Tutkimus: Yhä suurempi osa suomalaisista haluaa rahapeliautomaatit erillisiin pelisaleihin – asenteet rahapelaamista kohtaan kiristyneet muutenkin

Kuvituskuva. Jani Haanketo/Arkisto

Minna Harmaala

Yhä useampi suomalainen kannattaa sitä, että rahapeliautomaatit sijoitettaisiin erillisiin pelisaleihin. Tieto selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) viime vuonna tekemästä tutkimuksesta.

Vastaajista yli puolet (52 prosenttia) kannatti erillisiä pelisaleja, kun osuus vielä vuonna 2015 oli 37 prosenttia. Ajatusta vastusti vuoden 2019 tiedonkeruussa runsas viidennes (22 prosenttia).

Pakollinen tunnistautuminen rahapeliautomaateilla sai viime vuoden tutkimuksessa erillisiä saleja suuremman kannatuksen, 66 prosenttia. Vain 15 prosenttia vastusti pakollista tunnistautumista. Pakollinen tunnistautuminen on tulossa pakolliseksi viimeistään vuoden 2022 alussa. Lakimuutoksella pyritään estämään alaikäisten pelaaminen ja hyödyntämään pelaajakohtaisia pelirajoituksia.

THL:n erikoistutkija Anne Salosen mukaan erityisesti nuorten aikuisten suhtautuminen rahapelaamiseen oli muuttunut.

– Samalla, kun he pelaavat vähemmän, he suhtautuvat aiempaa myönteisemmin rahapeliautomaattien sijoittamiseen erikseen ja pakolliseen tunnistautumiseen, Salonen sanoo THL:n tiedotteessa.

Kaiken kaikkiaan suomalaisten suhtautuminen rahapelien pelaamiseen on muuttunut hieman kielteisemmäksi vuoden 2015 jälkeen.

Vuonna 2019 suomalaisten suhtautuminen rahapelaamiseen oli lievästi kielteistä (keskiarvo 22,5), kun vuonna 2015 se oli lievästi myönteistä (keskiarvo 24,3). Suhtautumista rahapelaamiseen tarkasteltiin Attitudes Towards Gambling Scale -mittarilla (ATGS-8), jonka kahdeksan kysymyksen yhteispisteiden perusteella kielteisen ja myönteisen suhtautumisen raja-arvo on 24.

Valtaosa suomalaisista katsoi vuoden 2019 tutkimuksessa, ettei rahapelien pelaamiseen pitäisi kannustaa (91 prosenttia), että rahapelaamiseen on liikaa mahdollisuuksia (71 prosenttia) ja että pelaaminen on vaaraksi perhe-elämälle (61 prosenttia).

Toisaalta enemmistö oli myös sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus pelata rahapelejä milloin haluavat (61 prosenttia), eikä pelaamista ole syytä kieltää (79 prosenttia).

Tutkimus

Melkein 4 000 vastaajaa

THL on tutkinut suomalaisten rahapelaamista, rahapeliongelmien yleisyyttä ja pelaamiseen liittyviä asenteita ja mielipiteitä vuodesta 2007 lähtien neljän vuoden välein.

Tutkimus on tehty väestötutkimuksena 15–74-vuotiaille suomalaisille.

Vuonna 2019 tutkimukseen osallistui 3 994 suomalaista.

Tilastokeskus teki haastattelut puhelinhaastatteluina.

THL teki tutkimuksen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimeksiannosta. STM myös rahoitti tutkimuksen.

Rahapelaamisen asenteita ja mielipiteitä koskevat päätulokset julkaistiin tänään keskiviikkona. Rahapelaamista ja peliongelmia koskevat tulokset THL julkaisi 21. huhtikuuta 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  2. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  3. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa
  4. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  5. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  6. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  7. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  8. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  9. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  10. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  11. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  12. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  13. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  14. Auton väri ei kiinnostakaan autonostajia paljon – mielessä ovat ihan muut ominaisuudet
  15. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuusi asuntoa tuhoutui tulipalossa Vihdin kirkonkylässä
  2. Vihdissä ja Karkkilassa ei ole viime aikoina löytynyt uusia koronaan altistuneita
  3. Liikenteen tehovalvonnassa jäi kiinni lukuisia rattijuoppoja, sekakäyttäjiä ja huumaantuneita
  4. Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  5. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  6. Vihtiläisen Theodor Koskenniemen olympiakullasta 100 vuotta – ennätysmäärä juoksi kilpaa Jokikunnalla
  7. Kasvomaskituotanto on menestys  – vihtiläiseltä Globe Hopelta on tilattu kymmeniä tuhansia maskeja
  8. Tällainen siitä nyt tuli: Kuvakavalkadi paljastaa upouuden Olympiastadionin uljaat piirteet erikoisine valolyhtyineen
  9. Etätyösuositus palaamassa oltuaan poissa vain päiviä – Ministeri: "Tartuntamäärien kasvu antaa aihetta arvioida etätöiden jatkamista"
  10. Länsi-Uudenmaan poliisin tehostettu rattijuoppovalvonta paljasti: puolet kiinnijääneistä ajoi huumepäissään
  11. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  12. Vapaaehtoiset turvaavat jälleen lasten kouluteitä Vihdissäkin
  13. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  14. Legendaarisen kahvila-ravintolan uusi yrittäjä on vihtiläinen Taina Peltola – Hiidenpirtti avautui sopivasti kesäksi
  15. Katse välittää tunnetta ja ajatuksia – kymmeniä kasvokuvia näyttelyssä Vihdin pääkirjastossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.