Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat

Kuvituskuva vastaanottokeskuksesta. Hanna Marjanen/Arkisto

Minna Harmaala

Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on lähes joka kolmannessa (30 prosentissa) kuntia, selviää Suomen Kuntaliiton kartoituksesta. Lapsiperheitä on noin 20 prosentissa kuntia.

Kyselyn perusteella Kuntaliitto arvioi, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saamisen jälkeen oleskelemaan jääneitä henkilöitä on valtakunnallisesti yhteensä noin 700–1 100. Lapsiperheiden määräksi Kuntaliitto arvioi 30–50.

– Kunnat toivat vastauksissa laajasti ilmi, että annetut luvut ovat osin arvioita. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun ilmiötä on ylipäätään laajasti kartoitettu. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että kyse on myös ilmiöstä, jota on haastava tarkasti selvittää, toteaa tiedotteessa Kuntaliiton erityisasiantuntija Ellen Vogt.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen maahan jäävien tunnistaminen on Kuntaliiton mukaan haastavaa, sillä heidän erottamisensa omaksi ryhmäkseen muista paperittomista on vaikeaa ja osin epätarkoituksenmukaista palveluiden kannalta. He myös herkästi vaihtavat oleskelukuntaansa ja toisaalta henkilön vuorottelu vastaanottokeskuksen ja kunnan palveluiden välillä vaikeuttaa tarkan henkilömäärän arviointia.

Kunnat ovat tarjonneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille sosiaalipalveluita pitkälti sosiaali- ja terveysministeriön antaman ohjeistuksen mukaan. Heille on järjestetty kattavasti ruoka-apua, lääkkeitä ja hätämajoitusta lapsiperheille.

Kuntaliitto selvitti kunnissa ilman oleskelulupaa oleskelevien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden henkilöiden lukumäärää ja heille järjestettyjä sosiaalipalveluita vuoden 2019 aikana sekä helmikuussa 2020. Vastaukset kattoivat 166 kunnan tilanteen ja 77 prosenttia väestöstä. Vastaajat olivat kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaalitoimen sekä kuntien maahanmuuttopalvelujen edustajia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. DC3:lla voi jälleen lentää Nummelassa lauantaina – lentokenttä täyttää 80 vuotta
  2. Poliisin pysäyttämä ’’varas’’ olikin Hiidenrannan kauppias – Antti Raiski lupaa tarjota ilmoittajalle pullakahvit
  3. Hiiden Opisto on täydessä valmiudessa
  4. Kirkonkylän urheilukenttä kunnostetaan: ”Saadaan kenttä, jolla kelpaa liikkua, peuhata ja pelata”
  5. Niuhalanraittia asfaltoidaan, autoja ei parkkiin raitin varteen
  6. Juuri nyt: Rivitalo tulessa Vihdissä – yksi asukas toimitettu sairaalaan, sammutustyöt jatkuivat iltakymmeneltä
  7. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  8. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  9. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  10. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia
  11. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  12. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  13. Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä
  14. Poliisi: Häiriökäyttäytyminen lisääntynyt Espoossa, henkirikosten ja niiden yritysten määrä kasvanut Länsi-Uudellamaalla
  15. "Musta vuosi" henkirikosten määrässä Itä-Uudellamaalla – poliisi: "Poikkeusolot eivät yksistään selitä"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.