Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi

Kuvituskuva. Petra Husu
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Varastetulla pakettiautolla poliisia paennutta rattijuoppoa esitetään vangittavaksi Helsingissä.

Poliisi epäilee 1980-luvulla syntynyttä miestä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta. Miehen kontolla on useita vastaavia rikosepäilyjä ja keskeneräisiä asioita syyteharkinnassa ja oikeudessa.

Sivullinen henkilö ilmoitti keskiviikkona hätäkeskukseen seilaavasti ja vaarallisesti ajavasta pakettiautosta Vuosaaressa. Poliisi tavoitti pakettiauton, jonka kuljettaja jatkoi ajoaan poliisin useista pysäytysyrityksistä huolimatta.

Pakonsa aikana mies ajoi huomattavaa ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita. Lopulta poliisi onnistui pakkopysäyttämään auton Eriksenäsintiellä.

Sekä pakettiauto että kaksi poliisin partioautoa vaurioituivat pakkopysäytyksen yhteydessä.

Pakettiauto oli aiemmin ilmoitettu anastetuksi. Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta ja poliisi epäilee hänen olleen ajon aikana sekä alkoholin että huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

– Samalla epäillyllä on avoimena esitutkinnassa vastaavia ja muita rikosepäilyjä. Rikosnimikkeitä niissä ovat niin ikään törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä eriasteiset rattijuopumukset ja lisäksi muun muassa vammantuottamus. Epäillyllä on keskeneräisiä asioita myös syyteharkinnassa ja käräjäoikeudessa, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Seppälä Helsingin poliisi tiedotteessa.

Epäilty oli tuoreimman tapauksen aikaan ehdonalaisessa koevapaudessa.

Suurin osa miehen epäillyistä rattijuopumusrikoksista on tapahtunut Helsingissä. Niitä on viimeisen parin vuoden ajalta yhteensä kuusitoista ja pelkästään tänä vuonna kymmenen. Törkeää tekomuotoa epäillään seitsemässä jutussa.

– Poliisi esittää epäillyn vangitsemista, jotta henkilön pitkään jatkunut rikoskierre saataisiin katkaistuksi. Tällä tahdotaan suojella myös muita tienkulkijoita, etteivät he joutuisi vaaraan piittaamattoman ajotavan vuoksi, Seppälä toteaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  2. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  3. "Kaikki leiriläiset tekivät hyviä tekoja" – Vihdin 4H-yhdistys ja kunta järjestivät yhdessä lapsille päiväleirin
  4. Länsi-Uudenmaan Säästöpankki lahjoitti kasvomaskeja – SPR:n osastot saivat 5 500 maskia jaettavaksi ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville
  5. Rasti-Vihti sai uutta vauhtia – seuralla on uudet tilat ja vahva tuki yhteistyökumppanilta
  6. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  7. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  8. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  9. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  10. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  11. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  12. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  13. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  2. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  3. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  4. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  5. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  6. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  7. Nummelan Palloseuran T15-joukkueella on ollut vahva alku Liiga Etelässä
  8. Markkinaoikeus kumosi hankintapäätöksen Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen operaattorista
  9. Rasti-Vihti sai uutta vauhtia – seuralla on uudet tilat ja vahva tuki yhteistyökumppanilta
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  14. Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on avattu: "Onnistumisen kokemukset innoittavat jatkamaan"
  15. "Kaikki leiriläiset tekivät hyviä tekoja" – Vihdin 4H-yhdistys ja kunta järjestivät yhdessä lapsille päiväleirin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.