Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"

Amfetamiinia käytetään myös suonensisäisesti. Siksi osassa julkisia vessoja käytetään sinistä valoa, joka estää löytämästä suonta. Arkisto / Jussi Vehkasalo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesitutkimukset osoittavat, että amfetamiinia käytetään pääkaupunkiseudulla nyt ennätyksellisen paljon. Sen käyttö on jatkanut kasvuaan poikkeusolojen aikana. Samalla huumerattijuopumusepäilyjen määrä on ylittänyt ensimmäistä kertaa alkoholirattijuopumusepäilyjen määrän, kerrotaan tiedotteessa. Jätevesitutkimusten näytteitä alettiin kerätä viikoittain maalis-huhtikuussa.

– Amfetamiinin käyttö on kolminkertaistunut vuodesta 2013, eikä minkään jätevedestä tutkitun huumeen käytössä ole havaittu kevään aikana selkeää laskua koronan rajoitustoimista huolimatta, sanoo THL:n oikeustoksikologiayksikön päällikkö Teemu Gunnar tiedotteessa.

Maaliskuun puolivälin jälkeen, jolloin poikkeusolot astuivat voimaan, amfetamiinin käyttö on lisääntynyt keskimäärin 15 prosenttia verrattuna edelliseen puolen vuoden ajanjaksoon pääkaupunkiseudulla.

– Amfetamiinin käytön lisääntymisen ei voida osoittaa johtuvan koronan aiheuttamista poikkeuksellisista olosuhteista, Gunnar jatkaa.

Kokaiinin käyttö kasvoi pääkaupunkiseudulla vuodesta 2013 vuoteen 2019 moninkertaiseksi. Käyttömäärä on kuitenkin viime aikoina tasaantunut ja jopa laskenut. Ekstaasin käytössä ei ole havaittu kevään aikana muutoksia aiempaan. Ekstaasin keskimääräinen käyttö nousi vuosina 2013–2015, mutta on sen jälkeen pysynyt hyvin tasaisena.

Poliisin mukaan tammi-huhtikuussa kaikkien huumausainerikosten määrä kasvoi 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Poliisin havaintojen perusteella huumausaineiden saatavuus ei ole vähentynyt myöskään poikkeusolojen aikana, sanotaan tiedotteessa.

– Suurin osa lukumääräisestä noususta selittyy viime vuonna paljastetusta Silkkitie-tutkinnasta, jonka rikosilmoituksia on kirjattu paljon myös tämän vuoden puolella. Huumausainerikosten määrä on kasvanut jo vuosia ja kasvaa edelleen, kertoo poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi Poliisihallituksesta tiedotteessa.

Huumerattijuopumusepäilyjen määrä ylitti tammi-huhtikuussa ensimmäisen kerran Suomessa alkoholirattijuopumusepäilyjen määrän. Huumerattijuopumusepäilyjen määrä kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajasta 846 tapauksella ja niitä oli kaikkiaan 3 525.

Huumerattijuopumusten määrä on noussut voimakkaasti jo pitkään. Vuosittaisten epäilyjen määrä on kasvanut vuosina 2013–2019 yli kaksinkertaiseksi. Alkoholirattijuopumuksen määrä on puolestaan pudonnut alle puoleen vuosituhannen alusta.

Helsingissä tammi-huhtikuussa 2020 huumausaineiden osallisuutta epäiltiin peräti 72,5 prosentissa kaikista rattijuopumusepäilyistä. Koko maan osalta muun huumaavan aineen käyttö oli osallisena 55,3 prosentissa epäillyistä rattijuopumustapauksista. Amfetamiini on ollut huumerattijuopumuksissa yleisin löydös jo lähes 20 vuoden ajan, kerrotaan tiedotteessa.

THL:n tekemä jätevesitutkimus tuottaa tietoa huumeiden käytössä tapahtuvista muutoksista, syksyllä saadaan tutkimustuloksia kaikkiaan 27 kaupungista lähialueineen.

Tuliko tehtyä huumekauppoja Silkkitiellä? – poliisi: "Monella on ollut ajatus, ettei anonyymeistä nettihuumekaupoista voi jäädä kiinni"

Nämä ovat Helsingin yleisimmät suonensisäisesti käytetyt huumeet – "Eroavat merkittävästi useista muista Euroopan maista"

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  2. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  3. "Kaikki leiriläiset tekivät hyviä tekoja" – Vihdin 4H-yhdistys ja kunta järjestivät yhdessä lapsille päiväleirin
  4. Länsi-Uudenmaan Säästöpankki lahjoitti kasvomaskeja – SPR:n osastot saivat 5 500 maskia jaettavaksi ikäihmisille ja riskiryhmiin kuuluville
  5. Rasti-Vihti sai uutta vauhtia – seuralla on uudet tilat ja vahva tuki yhteistyökumppanilta
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  14. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Juuri nyt: Vihtiläinen mansikanviljelijä Vesa Manninen: ”Kun itse poimii, tietää just, minkä marjan on ottanut”
  2. Repimistä hiuksista ja korvasta sekä tönimistä: Pahoinpitely vihtiläisravintolassa – kahdelle naiselle sakkoja
  3. Kuivausrumpu syttyi palamaan Nummelassa – kotona olleet asukkaat hoitivat alkusammutuksen
  4. Auto kiepsahti Turun moottoritiellä kaiteiden väliin
  5. Nuuksiossa retkeileviä kannustetaan käräyttämään laittomat tulipaikat
  6. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  7. Nummelan Palloseuran T15-joukkueella on ollut vahva alku Liiga Etelässä
  8. Markkinaoikeus kumosi hankintapäätöksen Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen operaattorista
  9. Rasti-Vihti sai uutta vauhtia – seuralla on uudet tilat ja vahva tuki yhteistyökumppanilta
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. Nummelan Kiipeilyverstas Kantti on avattu: "Onnistumisen kokemukset innoittavat jatkamaan"
  14. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  15. "Kaikki leiriläiset tekivät hyviä tekoja" – Vihdin 4H-yhdistys ja kunta järjestivät yhdessä lapsille päiväleirin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.