’Jokaiselle voi tehdä muodikkaat hiukset’

Parturi-kampaamo Salon Peppiina laajensi Nummelaan.

Salon Peppiina Maria Aittoniemi

Maria Aittoniemi

Tässä talossa on hieno tunnelma. Jaana Mäntyvaara muistaa, miten hän pikkutyttönä istui Funkkis-Auran talossa olleen apteekin ikkunasyvennyksessä katselemassa Nummelan kulkijoita.

Nyt hän katselee samasta ikkunasta ulos omassa uudessa liiketilassaan. Parturi-kampaamo Salon Peppiina on toiminut Ojakkalassa vuodesta 2006 alkaen ja nyt liiketoimintaa on laajennettu toiseen kampaamoon Nummelaan. Keskellä Nummelaa olevissa tiloissa Mäntyvaara naurahtaa nauttivansa tästä ”ytimessä” olemisesta; kulkijoita ja tapahtumia näkyy yllättävän paljon.

– Ojakkalassa ollaan maalaismaisemissa, enkä ole sieltä päiväsaikaan juurikaan täällä käynyt.

Mäntyvaara on jo neljä vuotta etsinyt sopivaa liiketilaa toimintansa laajentamiseksi.

– Sellaista, mikä houkutteli ei ole ennen tätä tullut vastaan. Tässä on hyvä fiilis, ja tämä liike istuu tähän niin hyvin, hän kiittelee.

Uuden liiketilan avaaminen toi myös tarpeen lisähenkilökunnalle. Työntekijöitä on nyt yhteensä kahdeksan. Henkilökuntaa oli helppo löytää; kun Mäntyvaara julkisti avoimet paikat, oli ne täytetty vuorokauden kuluessa.

Nummelassa on toki kilpailua enemmän kuin Ojakkalassa, mutta uuteen taajamaan levittäytyminen ei Mäntyvaaraa pelota.

–  Vaihtoehtoja pitää olla, asiakas valitsee omansa. Ja alalta on myös melko paljon luonnollista poistumaa täällä, hän sanoo.

Salon Peppiinan molemmissa liikkeissä tehdään kaikkea, mikä liittyy hiuksiin.

– Ja lisäksi meillä on kaksi meikkaajaa.

Henkilökunta vaihtaa työpistettä välillä, näin asiakas voi valita, asioiko Nummelassa vai Ojakkalassa. Jaana Mäntyvaara kertoo, että asiakkaat ovat varsin kampaajauskollisia. Asiakkuussuhde koetaan hyvin henkilökohtaisena.

– Meillä käy asiakkaita Helsingistäkin. He ovat tottuneet käymään tietyllä kampaajalla, eivätkä halua vaihtaa.

Hiusmuoti on Mäntyvaaran mukaan nyt varsin monimuotoista; pitkää ja lyhyttä sekä monen väristä.

– Jokaiselle voi nyt tehdä muodikkaat hiukset, hän lupaa.

Kiivain pikkujoulukausi tietää kiirettä kampausten tekijöille. Samoin kesä parhaimman hääsesongin aikaan. Morsiamen lisäksi kampauksen ottavat myös äidit, kaasot ja muut häävieraat.

– Juhlafiilis tulee jo siitä, kun toinen laittaa hiukset. Silloin on ihan eri lähteä juhliin, Mäntyvaara sanoo ja muistuttaa, että ammattilaisen tekemänä kampaus säilyykin hyvin.

Kampausten tekemiseen ei enää tarvitse varata pitkää aikaa, eivätkä ne näin ollen ole samoissa hinnoissakaan kuin ennen.

– Nykyään tehdään paljon niin sanottuja pikakampauksia. Tekniikat ovat kehittyneet ja niillä saadaan nopeasti upeita ja kestäviä kampauksia.

Hyvä kampaus ei edellytä pitkiä hiuksia

– Jopa nutturamaisia, iltapuvun kanssa sopivia, kampauksia saadaan tehtyä lyhyisiinkin hiuksiin. Se on tekniikkalaji, Mäntyvaara hymyilee.

Parturi-kampaamo Salon Peppiina Ojakkalantie 398, Ojakkala, Asemantie 1, Nummela. Avoinna sopimuksen mukaan. www.salonpeppiina.com

Funkkis-Aura

Osuusliike Auran liiketalo Nummelan keskustassa. Valmistunut jouluksi 1938, jolloin Auran päämyyymälä muutti taloon uusiin tiloihin.

Rakennuksen suunnittelija oli aikansa tunnetuimpiin funktionalisteihin lukeutunut Erkki Huttunen, joka toimi SOK:n arkkitehtina ja sittemmin rakennushallituksen pääjohtajana.

Osuusliike Aura toimi tämän funkisrakennuksen tiloissa 1960-luvun puoliväliin asti

Osuusliike Auran jälkeen vanha kiinteistö annettiin vuokralle. Entisen siirtomaatavaraosaston kulmahuoneistoon avattiin vuonna 1968 Nummelan ensimmäinen apteekki.

Vuonna 1985 apteekille vuokrattiin Asemantien puolelta tilat, joissa se toimi syksyyn 1997 saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  2. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa
  3. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  4. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  5. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  6. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  7. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  8. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  9. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  10. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  11. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  12. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  13. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  14. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  15. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  2. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  3. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa
  4. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  5. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  6. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  7. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  10. Maaniitunlahdesta myydään viisi omakotitonttia
  11. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  14. "Ihmisillä on varmasti patoutunutta kysyntää liikkumiselle ja tekemiselle" – Vihdin PuuhaPark avataan 13.6.
  15. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.