Tunnin juna: EU:n tukipäätös puolittaa Vihdin maksuosuuden

Kuvituskuva. Jussi Vehkasalo/Arkisto

Jukka Nurmilaakso

EU:lta Turun tunnin junan suunnitteluun saatu 37,5 miljoonan euron rahoitustuki on hyvä uutinen ratasuunnitelman rahoittamiseen sitoutuneille kunnille, mm. Lohjalle ja Vihdille.

Valtio ja kunnat sopivat alkuvuodesta tunnin junan suunnittelua edistävien hankeyhtiöiden perustamisesta sekä rahoitusosuuksista.

Hankeyhtiön toteuttaman suunnittelun eli käytännössä ratasuunnitelman kustannukset arvioitiin reiluun 75 miljoonaan euroon. Summasta valtion osuus on 51 prosenttia ja kuntien 49 prosenttia.

Sekä Lohjan että Vihdin osuus kuntien maksettavaksi tulevasta rahoituspotista oli tuossa vaiheessa 3,75 miljoonaa euroa.

EU:ssa tehty rahoituspäätös tarkoittaa sitä, että kuntien ja valtion satsaus jää puoleen alkuperäisestä. Lohjan ja Vihdin maksuosuus on siis kummallakin vajaat 1,9 miljoonaa euroa.

Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula painottaa, että tukipäätös on merkittävä paitsi rahallisesti, myös hankkeen uskottavuuden ja toteutumisen kannalta.

– EU:kin osoitti sen muistavan ratahankkeen kuuluvan Euroopan liikenteen TEN-T ydinverkkoon, jonka kehittäminen on EU:ssa priorisoitu korkealle. Tämä antaa toivoa, että varsinaiseen investointiinkin voidaan saada rahoitusta.

Helsingin ja Tampereen välisen Suomi-radan suunnittelu jäi vaille EU-tukea Sivula korostaa, että hankkeita on turha asettaa vastakkain.

– Mutta fakta on, että meillä suunnitteluaste on paljon korkeampi.

Hankeyhtiö aiotaan perustaa alkusyksystä. Epävarmuutta luo vielä se, että Vihdissä ja Salossa on valitettu valtuustojen rahoituspäätöksistä.

Mikä?

Tunnin juna maksaa 2,76 miljardia

Alustava arvio rakennuskustannuksiksi Turun tunnin junalle Espoo–Lohja–Salo-oikoratoineen on noin 2,76 miljardia euroa.

Tunnin junan yleissuunnittelu on kestänyt neljä vuotta.

Yleissuunnitelman pitäisi tulla valmiiksi vielä tämän vuoden aikana.

Yleissuunnitelmaa seuraavan ratasuunnitelman odotetaan valmistuvan vuoden 2023 lopussa.

Valmistuessaan nopea ratayhteys Helsingin ja Turun välillä luo yhtenäisen 1,5 miljoonan ihmisen työssäkäyntialueen.

Väylän ennusteen mukaan Tunnin junalla tehtäisiin noin 2,7 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa vuodessa, ja Helsinki-Lohja –lähiliikenteessä jopa 7 miljoonaa matkaa vuodessa.

Hallitus päätti kesäkuun alussa lisätalousarvioneuvotteluissa Tunnin junaan liittyvien Espoon kaupunkiradan rakentamisesta ja osallistumisesta Turun ratapiha -hankkeeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.