VR palauttaa ison osan junavuoroista – ”Kotimaan matkailu on tänä kesänä ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen"

Muutoksen myötä VR liikennöi noin 85 prosenttia normaalista junaliikenteestä. Arkisto / Katja Juurikko

VR tiedottaa, että junaliikenne on palaamassa lähes normaaliksi, junavuoroja lisätään merkittävästi 15. kesäkuuta lähtien. Samalla liikenteeseen palautetaan yö- ja autojunat. Muutoksen myötä VR liikennöi noin 85 prosenttia normaalista junaliikenteestä, tällä hetkellä liikennöintimäärä on noin puolet normaaleista junavuoroista.

Etelän suurten kaupunkien Helsingin, Tampereen ja Turun lisäksi liikennettä lisätään esimerkiksi Kuopiossa, Jyväskylässä ja Kajaanissa. Pohjanmaalla vuorojen määrä lisääntyy Oulussa, Kokkolassa, Seinäjoella ja Vaasassa. Kesän liput tulevat myyntiin 9. kesäkuuta. Lisäksi kesäsuosiossa olevat kohteet Hanko, Tammisaari ja Savonlinna palvellaan jälleen junilla bussikorvausten sijaan.

– Kotimaan matkailu on tänä kesänä ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Junavuorojen lisääminen tarkoittaa asiakkaalle enemmän valinnan varaa ja joustoa matkustamiseen, kun matkustusajankohdan voi valita ruuhka-aikojen ulkopuolelta, kertoo matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan, että VR on siirtynyt junasiivouksessa desinfioiviin pesunesteisiin, tehostanut kosketuspintojen siivousta ja hankkinut tehokkaan desinfiointilaitteen.

– Henkilöstömme työskentelee vain terveenä. Emme kuitenkaan onnistu tässä yksin ja on todella tärkeää, että asiakkaamme matkustavat vastuullisesti, pitävät turvavälit, välttävät ruuhka-aikoja mahdollisuuksien mukaan ja huolehtivat hygieniasta, sanoo Simola.

Liikenne normalisoituu

Junavuorojen lisäykset 15. kesäkuuta alkaen

Pysähtyvien junien määrä (molemmat suunnat yhteensä) tavallisena arkipäivänä

ilman koronarajoituksia / nykyinen / 15.6. alkaen:

Kokkola: 22 / 12 / 20

Kemi: 12 / 6 / 10

Jyväskylä, ilman Haapamäen suuntaa: 20 / 10 / 14

Kajaani: 12 / 8 / 12

Joensuu, vain Helsingin suunta: 12 / 10 / 10

Seinäjoki, ilman Haapamäen suuntaa: 42 / 22 / 36

Vaasa: 20 / 10 / 16

Oulu: 30 / 15 / 28

Rovaniemi: 12/ 6 / 10

Kuopio: 20/ 12 / 16

Turku: 44/ 26 / 32

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  2. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  3. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  4. Pelastusarmeijan lomakodissa Nummelan Hiidenrannassa järjestetään heinäkuussa päiväleirejä
  5. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  6. Koronavirusta Helsingin jätevedessä – "Jätevesistä voidaan havaita ennakkoon, jos virusta kiertää väestössä enenevissä määrin"
  7. Poliisin epäily: Kahden teinin Snapchat-riita johti 200 nuoren joukkorähinään – "Olivat vetäneet toisiaan tukasta"
  8. Päivitetty: Kehäradan ja Keravan junien kulku tökkii iltaan asti
  9. Helsingin keskeisillä paikoilla kunnostetaan kesällä ratikkarataa – HKL lupaa lopputuloksena vähemmän kiskomelua
  10. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  11. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  12. Uutta tietoa poliisilta: "Noin kahdensadan nuoren porukka kokoontui aluksi Malmilla" – Poliisilta lisätietoa Helsingin joukkotappelusta: sovittiin ennakkoon sosiaalisessa mediassa
  13. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  14. Korkeasaaren uusi laji on sikojen amerikansukulainen
  15. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuka on vienyt Vihtiä maailmankartalle? Ehdota hänelle puuta Vihdin Menestyjien puistoon
  2. Omakotiliitto: Suurimmat mökkikunnat rahastavat mökkiläisiä yhä enemmän – Kallein mökkikunta veloittaa tuplasti maksuja halvimpaan verrattuna
  3. Kahvia ja tuolijumppaa – ViaDia Senioritalo avautui maanantaina
  4. Kotimainen kilpagolfkausi starttaa Vihdistä – Hill Side Golfin osakilpailua seurataan suorana ensi viikonloppuna
  5. Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski
  6. Terveydenhuollossa laitettiin laskuihin asiakkaiden henkilötunnukset, tietosuojavaltuutettu ärähti
  7. "Voi aiheuttaa vaikeita aivohalvauksia" – Hus huolissaan: koronakevät on romahduttanut pitkäaikaissairauksien seurannan
  8. Mihin annan luvan, kun hyväksyn evästeiden käytön tällä sivustolla – ja miksi evästeistä täytyy kysyä
  9. SSO avaa laajasti ravintoloita ja ABC-liikennemyymälöiden ravintolapalveluita maanantaista alkaen
  10. Helsingin herkkupaikalle avataan jättimäinen irkkupubi – koronavirus sotki avaamisaikataulun
  11. Sarjarattijuoppo välttyi vangitsemiselta, kaahasi vielä samana iltana varastetulla moottoripyörällä humalassa ja aineissa Helsingissä
  12. Helsinkiläinen Allas Sea Pool -merikylpyläkonsepti leviämässä Espooseen – alue varattu myös Tukholmasta
  13. Ennen Tourette-diagnoosia Paula, 29, ei puhunut oireistaan, koska pelkäsi leimautuvansa hulluksi – "Pään sisällä voi olla kova vilinä"
  14. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  15. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.