Niko Ahlqvist siirtyy Katinhännän tilalla luomuun

Tilamyynti on kauden uutuus.

Niko Ahlqvist aloitti herneenviljelyn 14-vuotiaana vuonna 1982; tallessa on tarkka kirjanpito. Vesa Valtonen

Vesa Valtonen

Niko Ahlqvist aloitti pienimuotoisesti herneenviljelyn 14-vuotiaana vuonna 1982. Silloin hän maksoi ensimmäiset palkat työntekijöille. Nyt hän tekee sitäkin isossa mittakaavassa ja on päättänyt viime viikolla siirtyä luomuviljelyyn. Katinhännän tilan koko tuotanto on näillä näkymin luomua vuonna 2019.

Niko Ahqvistin tilan tuotteita on perinteisesti myyty lukuisissa suoramyyntipisteissä Vihdissä ja Lohjalla.

Alkaneella kasvukaudella myyntipisteet ovat suurimpien liikkeiden yhteydessä. Katinhännän tilalle avataan tilamyynti, johon tulevaisuudessa keskitetään luomutuotteiden suoramyynti.

Tilamyynnistä tehdään kävijöille elämys niin, että perheiden pienimmätkin viihtyvät ostosmatkalla. Pihapiiriin laitetaan nimittäin näytteille suuren tilan nykyaikaista maanviljelyskalustoa, joka vaihtuu kasvukauden edetessä.

–Kasvukausi on nyt myöhässä. Toivottavasti saamme tilamyynnin avattua juhannuksen alusviikolla, Ahlqvist suunnittelee.

Tällöin myyntiin pyritään samaan tilan tämän vuoden ensimmäiset herneet.

–Hernettä kylvettiin maaliskuun 20. päivänä. Viime vuonna valmiita herneitä kerättiin kesäkuun neljäntenä päivänä, mutta tänä vuonna siihen ei päästä. Sen verran viileä kevät on ollut, että vapunaattona ei meinannut uskaltaa katsoa mansikan pärjäämistä!

Ahlqvist ei kuitenkaan ole kovin huolissaan alkavasta kasvukaudesta.

–Vanhan sanonnan mukaan vilu viljan kasvattaa. Tämänhetkinen viileys ei siis haittaa, sillä nyt juuret vahvistuvat, viljelijä pohti torstaina.

Muun muassa viljoja, herneitä, mansikkaa ja vadelmaa Katinhännän tilalla on tänä vuonna viljelyksessä yhteensä noin 1300 hehtaarin alalla. Työntekijöitä oli talvikaudella erilaisissa tehtävissä kahdeksan, kesän aikana työvoimaa on parhaimmillaan noin 80.

Päätös siirtyä luomuun oli hänelle suuren luokan juttu. Luomustatuksen tila voi saada kahden seurantavuoden jälkeen.

–Toukokuun alun jälkeen tällä tilalla ei käytetä enää torjunta-aineita eikä lannoitteita. Moni asia pitää varmistaa Eviralta, isäntä esittelee. Luomuun tilalla päätettiin siirtyä paremman tuottajahinnan takia.

Tulevaisuudessa Katinhännän tilan tuotannossa panostetaan luomuherneen tuotantoon, sillä luomuhernettä ei Suomessa ole tähän mennessä tuotettu suuressa mittakaavassa.

–Me tuomme luomuherneen markkinoille suurella volyymilla, kaikille sopivan hintaisena, kertoo kauppaketjujen kanssa neuvotteluja käynyt isäntä.

Katinhännän tilalla uudistusten tuomat hyödyt tsekataan huolella. Tänä vuonna tilalle on jo tehty IP-sertifikaatin edellyttämät tarkastukset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  2. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  3. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  4. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  5. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  6. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  7. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki
  8. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  9. Matkalla kotimaassa: Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  10. Järjestöt
  11. Urheilu
  12. Tuumittua: Rankkoja päätöksiä on ennenkin osattu tehdä
  13. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  14. Asiantuntijan mukaan lapsen ylivilkkauden takana voikin olla heikentynyt näkö – "Runsas ruutuaika rasittaa silmiä"
  15. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  2. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  3. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  4. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  5. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  6. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  7. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  8. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  9. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  10. Esitutkinta valmistui: Naamiomiesten Espoossa tavoittelemasta kontista löytyi "tiiliskivinä" 176 kiloa kokaiinia – arvo 25 miljoonaa euroa
  11. Tuumittua: Rankkoja päätöksiä on ennenkin osattu tehdä
  12. Elokuussa tiistai-iltaisin klassikkoautoja Nummelassa
  13. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  14. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  15. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.