'Vihdin rata on yksi Suomen parhaista'

Saksalainen huippuheittäjä Simon Lizotte haluaa MM-kullan frisbeegolfista.

Saksalainen huippupelaaja Simon Lizotte heittämässä, helsinkiläiset Antti Ranta (vas.) ja Tuomas Virtanen ihastelevat. Svante Thilman

Svante Thilman

– Hän heitti hole-in-onen puun kautta! huudahtaa Nummelan Frisbeeseuran huippu Teemu Nissinen Koivissillan Kaatiksen radalla Vihdissä.

Heittäjä on frisbeegolfin Euroopan kärkipelaaja, saksalainen Simon Lizotte, 25, jonka Suomen-kiertue on saapunut Vihtiin. Väylä kahdeksalla heitetään alamäkeen puiden seassa olevaan koriin.

Lizotte tuulettaa heittoaan, ja on jo tulossa haastattelun, kun puhelin soi. Lizotte vastaa puhelimeen ja lähtee hakemaan kiekkojaan alhaalta korilta. Puhelun ja kerättyjen kiekkojen jälkeen on aikaa haastattelulle.

Simon Lizotte on kaksinkertainen vuoden pelaaja Euroopassa, voittanut 54 ammattilaiskiertueiden kilpailua, ja heittänyt maailman pituusennätyksen. Hän on myös voittanut osakilpailun yhdellä lajin tärkeimmistä kiertueista, Yhdysvaltain kansallisella.

Elokuun alkupuolella hän heittää nimeään kantavalla parikilpailujen kiertueella Suomessa.

– Discmania on pääsponsorini, ja pomoni Jussi Meresmaa sanoi, että mene heittämään, aloittaa Simon Lizotte.

– Viime vuonna pidin Suomessa kiertueen, jossa vedin työpajoja. Se oli minulle aika raskasta ja jokaisella paikkakunnalla mukaan mahtui 15 heittäjää. Nyt pidämme kisakiertueen, mikä on minulle kevyempi ja useampi heittäjä pääsee mukaan tapahtumaan.

– Tämä on Suomen parhaita ratoja! Katso ympärillesi, täällä on kukkuloita ja tasaisempia väyliä. Ja lisäksi täällä on heittokoreja, mikä on tärkeää minulle.

Tälläkin kaudella LIzotte on heittänyt vahvasti, maailmankiertueella hän on sijoittunut kahdesti kolmanneksi.

– Päätavoitteeni on voittaa urallani vielä maailmanmestaruus. Olisin ensimmäinen ei-yhdysvaltalainen mestari. Haluan murtaa heidän rintamansa ja näyttää että me eurooppalaisetkin osaamme.

Helsinkiläiset harrastajaheittelijät Antti Ranta ja Tuomas Virtanen lämmittelivät viereisellä väylällä.

– Käymme täällä muutenkin, mutta nyt tulimme tämän kisan vuoksi tänne, sanoi Tuomas Virtanen.

– Näkee läheltä millä tavalla huippu heittää, sanoi Antti Ranta.

Kohta on aika illan kilpailun.

Pelaajien kokouksessa LIzotte hauskuuttaa muita noin sataa osallistujaa, kertomalla että hän tulee heittämän tosissaan, koska parinaan kilpailussa hänellä on pomonsa.

Kokouksen jälkeen pelaajat siirtyvät kukin väylilleen odottamaan kisan alkua, joukossa viime vuoden maailmankiertueen voittaja, yhdysvaltalainen Jeremy Koling

– Tarkoituksena on vain pitää hauskaa. Tulin viime hetkellä mukaan, kaverini Simon kutsui minut tänne ja suomalainen kaverini Vera Timoska halusi pelata, kertoi Jeremy Koling.

– Minä olen vielä vain harrastaja tässä lajissa, kertoi porilainen Vera Timoska.

– Vaikka kyseessä oli oikeastaan sponsorin tilaisuus, niin paikalle tuli myös muiden kiekonvalmistajien huippuheittäjiä, kuten meidän seurastamme Nissinen ja Janne Hirsimäki Lajimme on vielä sillä tasolla, että toisten tilaisuuksiin voi tulla pitämään hauskaa, sanoi Nummelan Frisbeeseuran puheenjohtaja Ari Penttala kisan jälkeen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  7. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  8. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  9. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  10. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  11. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  12. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  13. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"
  14. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  15. Järjestöt

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.