Hiidenvesihanke jatkuu, lisää seurantaa

Tänä vuonna Hiidenvedellä arvioidaan kalaston tilaa vesipuitedirektiivin mukaisin koeverkkokalastuksin. Hiidenvesihanke

Vesa Valtonen

Kunnat rahoittavat kunnostushanketta seuraavat kuusi vuotta. Lisäksi kunnat ovat lähteneet mukaan rahoittamaan Karjaanjoen hanketta, jossa pyritään palauttamaan lohikalat Karjaanjoelle.

– Tämä on hieno uutinen, kiittää Hiidenveden kunnostuksen hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä

Hankkeessa on asetettu pitkän ajan seurannan tavoitteet vuosille 2016–2021.

– Tärkeää on saada vesistön tilasta mahdollisimman tarkka ja todenmukainen kuva, minkä vuoksi myös jatkuvatoimisten mittalaitteiden käyttöönottoon tullaan panostamaan. Jatkuvatoiminen vedenlaadun seuranta antaa yksittäisnäytteitä tarkemman kuvan vedenlaadun vaihtelusta ja se soveltuu monen tyyppiseen seurantaan.

– Seurannan tulisi olla pitkäjänteistä, jotta saadaan selville seurattavan muuttujan ajallinen ja paikallinen vaihtelu, toteaa vesistötutkija Anu Suonpää Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö -yhdistyksestä.

Hiidenvesihankkeessa aloitettiin vuonna 2014 Hiidenveden huonosti tunnettujen lahti- ja selkäalueiden tutkimukset. Vähän tutkittuja alueita ovat muun muassa Isotalonselkä, Retlahti, Sirkoonselkä ja Vaanilanlahti.

Pohjaeläinten perusteella pohjan tila on kaikilla mainituilla alueilla rehevä. Rehevin näistä on Vaanilanlahti. Vuonna 2016 jatketaan myös sulkasääskien kannan tiheyden seurantaa, jolla pyritään selvittämään sulkasääskentoukkien vaikutusta sinilevien syntymiseen.

Lisäksi kalaston seurantaan halutaan panostaa. Vuonna 2016 Hiidenvedellä arvioidaan kalaston tilaa vesipuitedirektiivin mukaisin koeverkkokalastuksin, voimavarojen salliessa on tarkoitus toteuttaa myös koetroolaus ulappa-alueiden kalaston tilan selvittämiseksi. Viimeksi vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2013.

Hiidenveden seurannan tarpeita kartoitettiin laaja-alaisesti yhdessä asiantuntijoiden kanssa eri tutkimuslaitoksista, ympäristöhallinnosta ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö -yhdistyksestä vuosina 2014–2015.

Pohjatietoja

Hiidenveden tilan seurannan tarpeet kartoitettiin, johon pohjautuen hankkeelle suunniteltiin seurantaohjelma. Seurantaohjelmaa päivitetään tarvittaessa ja toteutetaan voimavarojen mukaan.

Seurannan tarvetarkastelussa huomioitiin Hiidenveden valuma-alue, vedenlaatu ja vesistön biologiset sekä fysikaaliset tekijät. Seurannan avulla halutaan saada riittävän hyvät pohjatiedot vesistön tilasta.

Seuranta on aiemmin pitkälti perustunut yhteistarkkailun tuloksiin sekä yhteistyöhankkeiden tuottamaan tietoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  2. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  3. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  4. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  5. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  6. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  7. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  8. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  9. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  10. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  11. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  12. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hevonen pelastettiin mutaojasta Vihdissä – aasi herätti tallinomistajan huomion
  2. Vihdin koulukuljetuksissa saatetaan pian tarvita lapsille 2 000 suojamaskia päivittäin – huomisesta koulustartista jaetaan infoa koteihin tänään
  3. Vihdin suurimmassa koulukeskuksessa syyslukukauden aloitti 778 oppilasta – "Tämä on iso hetki meille kaikille"
  4. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  5. Juuri nyt: Kysyntä on kasvanut voimakkaasti – vihtiläisen Globe Hopen yrittäjä Seija Lukkala moninkertaisti suojamaskituotannon
  6. "Koronapandemia on lisännyt avun tarvetta" – Veteraanikeräys järjestetään Vihdissä tiistai-iltana hypermarkettien edustalla
  7. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  8. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  9. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  10. Tarjolla on ainakin musiikkia ja kakkukahvit – Senioritalon avajaiset pidetään Nummelassa perjantaina
  11. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  12. USU: Johtavat lääkärit kiristäisivät kokoontumisrajoituksia koronaepidemian toisen aallon uhatessa
  13. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  14. "Kyse on niin kutsutusta paloittelusurmasta" – poliisilta lisätietoa Helsingissä paljastuneesta epäillystä murhasta, josta vangittiin peräti 12 henkilöä
  15. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.