise, Sandstorm, kohta parvekkeilla soi Suvivirsi

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.