Somen keskustelut siirtyvät suljettuihin ryhmiin – "Säästyy turhilta huutelijoilta ja arvostelulta"

ILMIÖ Facebook-ryhmien tavoitteena on yhdistää saman harrastuksen ihmiset tai vaikka jonkin alueen myyjät ja ostajat. Ryhmissä keskustelua voi hallita helpommin ja ylimääräiset henkilöt voi pitää ryhmän ulkopuolella, asiantuntija sanoo.

toimitus

Sosiaalisen median keskustelut siirtyvät yhä useammin suljettuihin ja salaisiin ryhmiin. Esimerkiksi juoksuun ja muuhun liikuntaan keskittyvällä aktiivisesti keskustelevalla ”Kestävyyttä pintakaasulla 24/7” -ryhmällä on jo yli 7 000 jäsentä.

Sosiaalisen median asiantuntija Janne Parri Suomen Digimarkkinoinnista on huomannut saman ilmiön – suljettujen ryhmien määrä kasvaa.

– Kun esimerkiksi Facebookissa haluaa käydä ja seurata keskustelua tietystä aiheesta, ohjautuu käyttäjä helposti asianmukaiseen ryhmään. Tällöin säästyy turhilta huutelijoilta ja keskustelua voidaan käydä rauhassa, Parri kertoo.

Harvalla on tarkoitus leuhkia Facebookin seinän liikuntapäivityksillään, mutta valitettavasti osa tulkitsee ne niin."

Huutelijoihin on törmännyt myös Miia Kahila, ”Kestävyyttä pintakaasulla 24/7” -ryhmän perustaja. Ryhmäläiset harrastavat juoksua, pyöräilyä, hiihtämistä ja retkiluistelua, kaikenlaisia kestävyyslajeja.

– Harvalla on tarkoitus leuhkia Facebookin seinän liikuntapäivityksillään, mutta valitettavasti osa tulkitsee ne niin. Liikunnasta tulee hyvä fiilis ja kun suoritus on todella onnistunut, haluaa sen jakaa kaikkien kanssa. Ei sen tarkoitus ole sanoa vastaanottajalle, että minä olen liikkunut paljon ja sinä et yhtään, Kahila toteaa.

Negatiivisiin kommentteihin ja rivien välistä tapahtuviin huomautuksiin Kahila törmäsi etenkin muutama vuosi sitten, kun hänen lapsensa oli vielä pieni.

– Silloin sain palautetta, että pitäisikö minun keskittyä enemmän kotijuttuihin kuin juoksuriekkumiseen. Ei se ole muista asioista pois, jos ihminen on innostunut liikunnasta. Kun vauva valvotti, hain energiaa ja parempaa kuntoa juoksulenkiltä, sen voimin jaksoin paremmin valvomista, Kahila muistelee.

Sain palautetta, että pitäisikö minun keskittyä enemmän kotijuttuihin kuin juoksuriekkumiseen."

”Kestävyyttä pintakaasulla 24/7” -ryhmä on perustettu vuonna 2013. Aiemmin keskusteluita käytiin Juoksufoorumin alla, mutta kuuden hengen aktiiviporukka halusi luoda ryhmän, jota he voisivat itse kehittää haluamallaan tavalla. Pikkuhiljaa sana lähti kiirimään.

– Ryhmässä kuka tahansa voi kertoa kokemuksiaan kestävyyslajeista. Ryhmässä on aloittelijoita sekä Suomen maajoukkuejuoksijoita, jotka ovat harrastaneet lajia vuosikymmeniä. Joku voi iloita siitä, että on jaksanut juosta ensimmäistä kertaa viisi kilometriä, toiset taas juoksevat ultramatkoja.

Kokemusten lisäksi ryhmässä kysellään liikuntavammoista, lenkkarimalleista sekä tapahtumista ja onpa mukana ollut välillä vallattomia perjantaikeskusteluitakin. Ryhmäläisillä on lisäksi käytössään omalla logolla painettuja huiveja, pipoja, paitoja ja muita oheistuotteita. Välillä on järjestetty myös yhteisiä leirejä, laihdutusryhmiä tai lankkuhaasteita.

– Yhteisöllisyys on tärkeää. Aika harva juoksun aloittelija uskaltaa mennä urheiluseuran jäseneksi, mutta Facebook-ryhmän nimellä he voivat osallistua juoksutapahtumiin ja nähdä samanhenkisiä ihmisiä ennen tapahtumaa, Kahila iloitsee.

Teksti: Päivi Ulvila

Suljettua ja salaista

Facebookissa on avoimia, suljettuja ja salaisia ryhmiä.

Salaisia ryhmiä ei löydä etsimällä, ellei ole ryhmän nykyinen tai entinen jäsen. Ryhmän jäsenen on lisättävä tai kutsuttava henkilö ryhmään. Jäseniä voivat tarkastella nykyiset ja entiset jäsenet.

Suljettu ryhmä löytyy hausta ja kuka tahansa voi tarkastella sen jäseniä tai kuvausta. Sekä suljetussa että salatussa ryhmässä vain jäsenet näkevät keskustelut.

Jos ryhmä on avoin, näkyvät sen keskustelut mahdollisesti keskustelijan profiilin uutisvirrassa myös tämän muille Facebook-kavereille. Suljettujen ja salaisten ryhmien keskustelut eivät näy kavereiden uutisvirrassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  7. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  8. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  9. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  10. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  11. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  12. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  13. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  14. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  15. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.