Vihti saa vain raapaisun ely-keskuksen tienparannusrahoista – moottoritien riista-aidan rakentamisen pitäisi alkaa tänä vuonna

Hanko-Hyvinkää-tiellä Siippoossa on sillan korjaaminen jo käynnissä. Silta on puoliksi huputettu ja vain toinen kaista on käytössä. Maria Aittoniemi

Maria Aittoniemi

Vihti ja Lohja saavat vain pienen siivun, kun Uudenmaan ely-keskus käyttää tänä vuonna noin 144 miljoonaa euroa perustienpidon kustannuksiin.

Kokonaissumma on viimevuotista suurempi ja ely-keskuksen mukaan päällystysmääriä pystytään kasvattamaan ja vilkkaimpien pääteiden lisäksi voidaan päällystää merkittävästi viime vuosia enemmän alemman tieverkon keskivilkkaita teitä ja kevyen liikenteen väyliä.

Päällysteiden uusimiseen ja tiemerkintöjen tekemiseen on käytettävissä 55 miljoonan euron rahoitus. Sillä päällystetään maanteitä yhteensä noin 690 kilometriä ja 32 kilometriä kevyen liikenteen väyliä.

Vaikka rahoitus on lisääntynyt, pidetään vähäliikenteisten teiden kuntoa yllä pääosin paikkaamalla ja tekemällä hieman laajempia täsmäkorjauksia. Kasvaneen rahoitustason ansiosta huonokuntoisten teiden määrä ei elyn mukaan kuitenkaan tänä vuonna kasva.

Myös siltojen korjauksiin on lisätty vuodelle 2020 aiempaa vuotta enemmän määrärahoja. Niitä tarvitaan, koska peruskorjausikään tulevien siltojen määrä kasvaa edelleen tulevina vuosina.

– Korotetut raskaan liikenteen maksimimassat aiheuttavat myös siltojen vahvistustarpeita. Lisäksi uudet ulkomitoiltaan suuremmat yhdistelmäajoneuvot vaativat muuallakin tieverkolla toimenpiteitä, Uudenmaan ely-keskus tiedottaa.

Vuonna 2020 korjataan tai uusitaan varsinaisia siltoja ja teräsputkisiltoja yhteensä 47 kappaletta.

Korjaushankkeita on Uudenmaan ely-keskuksen alueella kaikkiaan 65, niistä kaksi Lohjalla ja kaksi Vihdissä.

Lohjalla Pusulassa korjataan Karisjärven ja Kaukelan sillat. Vihdissä korjataan Hanko-Hyvinkää-tiellä Siippoon silta ja Korpelan risteyssilta Vihdin kirkonkylässä.

Näiden lisäksi on liikenneturvallisuutta edistäväksi kohteeksi nimetty Turun moottoritien riista-aita Veikkolan ja Lohjan välillä. Valtiovarainvaliokunta on myöntänyt viime vuodelle 350 000 euroa aidan rakentamiseksi, mutta projekti ei ole edennyt mitenkään. Maaliskuussa Uudenmaan ely-keskuksen projektipäällikkö Jukka Aro sanoi, että aidan rakentamispäätöstä ei ole tehty, koska myönnetty määräraha on hupenemassa pelkästään puuston poistamiseen.

Nyt elyn julkaisemassa hankelistassa riista-aita kuitenkin on merkittynä tälle vuodelle.

– Riista-aidalle kyllä löytyy tarvittava rahoitus. Puunkaato saadaan käyntiin loppukesällä, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Tuovi Päiviö sanoo.

Aidan rakentaminen alkaa Päiviön mukaan sen jälkeen loppuvuonna ja siihenkin siis rahat löytyvät.

– Puunkaato ei tule niin kalliiksi kuin maaliskuussa ennakoitiin.

Lopulliset aidan rakennuskustannukset selviävät Päiviön mukaan kilpailutettaessa hanke kesän jälkeen.

– Ely on varautunut tarvittaessa kohdistamaan lisärahoitusta riista-aidalle.

Ely-keskus on julkaissut myös tienpidon neljävuotissuunnitelman vuoteen 2024 asti. Siinä on esitetty tulevien vuosien kiireellisimmät hanketarpeet tulevien vuosien oletettavaan perustienpidon rahoitustasoon pohjautuen. Suunnitelmassa ei esitetä isompia useiden miljoonien eurojen kehittämishankkeita, jotka eduskunta päättää valtion talousarvion laadinnan yhteydessä erikseen nimettyinä hankkeina. Suunnitelman yhteydessä esitetään myös kuluvana vuonna 2020 käynnissä olevat tai käynnistyvät aiemmin päätetyt hankkeet.

Länsi-Uusimaan levikkialueen kunnat eivät tälläkään listalla juhli: alueelle on merkitty kaikkiaan kuusi kiireellistä hanketta. Vihdin alueelle näistä osuu kaiteiden kunnostus maantie 110:llä, Myllylammella.

Uudenmaan ely-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue kattaa 46 kuntaa Uudenmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.