Uuden K-Market Hiidenrannan kauppiaiksi Antti ja Niina Raiski

Antti ja Niina Raiski ovat Nummelan Hiidenrantaan parhaillaan rakennettavan K-Marketin kauppiaat. Jouni Nieminen Photography
Vesa Valtonen

Vesa Valtonen

Nummelan Hiidenrantaan on rakentumassa uusi K-Market. Sen kauppiaina uransa aloittavat Antti ja Niina Raiski. Uusi kauppa avautuu alkusyksystä.

Antti Raiski on aloittanut työuransa samalta tontilta – herneitä poimien.

– Tuntuu todella hienolta päästä aloittamaan kauppiasuramme uudessa kauppapaikassa ja olla mukana rakentamassa kauan odotettuja palveluita Hiidenrantaan, iloitsevat Raiskit tiedotteessaan.

Antti Raiski on lähtöisin Nummelasta, joten kauppapaikan sijainti tuntuu oikein kotoisalta.

– Haluamme helpottaa hiidenrantalaisten arkea tuomalla palveluita lähemmäksi. Alueelle on pitkään odotettu omaa kauppaa – koemme tehtäväksemme täyttää asukkaiden odotukset sekä myös päästä yllättämään heidät positiivisesti, lupaavat Raiskit.

– Rakennamme kaupan, joka palvelee parhaiten juuri Hiidenrannan asukkaita – heidän toiveitaan ja tarpeitaan. Toivomme onnistuvamme työssämme niin hyvin, että meille tullaan mielellään asioimaan myös alueen ulkopuolelta.

Vastuullisuus on kiinteä osa K-Market Hiidenrannan arkea.

– Tavoitteemme on vahvistaa Hiidenrannan yhteisöllisyyttä – tukea sitä ja toimia aktiivisesti osana sitä. Kaikessa toiminnassamme mukana ovat vastuullisuus ja kestävä kehitys.”

Henkilökuntaa K-Market Hiidenrantaan aloitetaan rekrytoimaan kesäkuussa.

– Etsimme viittä iloista ja tarmokasta monitaituria työporukkaamme.”

Antti Raiski valmistui K-ruokakauppiasvalmennuksesta syksyllä 2019.

Entuudestaan hänet tunnetaan siitä, että hän on Tangokuningas vuodelta 2000 ja hän on tehnyt työtä reilut kymmenen vuotta päätoimisena artistina, jonka jälkeen hän toimi rakennusalan yrittäjänä ja jatkoi keikkailua sivutoimisesti.

Antti Raiskilla oli kuitenkin kipinä omasta kaupasta ja nyt unelma on toteutumassa.

– Laulaminen on iso osa minua enkä tule siitä koskaan kokonaan luopumaan, kauppiasura on tällä hetkellä kuitenkin etusijalla, Raiski tuumaa.

Niina Raiskille palveluala on tuttua kukkakaupan floristin työstä, myös oman kukkakaupan parista, ja ruokakaupan askareet ovat tulleet tutuiksi nuorena kesätyöntekijänä. Koulutukseltaan hän on myös rakennuspiirtäjä.

– Olen työskennellyt piirtäjänä arkkitehti- ja liikennesuunnittelutoimistoissa. Viimeiset vuodet ovat vierähtäneet WSP Finland Oy:n viestinnän ja markkinoinnin visuaalisena suunnittelijana.

Raiskien uusperheeseen kuuluvat yksi tyttö ja kolme poikaa.

– Koti on meille tärkeä paikka – siellä onkin usein jokin yhteinen sisustus- tai muu projekti meneillään. Harrastuksiimme kuuluu lenkkeily, maalaaminen ja lukeminen. Laitamme paljon ruokaa yhdessä, Raiskit kertovat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  2. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  3. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  4. Verenluovutustilaisuus Nummelassa – luovutusajat varataan etukäteen
  5. Vihdin PlanB jälleen elokuussa
  6. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  10. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  11. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  12. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  13. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Selvitys: Koulujen sulkemisella oli mitätön vaikutus lasten koronatartuntoihin – Opettajienkaan riski ei Ruotsin tietojen mukaan suurentunut
  2. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  3. Pienyrittäjien palveluita ja tuotteita näkyville kirkonkylässä
  4. Kaksi uutta tartuntaa Karviaisen alueella – tilanne koronan suhteen edelleen rauhallinen
  5. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  6. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  7. Kisaamassa 124 urheilijan alkua – Nummelan Tarmon sarjakilpailut alkoivat
  8. Maaniitunlahdesta myydään viisi omakotitonttia
  9. Verenluovutustilaisuus Nummelassa – luovutusajat varataan etukäteen
  10. Markkinaoikeus kumosi hankintapäätöksen Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen operaattorista
  11. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  12. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  13. Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on avattu: "Onnistumisen kokemukset innoittavat jatkamaan"
  14. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  15. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.