SSO myy rauta- ja maatalouskaupan toiminnot liiketoimintakaupalla

SSO on tehnyt maatalous- ja viljakauppaa muun muassa Vihdin Nummelassa. SSO

Suur-Seudun Osuuskauppa (SSO) on päättänyt kahdella eri liiketoimintakaupalla myydä maatalouskaupan liiketoiminnot Hankkija Oy:lle ja rautakaupan toiminnot RTV-Yhtymä Oy:lle. Maatalouskoneiden ja varaosien myynnille etsitään vielä jatkajaa. SSO on tehnyt maatalous- ja viljakauppaa muun muassa Vihdin Nummelassa.

Tällä viikolla on allekirjoitettu kaksi erillistä sopimusta SSO Rauta-Maatalous Oy:n liiketoimintojen myynnistä. Maatalous- ja viljakaupan liiketoiminnat myydään Hankkija Oy:lle ja rautakaupan liiketoiminnot RTV-Yhtymä Oy:lle. Maatalous- ja viljakauppaa SSO on tehnyt Nummelan lisäksi Salossa, Somerolla, Perniössä ja Kemiönsaarella. Rautakauppaa on lisäksi tehty Nummelassa, Perniössä ja Kemiönsaarella.

Myytävien toimialojen liiketoiminta jatkuu näillä paikkakunnilla ja henkilökunta jatkaa kaupan jälkeen uuden työnantajan palveluksessa vanhoina työntekijöinä. Myös kone- ja varaosakaupan osalta SSO:lla on toive löytää jatkaja liiketoimintakaupan myötä, mutta valmistautuu samalla myös suunnittelemaan toimintojen lakkauttamista ja aloittaa tämän johdosta kone- ja varaosakauppaa koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

– Toimialasta luopuminen oli SSO:lle iso ja vaikea päätös, joka kuitenkin nähtiin kaikkien kannalta parhaana ratkaisuna. Hankkija ja RTV suurina alojensa vahvoina toimijoina vahvistavat osaamisellaan alan toimintaa SSO:n toimialueella, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.

Maatalous- ja viljakaupan myynti edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää ja toteutuu vasta tämän käsittelyn jälkeen, oletettavasti loppuvuoden aikana.

Rautakauppojen liiketoiminnat siirtyvät RTV-Yhtymä Oy:lle 1.7.2020 alkaen. Yritys jatkaa nykyisissä SSO:n kiinteistöissä vuokralaisena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Puheluita tulee runsaasti – Koronapuhelimet päivystävät viikonloppuna kello 14 saakka
  2. Kari Pitkänen Länsi-Uudenmaan Asuntovälityksen toimitusjohtajaksi
  3. ”Tiukan ottelun jälkeen riemulla ei ollut rajoja” – NuPSin tyttöjoukkue voitti Hesa Cupissa ikäluokkansa eliittisarjan
  4. Pikkuisia kissoja silitellen – Kotieläintilat ovat lapsiperheiden suosiossa
  5. "Usein maalaukseni syntyvät hitaasti, kerroksittain" – Tapani Tammisen akryylimaalauksia on esillä kirjastossa
  6. Yle: Liikuntaseteli kelpaa sup-lautaan mutta ei kaupunkipyörään
  7. Tuumittua: Dekkarivinkkejä heinäkuuhun
  8. Pääkirjoitus: Vuosikymmenten urakka jatkuu
  9. Länsi-Uudenmaan poliisi: Kesän polkupyörävarkauksissa uusi ilmiö – varkaat vievät kalliimman ajopelin ja jättävät tilalle huonomman
  10. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  11. Piileekö sinunkin kodissasi tämä yleinen turvallisuusriski – ”Joka kolmas ei ole tarkastanut”
  12. Oma raha: Jaguar E-type, Cadillac Eldorado, Aston Martin... Sijoittajakonkari Jukka Ylitalo, 56, sijoittaa klassikkoautoihin – "Auton muotoja ja tekniikkaa voin tutkia ja ihailla tuntikaupalla"
  13. Kaasujalka ei ole hellittänyt Turunväylän tietyömailla – Poliisi MTV:lle: "Tekevät melkein oman henkensä uhalla töitä"
  14. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  15. "Kisasta jäi kiva fiilis itselle" – Tiia Manninen kilpaili Miss Plus Size -finaalissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.