Hannu Tanskanen perusti Suomi Ensin -valtuustoryhmän

Hannu Tanskanen (ylhäällä keskellä) perusti uuden valtuustoryhmän maanantaina. Vesa Valtonen

toimitus

– Olen tänään perustanut valtuustoryhmän nimellä Suomi Ensin -liike. Ryhmän puheenjohtajana toimii allekirjoittanut.

Tällaisen lyhyen ilmoituksen teki valtuustoon hiljattain noussut Hannu Tanskanen (sit.) maanantaina. Hän lähetti ilmoituksen kunnanvaltuuston puheenjohtajalle Varpu-Leena Malmgrenille

Hannu Tanskanen nousi valtuustoon perussuomalaisten Juhani Höylän muutettua pois Vihdistä.

– Taustana tälle valtuustoryhmän perustamiselle on, että olemme pidemmän aikaa pitäneet yhteyttä Suomi Ensin -ryhmän vihtiläisen vetäjän Panu Huuhtasen kanssa. Meillä on ollut puhetta heidän ehdokkaakseen lähtemisestä. Nyt kun näyttää siltä, ettei riittävästi kannattajakortteja saada ajoissa, eräät kansallismieliset ryhmät lähtevät vaaleihin yhteislistalla, Tanskanen taustoittaa.

– Panu Huuhtanen ja Marco DeWitt ottivat tämän ajatuksen valtuutoryhmästä ilolla vastaan, onhan se kansanliikkeen ensimmäinen valtuustoryhmä. Minä aion ehdolle ryhmän nimissä kevään kuntavaaleissa jos tarvittava tuki löytyy, Hannu Tanskanen kertoi maanantaina.

Suomi Ensin on kansanliike, joka pyrkii viralliseksi puolueeksi. Kansanliike ajaa aina ensisijaisesti suomalaisten etuja poliittisissa kysymyksissä.

– Tämä ei tarkoita sitä ettemme välittäisi lainkaan vieraiden valtioiden kansalaisista, mutta vieraiden valtioiden kansalaiset eivät saa vaikuttaa negatiivisesti suomalaisten elämään oli tilanne mikä tahansa, kansanliikkeen verkkosivuilla kerrotaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Luetuimmat

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  3. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  4. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  5. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  6. "Aforismit sulavat musiikkiin" – Pilvi Huhta ja Minka Heino esiintyvät yhdessä Wuosisadan Livessä, joka on nyt siirretty syyskuulle
  7. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  8. Pääkirjoitus: Väkivaltaa ja kaahailua
  9. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  10. "Ikä ei ole este unelmien toteutukselle" – suomenhevosen selässä Hangosta kohti pohjoista
  11. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  12. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  13. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  14. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"
  15. ”Mustikat ovat kypsiä, ihanan isoja ja niin makeita” – Kauppa käy sosiaalisessa mediassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.