Arvio: Kun rokkiskene syntyi Suomeen

Christian Schwindt (Riku Nieminen), Atte Blom (Jarkko Niemi) ja Otto Donner (Tomi Alatalo) suunnittelevat populäärimusiikkiin keskittyvän levy-yhtiön perustamista. Future Film

Kaisa Hiltunen

Aleksi Mäkelän ohjaama Love Records – Anna mulle lovee tarkastelee legendaarisen Love Recordsin (1966–1979) syntyä ja toimintaa suoraviivaisen historiikin keinoin. Levy-yhtiö syntyy Hufvudstadsbladetin nuoren toimittajan Atte Blomin (Jarkko Niemi) turhautumisesta musiikkiteollisuuden pysähtyneisyyteen.

Yhtiökumppaneiksi ryhtyvät rumpali Christian Schwindt (Riku Nieminen) ja säveltäjä Otto Donner (Tomi Alatalo). Yhtiö ryhtyy julkaisemaan rokkia ja poliittisia lauluja aikana, jolloin tällainen musiikki ei olisi muuten löytänyt julkaisukanavia.

Tuolloin Suomen musiikkialaa hallitsi Toivo Kärjen (Pirkka-Pekka Petelius) luotsaama perinteikäs Musiikki-Fazer. Musiikillinen kapina kytee kuitenkin nuorisossa ja vaihtoehto otetaan ilolla vastaan. Pian halukkaita levyttäjiä riittää jonoksi asti ja Love Recordsista tulee ilmiö. Uusien ja vanhojen tekijöiden suhdetta Mäkelä hahmottaa hieman ylimitoitetun vastakkainasettelun kautta.

Ajankuvaa luodaan hippihenkisellä värikkyydellä."

Atte Blom on elokuvassa lupsakka mies, joka pistää kaiken peliin unelmansa vuoksi. Hänellä artistien hyvinvointi menee välillä taloudenpidon ohi. Älykkö-Donnerilla kestää hetken sopeutua rokkareiden rentoon tekemisen tapaan. Kolmikosta etäisimmäksi jäävä Schwindt kuvataan temperamenttisena naistenmiehenä.

Blomin ja Donnerin yksityiset murheet saavat kerronnassa paljon tilaa. Terveysongelmat ja ristiriidat vanhoillisten vanhempien kanssa varjostavat Blomin tekemisiä.

Levyttävät muusikot jätetään sivummalle. Muutamat heistä vilahtavat kankaalla, kuten Jim Pembroke ja Wigwam-yhtye sekä Rauli Badding Somerjoki

Ajankuvaa luodaan hippihenkisellä värikkyydellä. Poikkeuksen räiskyvien värien keskellä muodostaa vain Yleisradion toimisto, Donnerin uusi työpaikka.

Kerronnallisesti elokuva on jähmeänpuoleinen. Vaikka selväksi tehdään, että Love Recordsilla oli aina bileet, niin yleistunnelma on pikemminkin vakava. Kyseessä on silti omalla tavallaan sympaattinen, Blomin hahmoon keskittyvä elokuva, josta välittyy Love Recordsilla vallinnut aito välittämisen meininki.

Joitakin karikatyyrimäisyyksiä, kuten Somerjoen koominen hahmo, olisi voinut karsia. Rock-skenen ympärillä pyörivät naiset ovat myös melkoisia stereotyyppejä: bimboja tai pettureita.

* * *

Love Records – Anna mulle Lovee

Ohjaus: Aleksi Mäkelä.

Rooleissa: Jarkko Niemi, Riku Nieminen, Tomi Alatalo, Pirkka-Pekka Petelius, Alina Tomnikov.

Lajityyppi: musiikki.

K12.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nummelan keskustassa asfaltoidaan Vihdintietä ensi yönä
  2. Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola julkisti talouden laajan tasapainottamisohjelman – lakkautuslistalla ovat muun muassa Vanjärven päiväkoti, Vihtijärven koulu ja kirjastoauto
  3. DC-3 houkutteli kentälle suuret joukot kiinnostuneita – Nummelan lentokenttä on 80-vuotias
  4. Vihti Racen seikkailusarjan nopein joukkue selvitti rastit 2,5 tunnissa
  5. Ajoneuvotekniikkaa esitellään elokuussa Nummelan lentokentällä kerran viikossa – autonostalgia herkistää tiistaisin
  6. Miten puhua nuorelle koronaviruksesta? MLL neuvoo vanhempia olemaan rohkaisevia, mutta realistisia – ja muistuttamaan koulujen ohjeiden noudattamisesta
  7. Pääkirjoitus: Talous vaatii kovia otteita
  8. USU: Taloyhtiön yhtiökokous voi olla koronalinko – "Kokouspaikaksi ei sovi pieni harrastetila"
  9. Hus: Koronavirusnäytteiden tutkiminen ruuhkautui, asiakkaiden on varauduttava useiden päivien viiveisiin
  10. Alaikäiset pojat tehtailivat useita miljoonia tietomurtoja – hyödyt jäivät vähäisiksi, mutta seuraukset voivat olla kovat
  11. Sienimyrkytys vie kymmeniä sairaalaan vuodessa – Myrkytystietokeskukseenkin tulee sienistä satoja puheluja
  12. Etäopetus innosti opettajia: Digitaidot kehittyivät ja uusia oppeja viedään nyt lähiopetukseenkin
  13. Etätyöt ja etäkokoukset nostivat kodintekniikan kauppaa, erityisesti kuulokkeiden myynti kasvoi hurjasti
  14. Tuore tutkimus: Lukio vetää ylivoimaisesti eniten peruskoulun jälkeen, ammatillisista oppilaitoksista monella on edelleen stereotyyppinen mielikuva
  15. Hyvinvointi: Antti Kuparinen, 37, päätyi paarman pureman vuoksi infektio-osastolle tiputukseen – "Molempia jalkojani alkoi särkeä aivan mielettömästi, ja kuume nousi 39,7:ään"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.